Kimppayrittäjyys on lisääntynyt etenkin nuorten keskuudessa. Yhdessä yrittäminen on nuorille selvästi tyypillisempää ja luonnollisempaa kuin meille vanhemmille ikäpolville.

Perinteisesti on yritetty ja pakerrettu yksin. Kun vielä olin päätoiminen yrittäjä, koin itsekin, ettei yhtiökumppanuus ole aina helppo tie. Tämän päivän nuoret ajattelevat toisin. Heille yritys ei ole monesti vain kahden kimppa, vaan sitä on perustamassa 4–5 ihmistä.

Nuoret perustavat yrityksiä esimerkiksi opiskelijayhteisöjen kautta. Niissä alkunsa saaneissa yrityksissä saattaa olla alusta lähtien mukana muunkin maan kansalaisia, jolloin ne ovat heti myös kansainvälisiä.

Nuorten osuus uusista yrittäjistä on selvästi kasvanut. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla yli puolet uusyrityskeskusten kautta yrityksen perustaneista oli alle 35-vuotiaita. Alle 25-vuotiaita oli 17 prosenttia.

Tilastoissamme näkyy myös, että asiakkaita on enemmän kuin yritysideoita – moni on siis liikkeellä porukalla.

Kimppayrittäjyys tuo yritystoimintaan rajoitteita, mutta myös paljon mahdollisuuksia. Yksi eduista on riskin jakaminen. Yhdessä yrittäminen ei sovi henkilölle, joka haluaa pitää aina päänsä. Yhtiökumppani on otettava huomioon siinä missä vaikka oma puoliso.

Kimppayrittäjyys on helpompaa silloin, jos toiminnan aloittamiseen ei liity isoja taloudellisia riskejä, eli yrittäjät tarjoavat lähinnä työpanoksensa. Jos riskiä on, pitää yhtiömuoto, osuuksien jaot, vastuut ja sopimukset miettiä erityisen tarkkaan. Yritysneuvojamme ja asiantuntijaverkostomme ovat tässä avuksi.

Pelisäännöistä kannattaa sopia aina ennen kuin yritykseen sijoitetaan euroakaan rahaa. Moni asia on helppo unohtaa perustamishuumassa, kun yrityksellä ei ole vielä vastuita tai menoja. Tulot ja menot ovat kuitenkin juuri ne, mistä voi syntyä riitaa.

Olen aina sanonut, ettei kaveruus ole mikään peruste perustaa yritys yhdessä. Kaveruus usein karisee yhteisessä yrittämisessä. Olen kuitenkin huomannut, että joudun ottamaan tältä osin omia ajatuksiani takaisin. Yrittäjien uusi sukupolvi tuntuu osaavan tehdä juttuja kimpassa ja se sujuu heiltä hyvin.

Olen silti sitä mieltä, että on oltava muutakin synergiaa kuin että toinen on kiva kaveri. On järkevää, että esimerkiksi yhtiökumppaneiden osaaminen tai verkostot täydentävät ja tukevat tosiaan.

Kirjoittaja Jari Jokilampi on Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja.

Lue lisää uutisia >

banner

Liity Klubiin!

Liity Y-Studion Klubiin ja pääset yrittäjien sisäpiiriin. Saat täysin ilmaiseksi rahanarvoisia hyötyjä, jotka auttavat sinua kehittymään yrittäjänä.

Pssst...!

Täytäthän loputkin tietosi, niin voimme palvella sinua paremmin sekä tarjota sinulle parempaa sisältoä.