Nykyään ei ole mitenkään poikkeuksellista, että yrittäjä omistaa ja luotsaa useampaa yritystä joko samaan aikaan tai peräkkäin.

Mikkelistä lähtöisin oleva yrittäjä Johannes Laine, 29, vaikuttaa laskutavasta riippuen 9–10 yrityksessä. Useat niistä toimivat Helsingin kantakaupungissa.

Laine vierastaa sanaa sarjayrittäjä, koska hän ei vaihda yritystä aina seuraavaan. Uusia bisneksiä on tullut vanhojen rinnalle.

– Ajattelen itseni ennemmin sarjainnostujaksi. Minulla on kova into tehdä. Olen lähtenyt vähän sattumalta mukaan useampaan yritykseen, kun kiinnostavia mahdollisuuksia on tullut eteen, Laine kertoo.

Hän on mukana raakakakkuja valmistavassa GreenStreetissä, vegaanikahvila-joogastudio Roots Helsingissä, taidegalleria-kahvila Ruplassa, tapahtumatila-ravintola Väinö Kalliossa, terveelliseen ruokaan keskittyneessä VOIMA Kahvilassa, kombucha-juomaa valmistavassa The Good Guysissa, liikuntaa ja terveellistä elämää painottavissa Aito-päiväkodeissa sekä street workout -telineitä maahantuovassa Kenguru Pro Finlandissa.

Lisäksi Laineella on DreamPlanDo-niminen yritys omistuksia, konsultointia ja puhujakeikkoja varten. Kymmenentenä on kahvila GreenStreet Stockholm, jonka Laine on valmis pudottamaan laskuista, koska sen osalta peli näyttää menetetyltä.

Yritykset työllistävät yhteenlaskettuna noin 50 työntekijää ja omistajansa.

Noin puolet Laineen bisneksistä on aloittanut toimintansa tai tullut kuvioon tämän vuoden puolella. Hän päättikin kesällä, ettei lähde enää uusiin juttuihin loppuvuonna. Ehdotuksia ja yhteydenottoja tulee jatkuvasti.

– On paljon hauskan kuuloisia ideoita, ja minun tekee mieli perustaa varsinkin kahviloita ja ravintoloita. Nyt pitää kuitenkin keskittyä hetki nykyisiin.

Laine ennakoi myös tulevaa: hänestä on tulossa isä parin kuukauden sisällä.

Pitchaus vei yrittäjäksi

Laineen ensimmäinen yritys oli parikymppisenä Tiimiakatemialla Jyväskylässä perustettu jäätelökioski. Se herätti kipinän palvelubisnekseen.

GreenStreetin omistajaksi Laine päätyi esiteltyään yritykselle terveelliseen ruokaan liittyvän liikeideansa. Yritystä oltiin myymässä, joten hän tarttui tilaisuuteen kahden muun tiimiakatemialaisen kanssa.

Vielä silloin GreenStreetiä ei tunnettu raakakakuista vaan se myi muun muassa superfoodeja, ekologisia puhdistusaineita ja kosmetiikkaa. Noin vuoden jälkeen Laine päätyi pyörittämään yritystä yksin.

Muita yrityksiä on tullut vuodesta 2015 lähtien. Osaa Laine on ollut perustamassa, joihinkin häntä on pyydetty ja pariin hän on hakeutunut itse mukaan.

Ideoita ja verkostoja pöytään

Sattumalla on ollut osansa tarinassa. Esimerkiksi Roots Helsingin tilat löytyivät, kun Laine etsi GreenStreetille uutta kotia. Hän totesi, etteivät ne sovi kakkutehtaalle, mutta sinne saisi rakennettu jotain muuta hienoa.

Kumpikin näistä yrityksistä on ollut vahvasti Laineen vastuulla, onhan hän niiden pääomistaja. Vähemmistöomistajana hänellä on tyypillisesti 15–25 prosentin omistusosuus ja pienempi rooli. Kaikista yrityksistä ei myöskään tule palkkaa kuukausittain.

– Monessa mahdollistan asioita ja tuon pöytään verkostoja, ideoita ja markkinointiosaamista. Arjen pyörittämistä on koko ajan vähemmän.

Vahvimmaksi osaamisekseen Laine näkee johtamisen, markkinoinnin, myynnin ja kokonaisuuksien huomioimisen. Noin kymmenen vuoden yrittäjäkokemus oppeineen tuo myös uskottavuutta ja on itsessään asia, jota moni varmasti arvostaa.

Laineella on lisäksi loputtoman positiivinen asenne.

– Uskon, että on mahdollista mennä sinne, mihin haluaa. En myöskään näe ongelmaa, jota ei voi selvittää.

Lisäarvoa puolin ja toisin

Laineelle on tärkeää, että hän pystyy tekemään montaa mieluisaa asiaa lukuisten hyvien tyyppien kanssa. Parasta monessa bisneksessä mukanaolossa on hänen mielestä se, että yritykset pystyvät auttamaan toisiaan.

– Esimerkiksi Roots Helsingissä myydään The Good Guysin kombuchaa. Hyvä tuote tuo lisäarvoa meille ja toisaalta pystymme tarjoamaan sitä heille, kun saamme hyvin palautetta asiakkailtamme.

Laineen eri yritykset ovat hyötyneet toisistaan myös tuotteiden hintaneuvotteluissa, ja markkinoinnissakin on pystytty saamaan joitain synergiaetuja. Lisäksi työntekijöitä on mahdollista lainata tarvittaessa esimerkiksi kahvilasta toiseen.

Miinuspuolena Laine puolestaan näkee sen, että jokaisessa yrityksessä on hieman toisistaan eroavat tapansa ja toimintaympäristönsä. Haasteena on myös ongelmien kertaantuminen.

– Esimerkiksi viime viikolla meillä oli kolmesta eri paikasta ihmisiä sairauslomalla. Siinä oli oma setvimisensä ja venymisensä.

Oikeat motiivit

Laine on joutunut miettimään ajankäyttöään ja rooliaan hypätessään mukaan uusiin yrityksiin. Hänen mielestään on olennaista miettiä, kuinka paljon omaa panosta tarvitaan nykyisessä firmassa ja paljonko sitä on varaa siirtää toisaalle.

Laineelle se on tarkoittanut työntekijöiden palkkaamista ja töiden ulkoistamista. Hän on myös halunnut vähentää päivittäisiä vastuitaan.

Toinen näkökulma liittyy rahaan: uusi liiketoiminta ei välttämättä lähde lentoon heti eikä se silloin tuo alkuvaiheessa rahaa yrittäjän taskuun. Sekin on hyvä huomioida.

Laine kannustaa miettimään, mitä haluaa saada aikaan yrittäjänä.

Ei kannata hakeutua mukaan yhdeksään firmaan vain sen vuoksi, että voi sanoa olevansa mukana yhdeksässä firmassa, hän korostaa.

– Minulle siisteintä on ihmisten työllistäminen, unelmien toteuttaminen, hyvän fiiliksen luominen ja parempien elintapojen edistäminen. Ja kun vielä jotain jää viivan alle. En tee asioita vain rahan takia. Haluan tehdä hyvää maailmaa.

Pohjalta ylös ja oppirahoja ulkomailta

Johannes Laine pitää isoimpana yksittäisenä onnistumisena sitä, ettei luovuttanut GreenStreetin kanssa vaikeina hetkinä. Kun hän jäi pyörittämään yritystä yksin, oli laskuja paljon ja rahat vähissä. Hän päätti, ettei päästä yritystä velkasaneeraukseen tai konkurssiin.

– Hoidin lisää maksuaikaa ja ryhdyin hommiin. Yhdessä vaiheessa kävin tekemässä aika usein 10–12 tuntisia työpäiviä Keskon varastolla ja pyöritin yritystä muuna aikana.

Laine myös asui pari pientä pätkää toimistolla säästääkseen rahaa.

Viime vuonna GreenStreetin liikevaihto kaksinkertaistui noin 500 000 euroon.

– Vaikka teimme hieman tappiota, olemme varmasti Suomen tunnetuin raakakakkubisnes, Laine iloitsee.

Konkurssi häämöttää

Viime aikojen suurin haaste Laineelle on ollut Tukholman keskustaan tammikuussa avattu GreenStreet-kahvila. Hän on valmis hakemaan sen konkurssiin. Hyviä oppeja on silti tullut.

– Kokemus on opettanut, miten ulkomaille pitää mennä. Kahvilan avaaminen ei onnistu niin pienellä rahalla kuin Suomessa, ja aikaa tarvitaan enemmän. Byrokratian pitää olla selvillä ennen kuin mainostaa, milloin avataan.

Ruohonjuuren myymälässä sijaitseva kahvila menetti neljän ensimmäisen kuukauden aikana paljon potentiaalisia asiakkaita, kun se ei voinut hyväksyä lounaskorttia maksuvälineeksi. Syynä oli verotunnuksen puuttuminen.

– Voit kuvitella, mitä se tarkoittaa alueella, jossa on 40 000 toimistoasiakasta, Laine huokaisee.

Myös yrityksen johtaminen etänä Suomesta on ollut odotettua vaikeampaa.

Lue lisää uutisia >

banner