Uupuminen on riski paitsi yrittäjille, myös työelämässä ylipäänsä. Yrittäjät Kim Hiekkanen ja Perttu Ahvenainen huomasivat kuormittuvansa liikaa, kun elämässä tapahtui paljon asioita samaan aikaan. He päättivät aloittaa elämäntaparemontin.

”Sain elämäni takaisin”

Digiassistentti.fi:n perustaja Kim Hiekkanen:

”Kaksi ensimmäistä vuotta yrittäjänä olivat vaikeita.

Kun jätin työni vuonna 2015, en tiennyt, mitä teen seuraavaksi. Törmäsin kiinnostavaan yhdysvaltalaiseen pilvipalveluun ja päädyin heidän jälleenmyyjäkseen Suomessa. Samoihin aikoihin tuli ero avopuolisosta ja muutto.

Häpeä iski: tuntui, että kaikki oli menetetty. En ollut enää konsultti, jolla on hieno asunto, auto ja parisuhde. En osannut edes tehdä ruokaa. Yhtäkkiä olin persaukinen yrittäjä.

Jari Saravuo on sanonut, että oman sosiaalisen statuksen menettäminen ja sen pelko on ihmiselle kova pala. Minulle se oli todellisuutta. Jonkin aikaa meni vellovassa itsesäälissä ja vaikeuksissa. Erityisesti yksi ystävä auttoi sen vaiheen yli. Häpeän tunne oli pakko kohdata.

Vuosi 2016 meni aika sumussa. Kun sain yhden isomman asiakkaan konsultoivaksi, se kantoi sen vuoden ja antoi vähän itseluottamusta. Fiilikset menivät silti ylös alas.

Viime vuoden alussa havahduin siihen, että jotakin täytyy tehdä. Firma oli pysynyt pystyssä ja uusia asiakkaita ja projekteja oli tullut pikkuhiljaa. Yritys ei kuitenkaan ollut niin kannattava, että olisin saanut nostettua kunnolla palkkaa.

Kesällä kävin toisen yrittäjän kanssa keskustelun siitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Mikä on minulle merkityksellistä? Ei mennyt kovin kauan tajuta, että minulle on ollut aina tärkeää menestyminen – tavalla tai toisella. Se ei tarkoita vain rahaa.

Elokuussa lopetin tupakoinnin, jätin alkoholin, vaihdoin ruokavalion ja lisäsin liikuntaa. Nyt kuusi kuukautta elämäntaparemontin aloittamisen jälkeen tulos on käyrä ylöspäin. Tilauskirja on 10-20-kertaisesti täydempi kuin vuosi sitten.

Jo viime syksynä huomasin, että nyt toimii pää kirkkaasti. Kun käy lenkillä, tulee viiden uuden idean kanssa takaisin. Kun olin päässyt häpeän yli, tuli kehtaaminen. Aloin esimerkiksi tehdä videoita ja ottaa ihmisiin yhteyttä LinkedInissä. Kehtasin olla oma itseni.

Oma perhe ja ystävät ovat olleet korvaamattomia. Välillä on tarvittu vähän rahaa, välillä olkapäätä. Palkkatöissä konsulttina minulla oli mulkvistin maine. Puhuin liikaa palkasta ja rehvastelin rahalla. Kun minusta tuli yrittäjä, sain ihmisiltä paljon kommenttia siitä, että minusta tuli oikeasti hyvä tyyppi. Jopa vanhempani sanoivat, että hyvä kun opit taas rahan arvon.

Viime kuukausina on ollut parempia viikkoja, se on hieno todeta. Mitä elämäntaparemontti on opettanut? Uskon näkeväni tulokset vasta jonkun vuoden kuluttua. Kenties vastaukseksi riittää, että jos voi paremmin, yrityskin voi paremmin.

Minulle menestyminen on ehkä sitä, että olen saanut elämäni takaisin. Se on mahtava fiilis.

Olen myös asettanut henkilökohtaisia tavoitteita. Sain vuodenvaihteessa kaveriksi suomalaisen koodarin, joka asuu Bratislavassa. Aion lähteä jossain kohtaa ensin etätöihin sinne ja sen jälkeen Fuengirolaan. Tavoitteena on myös palkata työntekijä auttamaan uusissa asiakkuuksissa ja liiketoiminnan kasvussa.”

Hyvinvointi kuntoon mittaamalla

Taitori Oy:n markkinointi- ja myyntijohtaja Perttu Ahvenainen:

”Aloitimme yrittäjyyden sivutoimisesti vuonna 2014. Minulla oli perhe, asuntolainaa, hyväpalkkainen työ ja jo vähän kokemusta ja ikääkin. Töitä tehtiin iltaisin, öisin ja viikonloppuisin.

Heittäydyin kokopäiväiseksi yrittäjäksi elokuussa 2016. Samaan aikaan oli käynnissä omakotitaloprojekti Mikkelissä ja kirjoitimme Sani Leinon ja Janne Gyllingin kanssa Viiden tähden asiakaskokemus -kirjaa. Kotona oli kaksi alle kouluikäistä lasta. Päälle tuli vielä 2–3 matkapäivää viikossa.

Työpäivät alkoivat venyä. Teimme innolla ja tarmolla varsinkin alussa. Toisaalta oli myös hirvittävä pelko, joka ajoi ja tavallaan pakotti liikkeelle. Kun arki on hektistä, on vaikea nähdä, missä menee siviili- ja työelämän rajat. Muistan yhdenkin sunnuntain, kun ajoin ensin Mikkelistä Kuopioon, sitten takaisin Mikkeliin ja illalla vielä Helsinkiin, jotta saimme sovitun toimituksen maaliin maanantaiksi.

Viime keväänä venytin rajoja ja käytännössä yritin tehdä jo mahdottomasta yhtälöstä mahdollista. Kotona ja töissä alkoi tulla viestiä, etten ole aivan läsnä. Silloin havahduin, että jotain pitää tehdä. En tiedä, miten lähellä burnoutin rajaa olin, mutta tiedän, etten ylittänyt sitä.

Kun olin myöntänyt ongelman itselleni, aloin viedä asioita maaliin, jotta kaistaa vapautuu. Kirja julkaistiin ja talo valmistui. Töissä palkkasimme lisää väkeä jakamaan kuormaa. Sen jälkeen ryhdyin pitämään parempaa huolta jaksamisestani ja terveydestäni.

Asetin itselleni selkeät mitattavat tavoitteet. Aiemmin nukuin kuusi tuntia yössä. Ensimmäinen tavoite oli nukkua puoli tuntia enemmän, sen jälkeen tunti enemmän. Lähdin mittaamaan unta ja keräämään dataa ilmaisella sovelluksella.

Aloin myös seurata syömistäni ruokapäiväkirjasovelluksen avulla. Asetin tavoitteeksi saada kolme kiloa painosta pois.

Kolmanneksi lisäsin liikuntaa ja ryhdyin seuraamaan aktiivisuuttani. Aiemmin liikuin ehkä noin kerran viikossa, joten nostin määrän kahteen. Tällä hetkellä kalenterissa on harrastekiekkoa joka torstaille ja perjantaille. Olen myös lisännyt hyötyliikuntaa, esimerkiksi kävelen työmatkojani aina kun mahdollista.

Yrittäjyys on stressin kannalta hirveää, kun tunnetilat saattavat mennä samankin päivän aikana ylös ja alas. Stressaantuneena saatan olla pirun kiukkuinen. Viime kuukausina olen kuitenkin huomannut, etten enää aina ota niin nopeasti kipinää esimerkiksi kotona. Uskon sen johtuvan siitä, että olen saanut hieman laskettua stressitasoa normaalimpaan tilaan.

Uni vaikuttaa ylivoimaisesti eniten siihen, miten voin. Olen tuottavampi, kun nukun enemmän. Koen myös olevani töissä paljon luovempi.

Haen vielä tapaa, jolla saisin pidettyä näistä kaikista kiinni. Niistä pitäisi tulla tapoja, jotka eivät vaadi ponnisteluja, uusia normaaleja.

Olen nähnyt lähipiirissäni älyttömän paljon loppuunpalamista. Tuntuu olevan yleinen ilmiö, että jengi vetää äärirajoilla. Olen siitä tosi huolissani.

Kun mennään pienellä tiimillä eteenpäin kovassa kasvussa, kauheinta olisi, jos minä tai kollegani ajaisimme itsemme loppuun. Sekä bisneksen että ihmisen itsensä kannalta se on yksi pahimmista työelämän peloista. Se saa ainakin minut kannustamaan kanssayrittäjiä ja omia työntekijöitä pitämään itsestään huolta ja reagoimaan, jos hälytyskellot alkavat soida.”

Lue lisää uutisia >

banner