Työmenetelmät on tärkeää oppia tekemään alusta asti oikein. Paljon on kiinni perehdytyksestä. Pitää varmistaa, että työt etenevät sujuvasti ja ne tehdään turvallisesti.

Kaikkien täytyy tietää, mitä ovat tekemässä. Meillä se on tärkeää varsinkin, kun ollaan tekemisissä myrkkyjen kanssa. Pitää olla hyvät suunnitelmat, jotka ovat kaikkien nähtävissä. Ei riitä, että ne ovat vain työmaamestarilla pdf-tiedostona jossain.

Meillä on purkutöissä todella kattava valikoima erilaisia vehkeitä. Välillä joudun käymään näyttämässä kavereille, miten ne toimivat. Perehdytys voi viedä aikaa tunnin tai kaksi, mutta jos on opetellut puoli vuotta jotain ihan väärin, voi mennä kauan oppia tekemään se oikealla tavalla. Se kuluttaa turhaan aikaa ja resursseja. Ja työnteko on saattanut olla suorastaan vaarallista.

Perehdyttäminen ei tarkoita, etteikö uusi työntekijä tekisi joskus virheitä, mutta se ainakin edesauttaa paljon oppimisprosessia. Meillä kustannussäästö on pitkässä juoksussa suuri, kun vehkeitä ei välttämättä mene niin rikki ja tuotannon tehokkuus on aivan eri luokkaa.

Ymmärrys perehdytyksen merkityksestä on tullut kokeilun ja virheiden kautta. Kun alkuvaiheessa firma kasvoi paljon, meille tuli kaiken maailman kaverin kaveria töihin. Aika pian huomasi, että se oli kuin lastentarha, jossa ei riittänyt ohjaajat. Lyötiin vaan kamat käteen – mene hoitamaan homma.

Lopputuloksena oli, että kaikki vehkeet olivat rikki ja oli mennyt aikaa ja rahaa. Lopulta piti painaa jarrua ja katsoa, mitä oikein tehdään väärin. Sen jälkeen muutettiin suunnitelmia.

Samaa näkee paljon kilpailijoilla. On vain otettu töihin kaveri, joka ei tiedä yhtään, mitä tekee. Kunhan vain tekee jotain. Ilmiö korostuu varsinkin noususuhdanteen aikana. On kiirettä ja tulee uutta kaveria, niin perehdytykset jäävät kakkossijalle. Silloin alkaa tulla työtapaturmia ja paljon hukkaan heitettyä rahaa, kun jengi säätää ja sekoilee.

Kaikki ei liity vain turvallisuuteen. Meillä esimerkiksi jossain kohtaa vähäteltiin kaapeliromun arvokuutta ja sitä paiskottiin tavalliselle rautalavalle. Kun keräsimme pienen erän kaapeliromua ja siitä tuli useampi tonni rahaa, pistin tuoton esille. Silloin tuli kommenttia, että katsos! Sen jälkeen sitä on taas alkanut kertyä. Kun jätkät on perehdytetty eri materiaaleihin, ne pystytään lajittelemaan paremmin ja saadaan siitä kustannussäästöjä tai jopa rahaa kotiinpäin.

Vaikeinta on se, kun työnantajana pitäisi saada kaikki mukaan. Se vaatii vähän luovuutta ja yhtä lailla hyvää johtajuutta. Ehkä parhaiten toimivat konkreettiset esimerkit. Monesti on myös tärkeää kertoa syy, miksi jotain tehdään niin kuin tehdään.

Kirjoittaja Mikael Sparf on vaasalaisen purkualan perheyhtiön Ab Sparal Oy:n toimitusjohtaja ja toinen perustaja.

Lue lisää uutisia >

banner

Liity Klubiin!

Liity Y-Studion Klubiin ja pääset yrittäjien sisäpiiriin. Saat täysin ilmaiseksi rahanarvoisia hyötyjä, jotka auttavat sinua kehittymään yrittäjänä.

Pssst...!

Täytäthän loputkin tietosi, niin voimme palvella sinua paremmin sekä tarjota sinulle parempaa sisältoä.