Esimiestyöstä on kirjoitettu satoja kirjoja, joissa annetaan vinkkejä liiketoiminnan ja asioiden johtamiseen sekä työntekijöiden motivoimiseksi.

Rainmakerin osakas Mika Aittamäki vetää mutkat suoraksi ja puhuu esimiestyöstä pelkästään ihmisten johtamisena.

– Esimiestyön ainoa tarve on ihmisten kehittäminen. Sen jälkeen yritys voi kasvaa. Ilman kasvua yrityksen suunta kääntyy väistämättä alamäkeen, Aittamäki sanoo.

Rainmaker on erikoistunut muun muassa työntekijä- ja asiakaskokemuksen kehittämiseen.

Ihmisten kehittämisellä Aittamäki tarkoittaa henkilökunnan potentiaalin tunnistamista. Hän listaa kolme metodia, jotka auttavat esimiestä työssään.

– Esimiehen pitää oppia tuntemaan työntekijänsä eli miten ja mistä he motivoituvat. Lisäksi oikea-aikainen ja täsmällinen palaute on tärkeää. Palautteen täytyy viedä aina eteenpäin. Ja lopuksi, esimiehen tehtävä on tarkkailla mihin potentiaalia vapautuu ja ohjata yksilöitä oikeaan suuntaan.

Se, onko yrittäjä huono, keskinkertainen vai hyvä esimies, vaikuttaa paljon yrityksen kehitykseen. Lähtökohtaisesti kaikki yrittäjät ovat johtajia. Yksinyrittäjä johtaa itsensä lisäksi ympärillä olevia verkostojaan. Työnantajayrittäjä on puolestaan esimies ja johtaja myös työntekijöilleen.

– Suurin haaste pk-yrityksissä on luottamuksen puute. Yrittäjä kuvittelee, että hän osaa asiat itse paremmin. Vastuuta annetaan kyllä helposti, mutta valtaa ei anneta. Valta on kuitenkin se varsinainen pointti. Hyvä esimies myy henkilöstölle visiota, joka halutaan saavuttaa, Aittamäki sanoo.

Keskinäisellä kommunikaatiolla on iso vaikutus saavutettuihin tuloksiin. Y-Studion Hyvä työpaikka -testissä kysytään, miten yrittäjä kehittää työyhteisöä. Vastaajista 57 prosenttia ilmoittaa, että he parantavat tietoisesti vuorovaikutusta yrityksessä. Sen sijaan loput vastaajat ovat lisänneet vuorovaikutusta vain yksittäisissä tilanteissa tai toteavat kommunikoinnin vaikeaksi.

Aittamäki myöntää, että esimiestyö on vaikeaa. Hyväksi esimieheksi nouseminen vaatii paljon työtä.

– Pitää olla ahne palautteella ja uskoa sitä. Sen jälkeen täytyy löytyä halua kehittyä.

Paremmaksi esimieheksi?

Aittamäki antaa yrittäjille marraskuun Y-Koulussa neuvoja esimiestyöstä. Koulutus on katsottavissa 14. marraskuuta alkaen osoitteessa: https://y-studio.fi/koulu/

Voit katsoa kaikki kevät- ja syyskauden Y-Koulut samasta osoitteesta. Koulutuksen aiheina ovat muun muassa hinnoittelu, myynti, kuolemanlaakson ylittäminen, rekrytointi ja talous.

Y-Koulun lähetykset ja oppimateriaalit ovat kaikille avoimia, eivätkä vaadi erillistä rekisteröitymistä.