Starttiraha auttaa uutta yrittäjää pääsemään alkuun. Sen ideana on turvata yrittäjän perustoimeentulo, kunnes yritystoiminta vakiintuu – eli torjua nälkä silloin, kun uusi yritys vie ajan ja työpanoksen, muttei vielä tuo leipää pöytään.

Työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä starttiraha on harkinnanvarainen tuki, joten sitä ei saa automaattisesti. Useimmat hakijat saavat tuen, mutta siihen on tiettyjä edellytyksiä. Turun Yritysneuvonta Potkurin yritysneuvoja Johanna Ojaranta kertoo, mitä pitää ottaa huomioon.

1. Hae ennen aloittamista

Starttirahaa voidaan maksaa uuden yritystoiminnan ja työllistymisen tukemiseksi.

Jos kyse on uudesta yrityksestä, ensimmäinen sääntö on, että starttirahaa pitää hakea ennen yritystoiminnan aloittamista. Uudella yrityksellä ei saa esimerkiksi olla vielä y-tunnusta. Ojarannan mukaan se tulee monelle yllätyksenä.

Hakija voi olla työtön työnhakija tai siirtyä kokoaikaiseksi yrittäjäksi esimerkiksi palkkatyöstä, kotityöstä tai opiskelusta. Starttirahaa voi hakea myös sivutoiminen yrittäjä, joka on laajentamassa toimintaansa päätoimiseksi.

– Sivutoimisuus voi tarkoittaa esimerkiksi, että on aiemmin tehnyt harrastuksena pientä bisnestä varsinaisen palkkatyönsä ohessa ja aikoo nyt tehdä siitä ammatin, eli siirtyä palkkatyöstä kokoaikaiseksi yrittäjäksi, Ojaranta sanoo.

2. Tee realistinen suunnitelma

Yhtenä starttirahan edellytyksenä on kannattava liikeidea. Kannattavuuden täytyy ilmetä TE-toimistoon toimitettavista liiketoimintasuunnitelmasta ja kannattavuuslaskelmasta. Suunnitelmat on syytä tehdä perusteellisesti.

Laskelmista täytyy esimerkiksi selvitä, tarvitseeko aloittava yritys ulkopuolista rahoitusta, ja jos tarvitsee, mistä sitä saa.

– Jos lainan tarve on suurempi, neuvoisin kääntymään pankin puoleen. Tarvittaessa esimerkiksi Finnveran alkutakaus on hyvä vaihtoehto. Pieniin hankintoihin voi riittää yritystiliin liitetty luottokortti, Ojaranta sanoo.

TE-toimisto arvioi myös sitä, onko starttirahan hakijalla riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan.

3. Saatko muita tuloja?

Starttirahaa ei myönnetä, jos se ei ole yrittäjän toimeentulon kannalta tarpeellista, eli jos saa vaikkapa palkkatuloa muualta tai nostaa opintotukea tai muuta etuutta.

– Samoin tukea ei saa, jos yritystoiminnan arvioidaan lähtevän heti hyvin käyntiin, kun esimerkiksi asiakkaat ovat jo pitkälti valmiina, Ojaranta kertoo.

4. Toimiala voi olla este

Astetta kimurantimpi linjaus on, ettei starttirahaa myönnetä, jos sen pelätään vääristävän merkittävästi kilpailua.

– Siksi uudet parturit, kahvilayrittäjät ja hierojat saavat myönteisen tukipäätöksen vain harvoin. Tuki saatetaan myöntää, kun kyseessä on vaikkapa pieni paikkakunta ja sen ensimmäinen kampaamo, Ojaranta kertoo.

5. Muista jatkokausi

Starttiraha on 32,40 euroa päivässä (vuonna 2018). Sitä maksetaan arkipäiviltä ja kahdessa pätkässä: ensin puoli vuotta ja jos perusteita on, vielä toiset puoli vuotta.

Ojarannan mukaan ensimmäinen puolikas irtoaa yleensä helposti, mutta jatkokausi myönnetään vain harvoin.

– Jatkoa voi saada esimerkiksi silloin, kun yritystoiminta on lähtenyt jo ensimmäisen puolen vuoden aikana hyvin liikkeelle, mutta myyntitulot makaavat vielä maailmalla. Toimialarajoituksia tässä ei ole.

Huomioi, että starttiraha on veronalaista tuloa.

6. Varaa hakemiseen aikaa

Starttirahan hakemiseen ja hakemuksen käsittelyyn kannattaa varata ainakin joitakin viikkoja.

Maksutonta apua on saatavilla useasta paikasta, kuten TE-toimistoista ja Yritys-Suomi-puhelinpalvelusta. Muun muassa uusyrityskeskukset auttavat liiketoimintasuunnitelman ja tarvittavien laskelmien laatimisessa.

Ojaranta kannustaa pyytämään rohkeasti apua yritysneuvonnasta, jos liikeidea tai hakukelpoisuus epäilyttävät. Siinä ei menetä mitään.

7. Älä nojaa starttirahaan

Starttiraha on hyvä apu alkuun, mutta se ei ole summana valtava eikä kestä kauan. Pelkkä starttiraha ei tee yhdestäkään yrityksestä kannattavaa. Se yrittäjän on tehtävä itse.

Älä siis laske yritystoimintaasi liikaa starttirahan varaan.

– Jotta uutta liiketoimintaa todella syntyy, pitää olla napakka asenne ja tekemisen meininki alusta alkaen, Ojaranta sanoo.

Lue lisää uutisia >

banner