Liiketoiminnan laajentaminen ja kasvun hakeminen uudelta paikkakunnalta vaatii pk-yritykseltä isoja panostuksia. Panostukset ovat niin henkisiä kuin myös taloudellisia.

Toiminnan laajentamiseen liittyy aina ylimääräisiä kustannuksia, jotka on syytä laskea auki mahdollisimman realistisesti. On myös syytä huomioida, että uuden toimipisteen kasvu voi olla alkuvaiheessa budjetoitua hitaampaa.

Oululaisen digimarkkinointitoimisto Kuulun toimitusjohtajan Jonna Muurisen mukaan Helsinkiin jalkautuminen oli yritykselle sen verran suuri investointi, ettei päätöksiä voinut tehdä heppoisin perustein. Yrityksen täytyi muun muassa miettiä, millä porukalla uusi toimipiste avataan, miten toiminta saadaan käyntiin ja mistä uudet toimitilat löytyvät.

Laajentamisen kynnystä madalsi asiakaskunta, joilla osalla on toimipisteet niin Oulussa kuin Helsingissä.

– Muuttoon sisältyi paljon riskejä. Muutamien potentiaalisten asiakkaiden kanssa sovimme, että avaamme toimipisteen, jos he ostavat meidän palvelujamme. Lopulta ajattelimme, että meillä ei ole paljon hävittävää. Jos uusi toimipiste ei toimi, voisimme aina palata Ouluun, Muurinen sanoo.

Päätöksenteosta meni lopulta noin puoli vuotta siihen, että uusi toimisto avattiin tammikuussa 2018.

Henkilöstö Oulusta

Kuulu laajensi Helsinkiin yrityksen luovan johtajan Ville Pohjosen johdolla. Hän on myös yksi yrityksen perustajista, joten hänen oli luonnollista ottaa vetovastuu uudesta toimistosta. Pohjosen kanssa uuteen toimistoon lähti kolme muuta ihmistä Oulun toimistolta.

Lisäksi Muurinen palkkasi yhden uuden kuululaisen suoraan Helsingistä. Hänkin oli vanha tuttu.

– Meillä on siitä hyvä tilanne, että työnantajamaine on hyvä. Saan viikoittain useita avoimia työhakemuksia, joten meidän ei tarvinnut avata varsinaista rekrytointia.

Muurinen huomauttaa, että Helsinkiin muuttaneille muutos oli alussa sikäli iso, että he olivat tottuneet olemaan töissä isossa, parinkymmenen hengen toimistossa.

Yhteydenpito kahden toimiston välillä on kuitenkin sujunut hyvin.

– Olemme aina panostaneet paljon sisäiseen viestintään. Lennämme myös paljon Helsingin ja Oulun välillä.

Mistä sopivat tilat?

Isoimpia kysymyksiä laajentumisessa oli sopivan toimitilan löytäminen. Päänvaivaa tuottivat Helsingin vuokrat, jotka ovat Muurisen mukaan huomattavan korkeita Ouluun verrattuna. Siksi oli varmistettava, että kassassa on riittävästi rahaa.

– Kiinteät kulut ovat tällä alalla helposti isot, joten meidän oli pakko aloittaa Helsingissä myyntipainotteisesti.

Vaikka pääkaupunkiseudun korkeampiin vuokriin ja palkkatasoon oli varauduttu, sijainnin tärkeys yllätti.

– Meidän piti miettiä tarkkaan, mikä on sellainen sijainti, johon asiakkaat haluavat tulla. Katsoimme ensin toimitilaa Espoosta, mutta asiakkaat kokivat sen hankalaksi. Lopulta päädyimme Ruoholahteen, jonne pääsee helposti eri puolilta kaupunkia, Muurinen kertoo.

Hiljaa hyvä tulee

Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 1,3 miljoona euroa. Toisen toimiston avaaminen tarkoitti ennen kaikkea uusia mahdollisuuksia laajemmilla markkinoilla.

Nyt puoli vuotta myöhemmin Muurinen pystyy jo arvioimaan, että Kuulu on tullut Helsinkiin jäädäkseen. Kasvutavoitteet olivat alussa maltilliset, joten Muurinen on ilahtunut siitä, miten hyvin toiminta on lopulta lähtenyt käyntiin.

– Helsingissä on selvästi tilausta meidän kaltaiselle toimijalle. Kilpailua on toki enemmän kuin Oulussa, mutta kysyntää riittää.

Muurinen uskoo, että uuden toimipisteen avaaminen onnistui ennen kaikkea siksi, että sinne löytyi sopiva porukka. Yrittäjien ja koko toiminnan jakautuminen kahteen kaupunkiin on sujunut hänen mukaansa lähes ongelmitta.

– Meillä on tosi samankaltaiset ajatukset yrittäjyydestä ja yrityksen toiminnasta, ja pidämme jatkuvasti koko henkilöstöä ajan tasalla siitä, mitkä yrityksen strategiat ja arvot ovat.

5 x Liiketoiminnan laajentaminen

Panosta sisäiseen viestintään. Yrityksen on tärkeää panostaa sisäiseen viestintään silloin, kun muutto on käsillä. Myös henkilöstön täytyy ymmärtää muutoksen määrä. Esimerkiksi muutto monen kymmenen hengen toimipisteestä parin henkilön pieneen toimistoon on iso, ja työskentely uudessa kaupungissa voi tuntua paljon aiempaa yksinäisemmältä.

Selvitä sijainti. Uuden toimipisteen sijaintia on hyvä kartoittaa kysymällä asiakkaiden mielipiteitä asiasta. Kaupungin laidalla oleva toimitila ei välttämättä toimi, jos asiakkaiden täytyy päästä usein paikalle.

Varaudu hitauteen. Uuteen kaupunkiin muutto ja toiminnan aloittaminen ei käy käden käänteessä. Muurinen huomauttaa, että hidas kasvutahti voi yllättää, jos yrityksessä on totuttu nopeaan kasvuun.

Asenne kuntoon. Kevyen liiketoiminnan siirtäminen toiselle paikkakunnalle ei välttämättä vaadi kovin suuria investointeja. Kuulussakin on varauduttu palaamaan Ouluun, jos liiketoiminta ei jostain syystä ottaisi tuulta alle Helsingissä.

Laske kustannukset. Tee tarkat laskelmat uuden toimitilan kustannuksista. Budjetointiin ei tarvita sen suurempia työkaluja, tavallinen excel-laskelma kannattavuudesta riittää.

Lue lisää uutisia >

banner