Suomalaisyritysten nettisivuissa on riittää vielä kehittämistä.

Näin sanoo myyntikuiskaajaksi itseään kutsuva Pasi Rautio, jonka vetämät Markkinointi-iltamat houkuttelivat alkuvuonna eri puolille Suomea yli 2 200 yrittäjää. Markkinointi-iltamille on tulossa jatkoa kesälomien jälkeen.

”Tilanne on vaihteleva. Kävin kaikkien 2 200 yrityksen nettisivut läpi. Paljon on tehty hyviä juttuja, mutta kaikilla ei ole edes omia nettisivuja”, Rautio kertoo.

Markkinoinnin ja myynnin ammattilainen hämmästyi, sillä kyse ei ole pelkästään yli 55-vuotiaiden yrittäjien ongelmasta. Jopa parikymppisiltä yrittäjiltä puuttuivat omat nettisivut. Eri tutkimukset myös paljastavat, että esimerkiksi Facebookia käyttää vain kaksi kolmesta yrittäjistä.

”Taustasyy on kaikilla yhteinen: kukaan ei ole neuvonut investoimaan. Se on paljolti osaamis- ja asennekysymys. Kyse on niin pelottavasta asiasta, että ollaan pahasti epämukavuusalueella. Kaikki kyllä tunnistavat ongelman, mutta kaksi prosenttia tekee asialle jotain”, Rautio sanoo.

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab:tä vetävä yrittäjä haluaa laittaa yritysten markkinoinnin perusteet kuntoon.

Ensimmäisissä askeleissa lähdetään siitä, että yrittäjä tietää missä asiakkaat ovat, miten ne haluavat ostaa ja missä viettävät vapaa-aikaansa.

”Yrittäjät hakevat pikaratkaisuja ja pitkäjänteisyys puuttuu. Pelkät nettisivut eivät edes riitä, vaan tärkeintä on erottautua harmaasta massasta. Kiinnostaviin sisältöihin pitää satsata rahaa tai opetella tekemään niitä itse”, Rautio sanoo.

”Yhdeksän kymmenestä pystyisi myymään myös verkkokaupan kautta tuotteitaan tai palveluitaan. Se on ihme mörkö, johon ei uskalleta tarttua”, hän jatkaa.

Mikä ydintoimintaa?

Raution mukaan markkinoilla on riittävästi erilaisia palveluntarjoajia, mutta yrittäjät eivät osaa ostaa niiden palveluja. Hän peräänkuuluttaa yrittäjiltä myös rohkeutta erilaisiin kokeiluihin.

Lisäksi yrittäjien täytyy ymmärtää markkinoinnin merkitys liiketoiminnan keskiössä. Markkinointi ei ole vain erillinen siilo.

”Yrittäjien pitäisi miettiä joka aamu 15 minuutin ajan pelkästään myyntiä ja markkinointia. Miten saan asiakkaan tietoiseksi, että hän voi ostaa minulta. Se on ydintoimintaa”, Rautio opastaa.

Yrityksen tunnettuuden tekemisen keinot voivat olla yksinkertaisiakin. Esimerkiksi sähköalan yrityksen työntekijät voivat käydä pudottamassa työmaan lähellä sijaitsevien asuintalojen postilaatikoihin flaiereita, joissa kerrotaan yrityksen tarjoamista palveluista.

Rautio antaa myös arvokkaan vinkin niin sanotusta yhdeksän sanan sähköpostista. Yhdeksällä sanalla esitetään potentiaaliselle asiakkaalle sähköpostin välityksellä kysymys suostumisesta kauppoihin.

”Se toimii. Yksi fysioterapiakeskuksen omistaja lähetti 362 asiakkaalle kysymyksen ja teki kauppaa heti 3 500 eurolla”, Rautio sanoo.

Fakta: Tee edes nämä

Nettisivut: Nettisivujen pitää olla responsiiviset.

Sisällöt: Kiinnostuksen herättäminen vaatii hyviä sisältöjä. Niitä voivat olla blogit, tuoteinformaatiot, kuvat jne.

Mittaaminen: Mittausvälineistä ainakin Google Analytics pitää olla taustalla.

Liidimagneetti: Tarjoa asiakkaalle jotain ilmaiseksi.

Markkinointi-iltamat jatkuvat elokuussa. Voit käydä ilmoittautumassa maksuttomaan koulutukseen tästä.

Lue lisää uutisia >

banner