Kuluttajien huomiosta käydään kovaa kilpailua niin kotona kuin sen ulkopuolella. Uusille, kiinnostaville viihdepalveluille riittää kuitenkin asiakkaita. Näin uskoo virtuaalitodellisuus- eli VR-viihdepuisto Pikseli Arcaden yrittäjä Jan Hursti.

Nopeasti kasvavien virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden markkinoiden koko on Tekesin mukaan noin 5,5 miljardia dollaria eli noin 4,5 miljardia euroa. Markkinoiden povataan monikymmenkertaistuvan 150 miljardiin dollariin parissa vuodessa.

Hursti kertoo VR-viihdepuistojen yleistyneen uuden teknologian ansiosta varsinkin Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Pikseli Arcade on alan pioneeri Suomessa. Yritys avasi ensimmäisen toimipisteensä viime vuoden alussa vantaalaiseen viihdekeskus Flamingoon. Toinen toimipiste avautui Iso Omenan kauppakeskukseen Espooseen syksyllä.

Hursti sanoo yrityksen olevan nyt Euroopan suurin VR-viihdepuistoketju.

– Olemme tuotteistaneet ja konseptoineet kaiken mahdollisen. Viihdepuiston sisustus sopii kauppakeskuksiin ja se on sekä helposti purettavissa että kasattavissa. Konseptimanuaali on väriprofiileja, markkinointisuunnitelmia ja varausjärjestelmiä myöten valmiina, Hursti kertoo.

Säästöä itse tekemällä

Täysin uudelle toimialalle hyppääminen ei ole helpoin tapa aloittaa yrittämistä. Ketjun rakentaminen vaatii pääomaa, jota harvalla tuoreella yrittäjällä on heti takataskussa.

Myös Pikseli Arcaden avaamiseen tarvittiin isoja summia mutta Hursti ei halua avata niitä sen tarkemmin. Rahoitusta yritys on saanut yksityisiltä enkelisijoittajilta ja Tekesiltä.

Säästöjä on haettu tekemällä itse niin paljon kuin mahdollista. Yritys on esimerkiksi koodannut itse pelisalin hallinjärjestelmän.

– Emme ole tilanneet oikeastaan mitään valmiina, vaan olemme työskennelleet Pikselin eteen kaikki illat ja lomat. Olemme varmasti säästäneet itse tekemällä kymmeniä tuhansia euroja, Hursti kertoo.

Koodaustaidot hallussa

Hurstilla on pitkä kokemus it-alalta. Taustasta on ollut iso apu sekä suunnitteluvaiheessa että käytännön työssä.

– Olen pelannut tietokonepelejä vähintään 20 vuotta ja työni takia tiedän, miten it-alalla tuotteistetaan palveluita palvelukokonaisuudeksi. Olemme myös pystyneet ratkomaan ongelmatilanteita nopeasti silloin, kun sellaisia on syntynyt.

Hurstin mukaan pieniä teknisiä ongelmia tuli vastaan heti ensimmäisinä viikkoina VR-puiston avautumisen jälkeen. Ne pystyttiin kuitenkin ratkaisemaan kokonaan itse.

Pikseli Arcaden toiminta pyörii muutaman työntekijän voimin. Hursti perusti yrityksen työnsä ohessa. Päivätyöstä Fujitsulla on kiittäminen myös varsinaista liikeideaa.

– Kävin testaamassa VR-laitteita Yhdysvalloissa työmatkalla ja tajusin, miten iso juttu niistä on tulossa. Huomasin, että laitteet ovat kalliita ja vaativat monimutkaista osaamista. VR on kuitenkin niin kiinnostava juttu, että uskoimme heti, että sille riittää kysyntää.

Vertailukohdan puuttuminen jännitti

Hurstin mielestä kilpailija-analyysin tekeminen oli vaikeaa, sillä Suomessa ei ollut virtuaalipuistolle suoria kilpailijoita.

– Tiedän, että isot yhtiöt, kuten Disney ja AMC ovat panostamassa tällaiseen toimintaan. Aasiassa VR-viihdekeskuksia on jo tuhansia. Aika näyttää, miten nämä yritykset sijoittuvat eurooppalaisille markkinoille.

Kilpailua löytyy myös kotoa: VR-laitteita kaupitellaan kotitalouksiin, ja edullisimmat versiot toimivat jopa mobiililaitteilla. Pikseli Arcaden yrittäjällä on kuitenkin vahva usko liikeideaansa.

– VR-laitteita on hyvin monenlaisia, ja osa mobiililaitteilla toimivista laitteista voi aiheuttaa käyttäjälleen esimerkiksi pahoinvointia. Meidän laitteemme ovat huomattavasti kalliimpia mutta myös laadukkaampia, eikä niillä ole ikäviä sivuvaikutuksia.

Yritys on suunnannut sellaisiin kauppakeskuksiin, joissa on jo valmiiksi viihdepalveluja. Niissä liikkuu paljon ihmisiä muutenkin. Aloitus tuntui silti riskiltä.

– Alussa jännitti, sillä meillä ei ollut mitään vertailukohtaa. Toisaalta selvisi pian, että kauppakeskukset haluavat nimenomaan Pikseli Arcaden kaltaisia toimijoita. Tuomme kauppakeskukseen lisää väkeä, ja kaikki muutkin toimijat hyötyvät siitä.

– Ensimmäinen viikko oli aika kaaosta. Luulin, että saisimme aloitella rauhassa, mutta pelisalit olivat alusta saakka aivan täynnä. Myöhemmin olen huomannut, että kauppakeskuksissa kävijäliike on aaltomaista. Välillä kävijöitä on paljon, välillä vähemmän, Hursti sanoo.

Yrityksen markkinointibudjetti on ollut koko ajan minimaalinen. Hurstin mukaan kävijät ovat toistaiseksi löytäneet paikan päälle lähinnä jo muiden siellä käyneiden suositusten perusteella.

Seuraavaksi Pikseli Arcade tähyää ulkomaille. Jää nähtäväksi, miten se tapahtuu. Sen Hursti jo tietää, että maailmanvalloitus alkaa luultavasti Tukholmasta.

 

3 x Uudelle toimialalle

Vältä optimismia. Pikseli Arcaden Jan Hursti neuvoo uudelle toimialalle tähyäviä yrittäjiä välttämään optimismia. Laskelmat kannattaa laskea huonoimman mahdollisimman skenaarion mukaan. Myös omaa toimeentuloa on syytä pohtia niin, miten vähällä uusi yrittäjä pystyy tulemaan toimeen. Hursti huomauttaa, että turhan usein rahaa on aluksi käytettävissä paljon, mutta liian etupainotteinen investointi koituu pian yrityksen kohtaloksi.

Tee itse. Kaikessa ei kannata eikä voi säästää, mutta mahdollisimman paljon itse tekemällä voi saavuttaa suuria kustannussäästöjä. Investoi alussa vain niihin asioihin, jotka ovat välttämättömiä.

Oma osaaminen mukaan. Uudelle toimialalle lähteminen on helpompaa, jos ymmärtää itse alaa. Hurstille alan tuntemisesta on ollut valtavasti apua. Tekniikan ymmärtäminen säästää rahan lisäksi aikaa, sillä sen pettäessä yrittäjä ei joudu odottelemaan ulkopuolista apua. Nopea toiminta ja ystävällinen asenne parantaa myös asiakkaiden kokemusta ongelmatilanteessa, Hursti huomauttaa.

Lue lisää uutisia >

banner