Ennakointi ja hyvä budjetointi ovat yrittäjälle tärkeää riskienhallintaa. Ne auttavat olemaan tilanteen päällä.

Suuri osa yrittäjistä toimii mutu-periaatteella. Tilanteessa syntyy helposti kovat paineet. Riskien hallinta vaikeutuu, jos budjetointi ja ennustaminen jäävät tekemättä. Silloin yrittäjällä pitää olla hyvä riskinottokyky ja vahva luottamus siihen, että kaikki menee hyvin.

Olen nähnyt tilitoimistoyrittäjänä, miten asiakkailla on monesti hankaluuksia kassan kanssa. Budjetointiapua ei myöskään osteta kovin herkästi. Joskus mietin, että olisin itse älyttömän stressaantunut, jos kaikki budjetit eivät olisi kunnossa vuoden päähän. Tiedän koko ajan suunnilleen senkin, paljon yritykseni tilillä on rahaa 12 kuukauden päästä.

Budjetointia kannattaa tehdä sekä kassan että tuloksen kautta. Kulurakenne on usein selkeästi tiedossa, joten sen pohjalta voidaan laskea, paljonko pitää tulla myyntiä kulujen kattamiseksi ja halutun tuloksen saavuttamiseksi. Laskelmien perusteella on helppo ohjata liiketoimintaa.

Budjetointi auttaa myös arvioimaan työntekijöiden ja rahoituksen tarvetta. Resurssit pitää sopeuttaa liiketoimintaan. Kun puhutaan palveluliiketoiminnasta, arki on jatkuvaa tasapainottelua resurssien kanssa. Tilanne ei koskaan ole täysin optimaalinen. Itse olen aina pyrkinyt rekrytoimaan etupainotteisesti – siinä otan riskiä. Uudelle henkilölle ei koskaan alussa ole töitä täyspäiväisesti. Pitää vain luottaa siihen, että tasainen kasvu jatkuu ja töitä riittää kaikille.

Taloudelliset riskit kuuluvat yrittämiseen. Yrittäjäksi ryhtyessä suurin riski on oma toimeentulo. Kun itse aloin yrittäjäksi, myin asuntoni ja tein töitä ilman palkkaa melkein kaksi vuotta. Haaste näkyy myös asiakkaidemme kautta: työntekijöiden palkat tietysti maksetaan, mutta välillä yrittäjä jää ilman palkkaa.

Vaikka budjetointiin liittyy aina epävarmuutta esimerkiksi myynnin osalta, näen sen silti tärkeäksi liiketoiminnan ohjaamisen kannalta. Ennakointi helpottaa ja mahdollisesti jopa pelastaisi joitakin yrityksiä. Se myös auttaa nukkumaan yöt hyvin.

Kirjoittaja Tiina Raatikainen on tamperelaisen tilitoimisto Aldia Oy:n perustaja.

Lue lisää uutisia >

banner