Kyläkaupan pitäminen vaatii yrittäjältä sitkeyttä ja erikoistumista. Vilkkaan Kustavintien varressa Mynämäellä sijaitseva Pyheen kyläkauppa on harvoja elintarvikemyymälöitä Suomessa, jotka myyvät pelkästään kotimaisia tuotteita. Suomalaista suosivan ostajan ei tarvitse tutkia tuotteiden etikettejä, sillä kauppias Jaana Kujanen on tehnyt työn heidän puolestaan.

– Joskus joutuu tarkkaankin katsomaan. Perinteisesti suomalaisiksi miellettyjä tuotteita ei meillä välttämättä ole kuten mäntysuopaa, tulitikkuja tai Sisu-pastilleja. Hammastahnaa löytyy, mutta hammasharjoja ei Suomessa kukaan valmista. Teessä, kahvissa, kaakaossa ja riisissä suosin kotimaisia pakkaajia, Kujanen kertoo.

Vakiasiakkaat tuntevat kaupan konseptin, mutta ovesta voi poiketa sisään vieraampi kulkija esimerkiksi tupakkaa ostamaan.

– Kun kerron miksi meillä ei tupakkatuotteita ole, hekin alkavat yleensä hymyillä, eikä heitä harmita yhtään.

Kotimaisuuteen keskittyminen oli Kujaselle itsestäänselvä valinta, kun hän jätti toimittajan työnsä ja ryhtyi kauppiaaksi. Omien arvojen seuraaminen antaa työlle erityistä sisältöä ja merkitystä.

– Ajattelen ilolla, että kun tilaan lähileipomosta leipää, työllistän leipureita siellä. Kotimaisten tuotteiden ostaminen ja myyminen tukee koko elintarvikeketjua. Voin luottaa siihen, että työntekijöiden hyvinvointi ja palkkaus on hoidettu asianmukaisesti. Kotimaiset tuotteet ovat laadukkaita ja suomalaiseen makuun.

Asiakkaat ovat ottaneet konseptin arvostavasti vastaan.

– Moni asiakas tulisi ostoksille joka tapauksessa, sillä tämä on ainoa kauppa kymmenen kilometrin säteellä, mutta kotimaisuus antaa heidänkin kauppareissulleen lisämerkitystä.

Pieni kauppa ei ole kallis

Kyläkauppoja on Suomessa enää noin 240, kun vuosituhannen vaihteessa niitä oli vielä yli 700. Kyläkaupaksi määritellään haja-asutusalueella toimiva päivittäistavaramyymälä, jonka myyntipinta-ala on enintään 400 neliömetriä ja liikevaihto korkeintaan kaksi miljoonaa euroa.

Kujanen uskoo, että pienille kaupoille koittaa vielä parempi aika. Asiakkaat arvostavat, että muutaman kymmenen askeleen jälkeen ostoskorissa on kaikki peruselintarvikkeet.

– Eikä kyläkaupan tarvitse olla kallis. Meillä moni tuote maksaa vähemmän kuin suurissa marketeissa, mikä johtuu pienemmästä kulurakenteesta. Törmään jatkuvasti mielikuvaan, että pienessä kaupassa on kallista. Mielikuvaa vastaan on vaikea taistella, koska se istuu niin syvässä. Joudun palaamaan yhteistyökumppaneideni kanssa asiaan jatkuvasti, sillä on kaikkien etu, että tuote liikkuu.

Yrittäjä arvioi, että kyläkauppojen vaikeuksien suurin syy on elintarviketeollisuuden epäreilu hinnoittelu, johon hän odottaa muutoksia kilpailulainsäädännön uudistukselta.

– Asiakkailla on mielikuva, että kauppias on ahne ja vetää välistä, kun hän myy tuotetta huomattavasti kalliimmalla kuin isossa marketissa. Moni ei tiedä, että pienen kauppiaan sisäänostohinta voi jo olla suurempi kuin se millä isossa kaupassa myydään ulos.

Jos tuotteen hinta uhkaa kalliin sisäänostohinnan takia muodostua liian korkeaksi, Kujanen jättää sen valikoimasta kylmästi pois. Suhteettoman kallis tuote vaikuttaa kielteisesti kaupan hintamielikuvaan ja aiheuttaa asiakkaissa pahaa mieltä.

Kuljetukset kuntoon

Kujanen aloitti kaupankäynnin kesällä 2011 yhdestä hyllystä, jossa oli jauhoja ja mehua. Nyt valikoimassa on noin 2 000 tuotetta, ja apuna yksi kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Kahvilapaikkoja on 24.

Vakiasiakkaiden lisäksi kauppaan tulee uusia kävijöitä viikoittain, ja yrityksen liikevaihto on kasvanut joka vuosi. Kujanen haaveilee toisen myymälän perustamisesta, kunhan saa ensimmäisen kauppansa konseptoitua riittävän hyvin.

Kasvun edellytys on ollut suorien kuljetusten saaminen kaupalle, jolloin välikäsistä ei tarvitse maksaa. Moni tavarantoimittaja on ollut mukana kaupan alkutaipaleelta asti. Toisia täytyy houkutella mukaan sinnikkäämmin.

– Kyllähän se on ihan suoraan sanottuna tuntunut pahalta, kun itse ajattelee, että oma konsepti on hirveän hieno ja tärkeä asia, ja joku sanoo, ettei kiinnosta. Mutta tässä tehdään pitkän tähtäimen suunnitelmaa, ja ajattelen, että jos ei tänä vuonna niin sitten ensi vuonna. Samat autot, jotka kuljettavat tavaraa suuriin kauppoihin, ajavat kyläkaupan ohi, eikä logistiikasta pitäisi syntyä ylimääräisiä kustannuksia.

4 x Kyläkauppiaan tärkeimmät opit

Hintamielikuvan murtaminen. Kun tuotteet saa suoraan elintarviketeollisuudelta ja tuottajilta, välikäsiä ei tarvita ja hinta voi olla yhtä edullinen tai jopa edullisempi kuin isommissa kaupoissa. Älä ota ollenkaan myyntiin tuotteita, joiden hinta muodostuisi liian kalliiksi.

Sinnikkyys palkitaan. Pienen kaupan on taisteltava saadakseen samat sisäänostohinnat kuin suuretkin. Suorien tavarantoimitusten saaminen kaupalle vaatii sitkeyttä ja jopa useiden vuosien työtä.

Katse eteenpäin. Älä lannistu, jos et saa viestiäsi heti perille. Seuraavana vuonna puhelimen päässä voi olla eri henkilö tai yrityksen arvot ovat voineet muuttua.

Omat arvot. Pidä kiinni omista arvoistasi, joita voi olla kotimaisuuden ja lähituotannon suosiminen, omien asiakkaiden puolen pitäminen ja tuottajien tasa-arvoinen kohtelu. Kun omat arvot pysyvät kirkkaina, työhön tulee ylimääräinen ripaus iloa.

Lue lisää uutisia >

banner