Yrittäjäksi on monta reittiä. Sen tietävät salolaiset Anu ja Matti Torkkeli. Pariskunta päätyi yrittäjiksi Nokialla vietettyjen työvuosien jälkeen, mutta aivan eri polkuja.

Matti Torkkeli otti Nokialla vastaan vapaaehtoisen eropaketin vuonna 2011. Hän oli työskennellyt yhtiössä lähes 14 vuotta kansainvälisissä toimitusketjun hallintaan liittyvissä kehitystehtävissä ja esimiehenä. Tuntui, että oli aika kokeilla jotain muuta.

Yrittäjäksi ryhtyminen onnistui pehmeällä laskulla, sillä Torkkeli sai vielä palkkatöissä ollessaan työnantajalta luvan sivutoimiseen yrittäjyyteen.

– Pääsin tutustumaan, mitä yrittäjyys voisi olla ja mitä se mahdollistaa. Kipinä oli jo syttynyt, ja siinä se vahvistui, että tämä voisi olla juttuni jatkossa.

Niinpä Torkkeli ryhtyi kehittämään omaa liiketoimintaa kahden muun entisen nokialaisen kanssa. Heistä tuli Lean5 Europen Oy:n osakkaat.

Toimistohotelli hyvinvointikulmalla

Anu Torkkeli lähti Nokialta jo kolme vuotta miestään aiemmin, hänkin omasta tahdostaan ja eropaketti kädessä. Nokialla oli hujahtanut kymmenen vuotta. Torkkelilla ei ollut selkeää suunnitelmaa, mitä seuraavaksi. Hän sanoo kulkeneensa pitkän polun. Oman jutun hakeminen on vienyt aikaa.

Vuosi sitten sattuma astui peliin: Torkkelille tarjoutui tilaisuus alkaa pyörittää toimistohotellia Salossa. Auringonsalo aukesi maaliskuussa. Kyseessä ei ole aivan perinteinen toimistohotelli, vaan pikemminkin hyvinvointipalveluja tarjoavien itsenäisten yrittäjien keskittymä.

– Kun tiloihin alkoi tulla esimerkiksi hierojia ja kehoterapian tarjoajia, päätettiin tehdä niistä sellaiset, joissa voi tarjota palveluja. Hyvinvointiin keskittyminen on meille erottautumisen väline, Anu Torkkeli kertoo.

Nyt hän sekä koordinoi Auringonsalon toimintaa että toimii hyvinvointivalmentajana. Torkkeli oli opiskellut jo aiemmin NLP- ja EFT-menetelmiä. Työ on jotain aivan muuta kuin isojen, kansainvälisten projektien vetäminen Nokialla.

– Haluan tuoda näkyville menetelmiä, joilla omasta elämästä voi tehdä parempaa. Autan ihmisiä esimerkiksi tekemään muutoksia, löytämään motivaatiota ja poistamaan mielen esteitä ja pelkoja.

Ihminen rajoittaa itseään

Nokia-vuodet antoivat pariskunnalle paljon oppeja, joista on ollut hyötyä yrittäjänä. Niitä ovat muun muassa projektinhallintataidot, ymmärrys isoista kokonaisuuksista ja uskallus tarttua uusiin asioihin. Matkapuhelinyhtiössä oppi, että kaikki on mahdollista.

– Ei siellä kysytty voiko jotain tehdä vaan kysyttiin, kuka tekee ja miten tehdään. Siellä oppi asenteen, että rajat ovat vain ihmisten omassa päässä, Anu Torkkeli sanoo.

– Luin jostain, ettei ole täydellistä päivää aloittaa yrittämistä. Ei voi odottaa, että maailma on täydellinen, vaan pitää lähteä kokeilemaan rohkeasti. Aina pääsee pois, jos homma ei toimi, hän jatkaa.

Matti Torkkelille on jäänyt vahva ajatus siitä, että ongelmakeskeisyyden sijaan kannattaa olla ratkaisuhakuinen. Sitä hän pyrkii vaalimaan myös omassa yrityksessä.

Lean5 Europe auttaa yrityksiä ja organisaatioita kehittämään toimintoja, prosesseja ja johtamista lean-mallilla. Tavoitteena on parantaa yrityksen kilpailukykyä ja tuottavuutta. Hyötynä voi olla esimerkiksi päätöksentekoprosessiin kuluvan ajan tai toimitusajan merkittävä lyheneminen.

”Kaikki on mahdollista” -asenne tarkoittaa Matti Torkkelille myös sitä, että on parempi ajatella tehtyjä ja saavutettuja asioita kuin harmitella, mitä on vielä tekemättä.

– Liian helposti ajatellaan, että meiltä vielä puuttuu jotain ja sen vuoksi ei voida tehdä päätöstä. Yrittäjänä täytyy kokeilla rohkeasti. Käytännön kautta nähdään, toimiiko asia. Virheet ovat sallittuja ja niistä opitaan. Se on äärettömän tärkeä ajatusmalli yrittäjälle.

Yhteistyö palkitsee

Torkkelit tottuivat Nokialla siihen, että asioita tehdään yhdessä muiden kanssa. Työssä tapasi paljon ihmisiä, ja luottamus muihin oli vahva.

Anu Torkkelille uusien kontaktien luominen on luontaista. Se piirre on ollut eduksi Auringonsalon pyörittämisessä ja myös yksinyrittäjänä.

– Teen markkinointityötä omalla persoonallani. Salo on pieni kaupunki, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja suosittelevat palveluja toisilleen. Sekin auttaa yrittäjyydessä eteenpäin.

Matti Torkkeli toivoo, että yrittäjät olisivat avoimia keskinäiselle yhteistyölle. Ei olla vain kilpailijoita, vaan voidaan myös täydentää toisiaan.

– Yhteistyötä ei pitäisi nähdä peikkona. Miten pystyttäisiin auttamaan toinen toisiamme yrittäjinä ja vaikka luomaan yhteistarjontaa? Meillä on siitä hyviä kokemuksia. Asiakas saa kokonaisuudesta enemmän arvoa.

Pariskunta kokee sen vahvuudeksi, että puoliso ymmärtää niin yrittäjyyden haasteet kuin hyvät puolet. Molemmilla on silti oma juttunsa. Niitä yhdistää se, että kumpikin pyrkii pohjimmiltaan edistämään hyvinvointia.

– Kulma on sama, mutta toimimme eri tonteilla, Anu Torkkeli tiivistää.

6 x Näin yrittäjä pärjää

Anu Torkkeli:

Hyvät puolet esiin. ”Kun jokin asia menee eri tavalla kuin suunnitteli, pyrin yleensä kääntämään yllätyksen vahvuuksiksi. En hätkähdä helposti, vaan mietin aina, mitä hyvää tästä voi seurata.”

Sopiva tasapaino. ”Omista voimavaroista on kriittistä huolehtia. Aika ei riitä kaikkeen, vaikka kuinka haluaisi. On priorisoitava, mihin tarttuu seuraavaksi. Tasapainoa joutuu yleensä harjoittelemaan. Jos esimerkiksi tekee töitä yötä myöten, silloin lainaa aikaa seuraavalta päivältä.”

Jatkuvaa oppimista. ”Ei haittaa, vaikka visio olisi välillä hukassa. Kun päästää hetkeksi irti, kohta ajatus kirkastuu. Yrittäjyys on jatkuvaa oppimista, sitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Virheistä oppii ja aina tulee uusia mahdollisuuksia.”

Matti Torkkeli:

Verkostot hyödyksi. ”Mielestäni on tärkeää miettiä, miten pystyn auttamaan jotain muuta henkilöä hänen haasteessaan. Uskon, että kun auttaa muita, se tulee moninkertaisesti takaisin jossain vaiheessa.”

Asiakas edellä. ”Mene aina asiakasarvo edellä ja palvele senhetkistä asiakasta mahdollisimman hyvin. Pyri ylittämään tämän odotukset. Parasta myyntityötä on, kun asiakas kertoo yrityksestä eteenpäin. Se on paljon tehokkaampaa kuin esimerkiksi kylmäsoitot.”

Arvot kohdilleen. ”Yrittäjänä tulee tehtyä paljon töitä. Itselleen pitää osata asettaa rajat, ja laittaa arvojärjestys kuntoon. Jos pitää laittaa perhe, harrastukset ja työ tärkeysjärjestykseen, mikä järjestyksesi on? Pitää miettiä, mikä on itselle tärkeää ja minkälainen ihminen haluaa olla.”

Lue lisää uutisia >

banner

Liity Klubiin!

Liity Y-Studion Klubiin ja pääset yrittäjien sisäpiiriin. Saat täysin ilmaiseksi rahanarvoisia hyötyjä, jotka auttavat sinua kehittymään yrittäjänä.

Pssst...!

Täytäthän loputkin tietosi, niin voimme palvella sinua paremmin sekä tarjota sinulle parempaa sisältoä.