Käytä vähennyksiä – lue kirjanpitäjien vinkit

Yrittäjän on huolehdittava, että kirjanpidossa on mukana kaikki yrityksen kulut.

Yritys voi vähentää verotuksessa lukuisia kustannuksia. Pääsääntönä on, että kaikki liiketoimintaan liittyvät kulut ovat vähennyskelpoisia.

Y-Studion haastattelemien kirjanpitäjien mukaan yritysten verovähennykset herättävät kysymyksiä etenkin toiminimiyrittäjissä ja aloittavissa yrittäjissä. Osaan verovähennyksistä vaikuttaa yritysmuoto.

Satakerta Rödl & Partnerin yrittäjä ja KLT-kirjanpitäjä Kati Jalojärvi neuvoo miettimään aina, liittyykö meno perustellusti yrityksen liiketoimintaan ja tulon hankintaan.

– Jos peruste on olemassa, se pitää ehdottomasti laittaa kirjanpitoon. Kulun ei tarvitse välttämättä aina tuottaa tuloja yritykselle. Kuluja voi tulla esimerkiksi siitä, kun havitellaan uutta asiakasta, Jalojärvi sanoo.

Tilitoimisto Salon KLT-kirjanpitäjän Mervi Hyvösen mielestä on mahdotonta sanoa yksittäistä asiaa, jolla yritys saa verovähennyksistä irti parhaan hyödyn. Hänen mukaansa tärkeintä on huolehtia siitä, että kirjanpidossa on mukana kaikki yrityksen kulut.

– Yrittäjän on myös varmistettava, että yrityksen menot pysyvät erillään yksityistalouden menoista, Hyvönen muistuttaa.

Kirjanpitäjien mukaan yrittäjät eivät juuri yritä saada omia menojaan yrityksen kirjanpitoon. Tiettyjä väärinkäsityksiä kuitenkin on. Hyvönen mainitsee esimerkkinä työvaatteet.

– Monella on vanhastaan sellaisia käsityksiä, että esimerkiksi messuille mennessä voi ostaa uuden puvun. Tästä yrittäjät kysyvät ehkä eniten, mitä työvaatekuluksi voi todella laittaa. Asiasta voi olla monen näköistä käytäntöä, mutta verottajan ohjeet ovat hyvin selvät.

Yritys voi kustantaa verovapaasti vain työssä tarvittavia erilaisia suojavaatteita, kuten työhaalarit tai suoja-asut. Jos vaatteet eivät ole käytössä muualla kuin töissä, ne yleensä ovat vähennyskelpoisia.

Matkalaskut unohtuvat

Hyvösen mukaan kulujen kirjaaminen on varsinkin osakeyhtiöissä rutiininomaista ja selkeää. Toiminimiyrittäjiltä sen sijaan jää helposti huomioimatta hyvin tavallisia vähennyskelpoisia kuluja.

– Varsinkin toiminimiyrityksissä tai muutoin pienissä yrityksissä saatetaan unohtaa tehdä matkalaskuja. Yrittäjäkin on oikeutettu päivärahoihin ja kilometrikorvauksiin. Matkakuluista muistuttelemme varmaan eniten, Hyvönen kertoo.

Myös kotitoimiston työhuonekulut saattavat jäädä huomioimatta. Kun omaa asuntoa käytetään yritystoiminnassa, toiminimiyrittäjä voi vähentää kuluja joko todellisten kulujen mukaan tai Verohallinnon vuosittain vahvistaman työhuonevähennyksen mukaisesti. Osake- ja henkilöyhtiöt sen sijaan voivat maksaa yrittäjälle vuokraa.

Kirjanpidon ulkopuolisista kuluista kirjanpitäjät nostavat esiin koulutusvähennyksen. Osakeyhtiö voi hakea sitä veroilmoituksessa. Koulutusvähennyksen edellytyksenä on, että työnantajan järjestämä koulutus perustuu yrityksen laatimaan koulutussuunnitelmaan.

– Jos kouluttaa henkilöstöä suunnitelmallisesti työaikana, ja henkilöt saavat palkkaa siltä ajalta, kannattaa veroilmoitukseen lisätä yksi lomake ja säästää veroissa rahaa, Jalojärvi neuvoo.

Palkanlisät hyödyksi

Se, mistä vähennyksistä yritys hyötyy eniten, riippuu myös katselukulmasta.

Jalojärven mielestä parhaan hyödyn saa kuluista, jotka ovat saajalle verovapaita ja yritykselle vähennyskelpoisia. Tällaisia ovat esimerkiksi koko henkilöstölle tarjottavat liikunta- ja kulttuurisetelit. Jalojärvi pitää niitä erinomaisena henkilöstöetuna ja palkitsemismuotona.

Myös työnantajan työntekijälle kustantama nettiyhteys on tietyin edellytyksin verovapaa etu.

Osakeyhtiöstä tai henkilöyhtiöstä palkkaa saava osakaskin voi hyödyntää useita verottomia palkanlisiä. Luontoisetuja voivat olla esimerkiksi puhelin-, auto- tai asuntoetu.

Jalojärvi kehottaa laskemaan tarkkaan kirjanpitäjän avustuksella, milloin luontoisetu on edullinen ratkaisu. Aina näin ei ole.

– Esimerkiksi asunto Helsingin keskustassa on edullisempi ottaa etuna kuin että maksaisi siitä vuokraa.

Verosuunnittelu kannattaa

Myös käyttöomaisuudesta tehtävillä poistoilla voi olla mahdollista vaikuttaa verotettavaan tuloon. Isojen investointien poistot jakautuvat usealle vuodelle.

– Pienelle yritykselle voi olla isokin asia, milloin esimerkiksi ostetaan kallis tietokone. Kannattaa miettiä, ostetaanko se joulu- vai tammikuussa, Jalojärvi sanoo.

Verosuunnittelu kaiken kaikkiaan on hänen mukaansa tärkeää. Jalojärvi neuvoo miettimään yrityksen ja yrittäjän henkilökohtaista verotusta kokonaisuutena. Verovähennykset ovat vain yksi osa kokonaisuutta.

7 x Huomioi nämä

Koulutusmenot. Työntekijän ammattitaitoa täydentävä ja ylläpitävä koulutus on työnantajalle vähennyskelpoinen meno. Koulutusvähennyksen saaminen edellyttää koko henkilöstön kattavaa koulutussuunnitelmaa. Työntekijöille on maksettava palkkaa koulutuksen ajalta. Koulutusvähennys on laskennallisesti noin puolet koulutusajan palkkakuluista.

Matkakulut. Sekä elinkeinonharjoittaja että omasta osake- tai henkilöyhtiöstä palkkaa nostavat yrittäjät ovat oikeutettuja matkakorvauksiin. Ne kuitenkin eroavat toisistaan.

Kotitoimisto. Kun toiminimiyrittäjä työskentelee oman kodin yhteydessä, voi hän vähentää kuluja joko todellisten kulujen mukaan tai Verohallinnon vuosittain vahvistaman työhuonevähennyksen mukaisesti. Osakeyhtiö ja henkilöyhtiö voivat maksaa vuokraa yrittäjälle.

Edustusmenot. Edustusmenoista korkeintaan 50 prosenttia on vähennyskelpoista. Jos yksittäiseen edustusmenoon kuitenkin sisältyy elinkeinotoimintaan kuulumatonta osuutta, se ei ole tältä osin lainkaan vähennyskelpoinen.

Oma työterveyshuolto. Yrittäjän itselleen järjestämän työterveyshuollon kustannukset voi vähentää elinkeinotoiminnan kuluna verotuksessa.

Saajalleen verovapaat edut. Esimerkiksi liikunta- ja kulttuurisetelit ovat työntekijöille verovapaita ja työnantajalle verovähennyskelpoisia menoja. Osake- ja henkilöyhtiön osakas voi nostaa työstään rahapalkan lisäksi luontoisetua.

Investointien ajoitus. Hankintojen ajoituksella voi vaikuttaa poistojen määrään tilikauden aikana.

banner