Talous

Tärkeä raha-asia jää yrittäjiltä usein vajaalle huomiolle

Tärkeä raha-asia jää yrittäjiltä usein vajaalle huomiolle

Myyntisaatavia kannattaa seurata jatkuvasti. Se auttaa vähentämään riskiä luottotappioista.

|

Myyntisaamiset ja niiden kierron seuraamisessa olisi parantamisen vaaraa. Niihin liittyviin ongelmiin havahdutaan yrityksissä turhan myöhään. Tätä mieltä on tilitoimisto Administer Oy:n talousjohtopalveluiden johtaja Juha Sihvonen.

Maksuehto on yksi kiertonopeuteen vaikuttava tekijä.

– Moneen muuhun maahan verrattuna suomalaiset ovat aika säntillisiä maksamaan. Tällaisesta luottamuksen kulttuuristakin saattaa osaltaan johtua se, että yritykset eivät välttämättä normaalitilanteessa seuraa myyntisaamisia kovin tarkasti tai usein, Sihvonen sanoo.

Jokaisen yrittäjän on tiedettävä, paljonko rahaa yritykseen on tulossa ja paljonko ostolaskuja ja muita kuluja sillä on ulospäin. Myyntisaamisten riittävän nopeasta kierrosta on pidettävä huolta, jotta kassa riittää yritystoiminnan pyörittämiseen.

Isot yritykset näyttävät esimerkkiä. Koulutusyritys Sovelto Oyj:ssä myyntisaatavia seurataan aktiivisesti.

– Niitä ei jätetä oman onnensa nojaan, koska se ei ole kenenkään etu, ei meidän eikä velallisen, sanoo Sovelton laskutuksesta vastaava invoicing manager Helen Moilanen.

Hän tarkastelee myyntisaatavia useimmiten viikkotasolla tai vähintään pari kertaa kuukaudessa.

Tee seurannasta järjestelmällistä

Moilasen mielestä jokaisen yrityksen on viisasta luoda jonkinlainen systeemi myyntisaatavien seuraamiseen.

– Silloin se pysyy aina hanskassa eikä järjestelmässä ole laskuja, joiden tilanteesta kukaan ei tiedä.

– Systeemin suunnittelu ja toteuttaminen tuntuu varmasti alkuun työläältä, mutta kun se on tehty, jatko on paljon helpompaa, hän jatkaa.

Myyntisaatavista ja niihin liittyvistä toimista voi pitää kirjaa esimerkiksi Excel-taulukkoon.

Moilanen kehottaa kiinnittämään huomiota etenkin erääntyneisiin laskuihin. Hän huomauttaa, että yrityksen koko ja sovittu perintäpolitiikka vaikuttavat suuresti siihen, miten erääntyneitä laskuja käsitellään.

– Ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa totuutta tai aina oikeaa tapaa, vaan se on säädettävä yrityskohtaisesti.

Moilasen tehtävänä on huomauttaa myöhässä olevista laskuista Sovelton asiakkaille.

– Usein meillä myöhästymisen syy ei ole maksuhaluttomuus tai -kyvyttömyys, vaan lasku ei yksinkertaisesti ole mennyt perille. Verkkolaskut aiheuttavat jonkun verran harmaita hiuksia. Niitä katoaa bittiavaruuteen. Tiedämme tätä tapahtuvan molempiin suuntaan.

Perintätoimiston hoidettavaksi laskuja päätyy Moilasen mukaan vain äärimmäisen harvoin.

Arvioi kokonaisriskiä

Myös Administerin Sihvonen korostaa, että myyntisaamisiin liittyviä riskejä voi minimoida suunnitelmallisuudella.

Sihvosen mielestä on mahdotonta sanoa yleistäen kriittistä rajaa, jota enempää myyntisaamisia ei pitäisi olla taseessa. Tilanne riippuu yrityksestä. Sihvosesta tärkeintä on tarkastella myyntisaamisiin liittyvää kokonaisriskiä.

– Myyntisaamisten määrän pitää pysyä hallittuna. Yrityksessä pitäisi olla kaiken aikaa riittävä näkymä ja tietämys myyntisaatavien määrästä, jotta ne eivät muutu luottotappioiksi.

Sihvonen kehottaa arvioimaan kokonaisriskiä eri näkökulmista. Myyntisaamisten kokonaismäärä on suhteutettava siihen, kuinka paljon yrityksellä on kannettavana myytyyn tai jo laskutettuun tekemiseen liittyviä kustannuksia.

– Saatavien määrän pitäisi olla sillä tasolla, että yritys selviää omista maksuvelvoitteistaan ajallaan ja käyttöpääoma pysyy hallitulla ja halutun riskitason mukaisella tasolla.

Sihvosen mukaan asiakkaisiin liittyviä riskejä voi arvioida tarkkailemalla saamisten kokonaismääriä ja maksukäyttäytymistä asiakkaittain. Myös laajempia koko asiakaskannan luottoriskikartoituksia olisi hänen mielestään syytä tehdä ainakin toisinaan.

Sihvonen huomauttaa, ettei asiakasyrityksen aikaisempi käyttäytyminen korreloi suoraan mahdollisen luottotappioriskin kanssa.

– Voi olla hyvinkin pitkäaikaisia, luotettavia kumppaneita, joilla on maksuviivettä erinäisistä syistä. Se ei missään nimessä ole automaattisesti hälytysmerkki. Tai voi olla hyvin maksukäyttäytyneitä asiakkaita, joilla tulee ongelmia ja yhtäkkiä kaikki laskut jäävät maksamatta.

Fakta

Fakta: Myyntisaamisten kierron nopeuttaminen

Sopimukset: Sovi maksuehdoista sopimuksilla ja kirjaa niihin myös myöhästymisestä aiheutuvat sanktiot.

Laskutus: Varmista, että yrityksen laskutusprosessit ovat kunnossa. Hoida laskutus ajallaan.

Seuranta: Seuraa myyntisaatavien kotiutumista säännöllisesti. Luo tähän jonkinlainen systeemi. Sillä tavoin myyntisaatavien seuranta tulee tehtyä aina samalla tavalla. Pidemmän päälle se helpottaa seurantaa. Kannattaa sopia, miten, milloin ja kuka yrityksessä reagoi erääntyneisiin laskuihin.

Ratkaisut ja suojaus: Myyntisaatavien kiertoon pystyy vaikuttamaan monilla erilaisilla ratkaisuilla aina perintäpalveluista factoringiin ja muihin laskurahoituksen muotoihin. Luottotappioiden välttämiseksi on järkevää tarkistaa asiakasyritysten maksukyky ja suojautua tarvittaessa esimerkiksi luottovakuutuksella.