Yrityksen johdon pitää olla visionääri, joka näkee, mihin maailma on menossa. Johdolla täytyy siis olla näkemys, miten tavoitteet saavutetaan. Samalla yrityksen strategian pitäisi täsmentyä ja elää jatkuvasti. Strategiaa on parempi kehittää askel askeleelta kuin muuttaa se kerralla kokonaan.

Kun johto esimerkiksi päättää yrityksen uudesta suunnasta, kysymys kuuluu, kuinka työntekijät saadaan mukaan siihen? Haaste on, että ihminen haluaa olla itse mukana tekemässä omaa työtään koskevia päätöksiä. Hän myös haluaa ymmärtää, miksi asioita tehdään.

Ratkaisu on viestinnässä: asia täytyy antaa ihmisille sulateltavaksi ennen kuin muutos on edes päätetty. Johdon siis pitää viestiä ennakoivasti. On uskallettava kertoa henkilökunnalle, kun johto esimerkiksi alkaa etsii ratkaisuja myynnin kasvattamiseen tai siihen, miten uutta teknologiaa voidaan hyödyntää.

Jos tätä ei uskalla kertoa, viestitään käytännössä, ettemme luota teihin. Samalla tulee sanoneeksi, ettemme edes halua hyödyntää sitä tietotaitoa, jota työntekijöillä on asiasta. Firmaa tuskin kannattaa johtaa tällä tapaa.

Meillä Antell-konsernissa ravintolapuoli on mennyt viime vuosina hyvin. Leipomopuolella sen sijaan on ollut ongelmia. Jouduimme tekemään niiden vuoksi paljon nopeita, strategisia muutoksia. Kolmen viimeisen vuoden aikana kasvatimme leipomon liikevaihtoa 50 prosenttia mutta se ei riittänyt tekemään leipomotoimintaa kannattavaksi. Lopulta leipomo päätettiin lakkauttaa.

Työntekijät, jotka tiesivät leipomon olevan kriisissä, halusivat toteuttaa muutoksia. Silti muutokset tulivat tosi vauhdilla. Jos pystyimme kertomaan ihmisille etukäteen, mitä vaihtoehtoja tutkimme, se antoi heille aikaa sulatella asiaa.

Ihmiset tarvitsevat sulattelu- ja harkinta-aikaa. He arvostavat sitä, kun heille kerrotaan, millaisia muutoksia ollaan mahdollisesti tekemässä. Työntekijän on myös helpompi mennä puhumaan heränneistä ajatuksistaan pomolle, kun hän tietää, mitä yrityksessä pohditaan isossa kuvassa.

Vasta-argumentti tälle kaikelle on, ettei ihmisiä saa rasittaa asioilla, joista ei ole päätöksiä. Sekin on totta. Olen kuitenkin havainnut, että avoin viestintä jopa tulevista strategisista valinnoista on keino, jolla johdon ja työntekijöiden maailmat tuodaan lähemmäs toisiaan.

Kirjoittaja Tomi Lantto on perheyrittäjä sekä ravintola- ja kahvila-alan konserni Antellin toimitusjohtaja.

Lue lisää uutisia >

banner