Moni haaveilee oman kahvilan, ravintolan tai jopa hotellin perustamisesta. Toimialamme on minulle hyvin rakas, ja haluan sen ja palvelujen kehittyvän. Siksi kannustan mielelläni uusia tulokkaita. Se on kuitenkin hyvä ymmärtää, että tällä alalla ei tule mitään pikavoittoja.

Olen ollut matkailu- ja ravintola-alalla 30 vuotta ja kiertänyt ympäri Suomea eri tehtävissä. Olen ollut muun muassa kylpylöissä, hiihtokeskuksessa, ravintolapäällikkönä ja hotellin johtajana. Seitsemän vuotta sitten perustin oman hotellin ja ravintolan Mänttään.

Pitkä kokemuskaan ei suojele haasteilta. Tiedän, että aika monilla tämän alan yrittäjillä on haasteita kannattavuuden kanssa. Ala ei tunnetusti jätä kauhean paljon viivan alle. Olen itsekin huomannut, että puskurin rakentaminen olisi ollut kova juttu. On paljon isoja menoeriä, jotka helposti paukkuvat.

Yrittäjällä täytyy olla hyvät hermot ja pitkä pinna, jotta kestää maksamattomia laskuja. Yritykseni ensimmäiset vuodet olivat taloudellisesti tosi vaikeita ja pahasti tappiolla. Tilanne alkaa tasaantua vasta nyt, mutta ala on suhdanneherkkä ja notkahdus voi tapahtua hetkessä.

Matkailu- ja ravintola-ala on monessa paikassa ja suhteessa sesonkiluonteinen. Rahaa tulee vaikkapa kesällä hyvin, mutta sitten pitää elää hiljaiset kuukaudet. Tiedän monta yritystä, joilla vuokra on sidottu yrityksen liikevaihtoon. Vuokranantajan kanssa kannattaa neuvotella ja tehdä tarkat sopimukset heti alussa.

Oma kysymyksensä on alkuvaiheen rahoitus. Jos ei ole omia pääomia, on hirveän vaikea saada pankista lainaa. Finnveran takaukset ovat tärkeitä, mutta mielestäni vähän liian vähäisiä. Laina pitäisi myös saada riittävän pitkälle ajalle. Jos yrittäjä joutuu turhan tiukoille, yöunet menevät. Tiedän kokemuksesta.

Siihen pitää varautua, että ala on tosi säännelty. On alkoholilaki ja Oiva-tarkastukset. Asiat vain pitää tehdä oikein. Vaikka sääntely välillä turhauttaa, uskon yrittäjänä myös vastuullisuuteen. Lupabyrokratia on silti posketonta. Meillä esimerkiksi meni toista vuotta saada rantasaunalle poikkeuslupa.

Korulauseet sapettavat: halutaan tukea yrittäjyyttä ja työllistämistä, mutta tehdään asiat kuitenkin aika vaikeiksi tai tosi kalliiksi. Valtiovalalle terveiset: esimerkiksi ravintoloiden anniskeluveron alentaminen 14 prosenttiin toisi alalle toivottua piristystä.

Toivon ja uskon tekemiseen myös pienillä paikkakunnilla ja maakunnissa. Toivon ihmisten käyttävän palveluja, jotta ne säilyvät. Joku voi ajatella, että yritykseni kotipaikka Mänttähän on metsän keskellä – ja niin se tietysti onkin. Mutta se on myös ihana paikka. Sijainnilla on tosi tärkeä merkitys mutta olennaista on, että yritys löytää omat vahvuutensa.

Niin ihana kuin toimialamme on, en yhtään ihmettele, jos joku näkee tänne tulemisen hankalaksi. Uskon silti, että jo pelkkä intohimo vie pitkälle ja kun mukaan lisätään alan osaamista, on kaikki mahdollisuudet onnistua.

Kirjoittaja Iris Mäkinen on hotelli- ja ravintolayritys Mäntän Klubin yrittäjä.

Lue lisää uutisia >

banner