Tilinpäätökset antavat helposti liian ruusuisen kuvan pk-yritysten liiketoiminnan kannattavuudesta. Kuva vääristyy, mitä pienemmästä yrityksestä on kyse.

Taloushallintoliiton asiantuntijan Ari Lahdenkaupin mukaan suurin oikaistava erä tilinpäätösanalyyseissä on yrittäjien omat palkkakulut. Syystä tai toisesta yrittäjät eivät maksa itselleen asiaankuuluvaa palkkaa ja tällöin yrityksen kannattavuusluvut ovat pielessä. Palkanmaksuun voivat vaikuttaa verotukselliset syyt tai yrityksen taloudellinen tilanne.

– Tuloslaskelmat valehtelevat. Yritysneuvottelukunta on tehnyt ohjeen laskennallisesta palkkakorjauksesta, jonka avulla saadaan totuudenmukaisempi kuva kannattavuudesta, Lahdenkauppi sanoo.

Neuvottelukunnan ohjeissa 100 000–500 000 euroa liikevaihtoa tekevän yrityksen odotetaan maksavan omistajalle palkkaa 30 000 euroa vuodessa. Luku on kokonaissumma eli mukaan on laskettu myös eläkemaksut. Yli puoli miljoonaa euroa liikevaihtoa tekevän yrityksen laskennallinen palkkasumma on 50 000 euroa vuodessa.

Summa kertautuu, jos omistajia on useita.

– Yrityksen omienkin kannattavuustavoitteiden asetannassa ja kannattavuuden seurannassa on tarkoituksenmukaista käyttää todellisia lukuja siitä, mitä yrittäjä yrityksestään itselleen korvausta nostaa.

Yrittäjä tuijottaa pankkitiliä

Lahdenkauppi auttaa yrittäjiä hahmottamaan yrityksen pyhää kolmiota Y-Koulussa. Kolmioon kuuluvat maksuvalmius eli kassanhallinta, kannattavuus ja vakavaraisuus. Y-Koulun lähetys on kaikille avoin, eikä vaadi erillistä rekisteröitymistä.

Yrittäjät seuraavat yrityksen kassavaroja omien sanojensa perusteella säntillisesti. Y-Studion Hallitse talouttasi -testin perusteella kassavaroja seuraa säännöllisesti peräti 90 prosenttia vastaajista. Voit käydä tekemässä testin täältä: https://y-studio.fi/testi/hallitse-talouttasi/

Lahdenkauppi pitää tuloksia jopa yllättävinä. Hänen mukaansa yrittäjät käyvät aiempaa enemmän säännöllisiä keskusteluja talousluvuista oman tilitoimistonsa kanssa.

– Tyypillisimmät osaamisvajeet yrityksissä liittyvät taloushallintoon. Yrittäjät osaavat bisneksensä, mutta laskentatoimen osaamisessa on puutteita, Lahdenkauppi kertoo.

Hänen arviolleen tulee tukea myös testien vastauksista. Vaikka lähes kaikki ilmoittavat seuraavansa yrityksen kassavaroja, rahojen saapumista pankkitilille seuraa enää puolet. Lisäksi yrityksen tärkeitä tunnuslukuja seuraa säännöllisesti alle puolet vastaajista.

– Yrittäjät tuijottavat vain pankkitiliä eli paljonko siellä on rahaa. Se on helppoa, mutta ei riittävää kassanhallinnassa.