Yrittäjäksi ryhdytään intoa ja ideoita täynnä, mutta läheskään kaikki eivät onnistu ylittämään niin sanottua yrittäjyyden kuolemanlaaksoa.

Tilastojen mukaan jopa puolet uusista yrityksistä lopettaa toimintansa tai ajautuu konkurssiin kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

Kuolemanlaaksossa on kyse erityisesti yrityksen rahoituksesta tai pikemminkin sen puutteesta. Taustalla vaikuttaa monta asiaa. YritysHelsingin yritysneuvonnan palvelupäällikkö, yritysneuvoja Toivo Utso nostaa ensimmäisenä esiin suunnittelun puutteen. Suunnitelmia ei tehdä lainkaan tai ne tehdään huonosti.

– Startup-maailmassa ehkä lähdetään rohkeasti vaan liikkeelle ilman liiketoimintasuunnitelmaa. Suurin osa on kuitenkin niin sanottuja tavallisia yrityksiä, joiden pitää tehdä suunnitelmat hyvin, Utso sanoo.

Toiseksi hän mainitsee sen, että potentiaaliset asiakkaat jäävät selvittämättä. Sitä aletaan miettiä vasta, kun yritys on jo perustettu.

Utso sanoo suurimmiksi kompastuskiviksi asiakashankinnan, myyntityön ja markkinoinnin.

– Osaamisen puute vaivaa. Joko markkinointia tehdään liian vähän tai se on väärin kohdistettu. On tehty kalliit kotisivut ja hankittu hienot esitteet muttei ole mietitty, missä ja kenelle markkinointia kannattaa tehdä.

Epärealistiset arviot rahasta

Onnistuneesti kuolemanlaakson on ylittänyt esimerkiksi vain 21-vuotias yrittäjä Riku Korhonen, peräti kahdesti.

Jotta yritys selviytyy, on sen saatava toiminta kannattavaksi mahdollisimman nopeasti. Utson mukaan yrittäjäksi ryhtyvät laskevat usein yrityksen rahan tarpeen ja kulut alakanttiin. Myynti puolestaan arvioidaan liian optimistisesti.

– Lisäksi rahoituslaskelmissa käyttöpääomaa lasketaan liian pieneksi tai sitä ei ole laskettu ollenkaan. Jos käyttöpääomaa ei ole, tulee jossain vaiheessa kassavaje ja siitä alkavat suuremmat ongelmat.

Utso listaa melko tavalliseksi virheeksi myös sen, että yrityksen ensimmäisen vuoden tulot määritellään liian pieniksi ennakkoveroa varten.

Ongelmia saattaa paisuttaa huono kirjanpito. Jotkut pyrkivät Utson mukaan säästämään ja tekevät siksi kirjanpitoa aluksi itse tai hankkivat halvimman mahdollisen kirjanpitäjän.

– Hyvä kirjanpitäjä on kullanarvoinen. Häneltä saa neuvoja. Kaikki kirjanpitäjät osaavat varmasti laskea hyvin mutta kaikki eivät välttämättä osaa neuvoa yrittäjää riittävän hyvin.

Unohda kapeakatseisuus

Uusyrityskeskusten neuvonnan läpikäyneet yritykset selviävät ensimmäisistä vuosistaan selvästi keskimääräistä paremmin. Kahden vuoden jälkeen toiminnassa on keskimäärin useampi kuin yhdeksän kymmenestä ja viidenkin vuoden jälkeen vielä 89 prosenttia.

Utson mukaan yritysneuvonnassa pidetään huolta siitä, että yritystä perustamassa oleva asiakas on tehnyt realistiset suunnitelmat ja laskelmat ja tiedostaa kaikki mahdolliset riskit.

– Pyrimme varmistamaan, että yritys on kestävällä pohjalla. Harvemmin päästämme asiakasta läpi, jos esimerkiksi käyttöpääomaa ei ole lainkaan, koska yritystä pystyy harvoin aloittamaan ilman rahaa.

Yritysneuvoja kehottaa hyödyntämään asiantuntijoiden apua. Maksutonta yritysneuvontaa on tarjolla ympäri maata.

Uuden yrityksen tärkeimpinä selviytymiskeinoina Utso pitää hyviä suunnitelmia, oman asiakaskunnan määrittämistä ja sen selvittämistä itselle, mitä yritys oikeasti myy.

Toiset neuvovat keskittymään yhteen ja tekemään sen mahdollisimman hyvin. Utso kuitenkin pitää yritystoiminnan rakentamista yhden palvelun tai tuotteen varaan isona riskinä.

– Oman liikeidean suhteen ei kannata olla liian kapeakatseinen, etteikö sitä voisi muuttaa. Usein, kun on joku idea, halutaan toteuttaa vain juuri se.

Lopuksi on hyvä muistaa, ettei kaikki ole yrittäjästä itsestään kiinni. Yrityksen selviytymismahdollisuuksiin vaikuttavat myös muun muassa toimintaympäristö, toimiala ja yleinen taloudellinen tilanne.

– Olemme hyvin tyytyväisiä, jos puolet asiakkaistamme perustaa yrityksen ja puolet jättää perustamatta. Ei sellaisia yrityksiä kannata perustaa, jotka kaatuvat puolen tai kahden vuoden kuluttua, Utso sanoo.

5 x Miten selvitä?

Suunnitelmat. Tee hyvät, realistiset suunnitelmat ennen yrityksen perustamista. Kiteytä itsellesi, mitä myyt. Se helpottaa asiakastakin ymmärtämään, mikä tuote tai palvelu on. Tutki, millainen markkinatilanne on.

Ole realisti. Arvioi yrityksen menot ja tulot realistisesti. Usein rahat tarve lasketaan alakanttiin ja tulot yläkanttiin. Mieti myös hinnoittelua perusteellisesti.

Markkinointi. Määrittele, ketkä ovat asiakkaitasi. Kohdista markkinointia ja myyntiä nimenomaan heille. Mieti, missä ja miten tavoitat pääkohderyhmäsi.

Kirjanpitäjä. Halvinkin voi olla hyvä, mutta älä katso pelkkää hintaa. Hanki kirjanpitäjä, jolta saat neuvoja talouspuolen hoitoon. Uskalla myös kysyä apua.

Yritysneuvonta. Hyödynnä yritysneuvojien ja muiden asiantuntijoiden apua. Neuvontaa on tarjolla erityisesti yrittäjyyttä suunnitteleville ja yritystä perustaville.

Lue lisää uutisia >

banner

Liity Klubiin!

Liity Y-Studion Klubiin ja pääset yrittäjien sisäpiiriin. Saat täysin ilmaiseksi rahanarvoisia hyötyjä, jotka auttavat sinua kehittymään yrittäjänä.

Pssst...!

Täytäthän loputkin tietosi, niin voimme palvella sinua paremmin sekä tarjota sinulle parempaa sisältoä.