Hyväksi esimieheksi ja johtajaksi kasvaminen vie aikaa. Matka on ollut pitkä myös siivousyritys Koti Puhtaaksi Oy:n perustajalle ja yrittäjälle Saana Tynille.

Tynistä tuli esimies vain parin kuukauden yksinyrittäjyyden jälkeen. Hän perusti yrityksen parikymppisenä, ja palkkasi jo pian siskonsa avukseen. Sittemmin yritys on kasvanut Tynin sisarusten avittamana sekä Pirkanmaalla että pääkaupunkiseudulla.

Nyt seitsemän vuotta perustamisen jälkeen Koti Puhtaaksi työllistää jo nelisenkymmentä henkilöä. Heihin lukeutuvat Tynin neljä siskoa ja hänen miehensä Henri.

Tyni huomauttaa, että perheen kanssa yhdessä yrittäminen on vaikuttanut siihen, miten yritystä johdetaan.

– Työ ei ole meille pelkästään työtä. Se varmasti heijastuu yrityksen toimintaan ja arvoihin.

Tynin mielestä johtaminen on kaiken kaikkiaan murroksessa ja perinteinen johtajuus kaipaa ravistelua.

– Johtaminen on sanana vähän vanhahtava, eikä vanhakantainen ja valtaa hamuava johtamismalli toimi. Parhaimmillaan johtaminen on enemmänkin oman tiimin palvelemista.

Koti Puhtaaksi -yrityksessä se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että johtaja pitää tiimistään huolta.

Toimitusjohtaja ja siistijä

Yrityksen johtaminen ei ole Tynin mielestä juuri muuttunut, vaikka henkilökunnan määrä on kasvanut runsaasti.

– Asioiden ja vastuiden määrä on toki kasvanut, ja kalenterini menolista on hieman erilainen kuin ennen. Nykyään teen asiakaskäyntien sijaan enemmän muun muassa konseptin kehittämiseen ja kasvun edistämiseen liittyviä asioita.

Toimitusjohtaja toimii edelleen myös siistijänä. Siihen rooliin hänen on aina helppo palata.

– Meillä jokainen yhtiössä työskentelevä tekee siivoustyötä aina, kun siihen on mahdollisuus. Se on kuitenkin yhtiömme ydintoimintaa.

Tyni kertoo arvostavansa yhtiössä eniten työntekijöitä.

– Lisäksi koen kehittyneeni vuosien varrella erityisesti siinä, että osaan ottaa asiat asioina, enkä ota palautetta henkilökohtaisesti.

Oppia mentoreilta

Tyni on hakenut oppia johtamiseen muun muassa kouluttautumalla. Apuna ovat toimineet myös mentorit: parhaimmillaan yrittäjällä on ollut samanaikaisesti jopa neljä mentoria. Kaikki auttoivat Tyniä eri asioissa, joten jokaisen erityisosaamiselle löytyi käyttöä.

– Oppimisen paikoista suurin oli silti se, kun eräs työntekijöiden palkkausta ja työmotivaatiota nostava pilottiprojekti kaatui ja meinasin menettää uskoni, luottamukseni ja melkeinpä haluni yrittää mitään uutta koskaan. Silloinen mentorini, Vincitin henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen auttoi selviämään tilanteesta.

Tynin mukaan Y-Koulussa kouluttajanakin ollut Pystynen auttoi häntä katsomaan tilanteen läpi ja ymmärtämään, ettei jokainen projekti voi onnistua.

– Jos jokin epäonnistuu, siitä opitaan huimasti, ja seuraava onnistuu sitten paremmin kuin ilman sitä aiempaa epäonnistumista.

Erilaisia sattumuksia on Tynin uralla tapahtunut muutenkin. Esimerkiksi Stella Kotipalvelut osti Koti Puhtaaksi Oy:n keväällä, mutta kauppa peruttiin pian.

– Kaupan purku oli oikea, yhteinen ratkaisu. Se palvelee molempien yritysten tulevaisuuden suunnitelmia, Tyni sanoo.

Henkilöjohtamista ja asiajohtamista

Pitkästä taipaleesta huolimatta Tyni ei koe olevansa johtajana valmis.

– Koen johtavani sekä asioita että ihmisiä. Asiajohtajana tärkeintä on kokonaisuuksien hallinta ja tehtävien delegointi itseään nohevimmille henkilöille. Henkilöjohtamisessa taas ihmisten arvostaminen ja kuunteleminen tulee ykkösenä.

Tyni panostaa johtajana erityisesti työntekijöiden viihtyvyyteen ja ammattiylpeyteen.

Koti Puhtaaksi on myös saanut tunnustusta hyvään työpaikkaan panostamisesta: yritykselle myönnettiin viime vuonna Great Place to Work -sertifikaatti, ja se ylsi suoraan parhaiden työpaikkojen pienten sarjan sijalle 6.

– Haluaisin olla vielä nykyistä enemmän valmentava johtaja. Paras mahdollinen johtaminen on mielestäni yksilökeskeistä, mutta silti tavoitteisiin vievää. Haluan, että johtaminen on suunnitelmallista ja tavoitteellista, mutta samaan aikaan myös kuuntelevaa ja huomioivaa, Tyni tiivistää.

4 x Parempi johtaja

Kuuntele ja jalkaudu. Saana Tynin mielestä kliseinen neuvo siitä, että johtajan kannattaa jalkautua mukaan varsinaiseen työhön, toimii. Henkilökunnan mielipiteitä kannattaa oikeasti kuunnella, kentältä tulevat usein parhaat kehitysideat. Henkilökunnalta on hyvä pyytää myös rehellistä palautetta johtamistyylistä.

Löydä oikeat ihmiset. Hyvän johtajan on tärkeää löytää ympärilleen itseään osaavampia ihmisiä. Eri tehtävien ja asioiden delegointi helpottuu, kun vastuuta voi jakaa toimivalle tiimille.

Anna henkilökunnan päättää. Tynin mukaan johtajan on syytä asettaa kaikki samalle viivalle. Asioista kannattaa keskustella asioina, eikä johtajan roolin taakse ole syytä piiloutua. Koti Puhtaaksi Oy:ssä työntekijät otetaan vahvasti päätöksentekoon mukaan ja työntekijöillä on mahdollisuus tulla omistajaksi yhtiöön.

Motivoi. Sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta takaa myös tyytyväisen asiakaskunnan. Tynin mielestä yrityksen kannattaa pyrkiä asiakaskeskeisyyden sijaan työntekijäkeskeiseksi. Kun työntekijät ovat tyytyväisiä, tyytyväisyys heijastuu suoraan asiakkaisiin.

Lue lisää uutisia >

banner