Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Yrittäjän osaaminen

Kaksi yritystä ja palkkatyö oli lopulta liikaa – päivä sohvalla on silti yrittäjä Maria Leivolle kauhistus
Maria Leivo on käsityö- ja opetusalan yrittäjä.

Kaksi yritystä ja palkkatyö oli lopulta liikaa – päivä sohvalla on silti yrittäjä Maria Leivolle kauhistus

Maria Leivo on kahden hyvin erilaisen yrityksen toimitusjohtaja. Hän ennemmin kokeilee ja tekee kuin suunnittelee tarkasti.

|

Kaikilla on samat 24 tuntia vuorokaudessa, mutta toisilla se tuntuu riittävän paljon enempään. Siltä kuulostaa yrittäjä Maria Leivon arki.

Leivo on kahden perustamansa yrityksen toimitusjohtaja. Lankayritys Tjocktia hän pyörittää yksin ja lasten tiedeopetusta järjestävässä Suomen Tiedekoulussa hänellä on yhtiökumppani.

Viime syksyyn asti Leivo oli myös päivätöissä Turun ammattikorkeakoulun insinöörikoulutuksen lehtorina. Lisäksi hän on neljän 5–14-vuotiaan lapsen äiti.

Syksyllä Leivo havahtui siihen, ettei enää ehdi.

– Heräsin esimerkiksi kuudelta, jotta ehdin viedä paketit postiin. Sitten menin kahdeksaksi töihin. Ruokatunnilla kävin Tiedekoulun palaverissa, ja palasin töihin. Työpäivän jälkeen lähdin vetämään robottikerhoa, jonka jälkeen vielä kehräsin villoja ja laitoin paketteja lähtökuntoon.

– Tietyn aikaa pystyy itsestään puristamaan sen, että pärjää neljän, viiden tunnin unella. Mutta jossain kohtaa se alkaa hidastaa yrityksen kasvamista ja eteenpäin menemistä, kun aika ei riitä ja sitä yrittää jakaa liian moneen, Leivo sanoo.

Liikkeelle pienin askelin

Leivon yritykset ovat saaneet alkunsa ilman tarkkoja suunnitelmia. Hän ei ole tehnyt kummallekaan liiketoimintasuunnitelmaa edes tähän päivään mennessä.

– Jos olisin miettinyt kaiken kauhean valmiiksi, se olisi ollut paljon haastavampaa. Tuloja olisi pitänyt saada heti ja olisin tavallaan lukinnut itseni liiketoimintasuunnitelmaan. Kun olen lähtenyt liikkeelle pienestä, olen voinut koko ajan reagoida ulkopuolelta tuleviin ideoihin.

Leivo päätyi äitiyslomalla ollessaan vuoden 2012 lopulla opettelemaan langan kehräämistä käsin. Hän alkoi kehitellä välineitä erityisen paksun villalangan kehräämiseksi. Kun hän julkaisi kuvia ensimmäisistä langoista Instagramissa ja Facebookissa, alkoi kyselyjä tulla lähes heti.

– Aika nopeasti ajattelin, että jos tätä joku tilaisi sen verran, että saisin vaikka omat lankani maksettua.

Jo parin kuukauden kuluttua Leivolla oli jälleenmyyjiä Suomessa, Ruotsissa, Britanniassa ja Saksassa. Sen jälkeen toiminta on laajentunut pikkuhiljaa. Nyt valikoimassa on käsinkehrätyn langan lisäksi neuleita ja neulontasettejä. Jälleenmyyjiä on 25 maassa ja myynnistä 95 prosenttia tulee ulkomailta.

Vauhdikas startti

Tiedekerhot taas saivat alkunsa vuonna 2013, kun Leivo tarjoutui pitämään sellaista naapurikoululla. Ryhmät täyttyivät nopeasti, ja puolen vuoden päästä alkoi tulla kyselyjä vanhemmilta, joiden lapset olivat toisissa kouluissa.

Leivo päätti vuokrata musiikkioppilaitokselta tilan yhdeksi illaksi viikossa, ja laittoi mainoksen Turun Sanomiin. Lehti myös teki hänestä jutun.

– Sen jälkeen ilmoittautumisia alkoi tulla niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet mukaan. Jouduimme hankkimaan omat tilat jo puolen vuoden päästä.

Vuonna 2015 Leivo sai avukseen ja yhtiökumppanikseen Niina Kainulaisen. He perustivat yhdessä Suomen Tiedekoulu Oy:n. Nyt yrityksellä on ympäri Suomea 25 toimipistettä, 30 opettajaa ja toiminnassa on mukana 1 500 lasta. Yrityksen liikevaihto yli kolminkertaistui 270 000 euroon viime tilikaudella.

Kalenteritonta elämää

Päivätyöstä luopuminen on vapauttanut aikaa esimerkiksi Tiedekoulun toiminnan, opetussisältöjen ja yhteistyökuvioiden kehittämiseen. Leivo jakaa aikaansa yritystensä kesken joustavasti. Kaksi päivää viikossa on varattu palavereihin ja tapaamisiin. Silloin yrittäjä matkustaa Turun kupeesta Paraisilta Helsinkiin.

Muutoin hän työskentelee paljon kotoa käsin, ja tekee useimmiten töitä muutaman tunnin pätkissä. Leivolle on tärkeää, että hän ehtii viettää aikaa myös lastensa kanssa.

Leivo päättää yleensä vasta aamulla, mitä tekee milloinkin. Hän paljastaa, ettei myöskään käytä lainkaan kalenteria. Taustalla on turhautuminen monen kalenterin kanssa pelaamiseen.

– Kaikki menivät aivan sekaisin, ja seuraamiseen ja merkitsemiseen meni aikaa. Ajattelin sen helpottavan, kun keskitän tapaamiset aina tietyille päiville. Jos kuitenkin jokainen päivä olisi sellainen, ei homma pysyisi kasassa.

Paikoillaan olo kauhistuttaa

Leivo nauttii siitä, että on yrittäjänä vapaa aikatauluista sekä ulkopuolelta tulevista vaatimuksista ja tulostavoitteista.

– On sellainen olo, etten edes tekisi töitä. Raja hämärtyy, kun tykkää siitä mitä tekee.

– Olen aina ollut energinen ja tekevä ihminen. Kun joku neuvoo, että ota sunnuntai rennosti, ajattelen, että älä viitsi. Olisi kauhistus, jos pitäisi olla päivä vain sohvalla, Leivo naurahtaa.

Esimerkiksi Tjocktin lankojen kehrääminen ja neuleiden valmistaminen on puuhaa, jota hän tekisi muutenkin mielellään.

Leivo haluaa pitää tarkoituksella lankabisneksen riittävän pienenä, jottei joudu siirtymään enemmän hallinnolliseen rooliin.

– Olen aina kutonut, ommellut ja neulonut. Tietyllä tapaa se vastaa siihen käsillä tekemisen tarpeeseen, joten minulla ei tarvitse olla muita lisäprojekteja.

Fakta

2 x Maria Leivon opit

Tee enemmän, suunnittele vähemmän.

”Suunnitelmia ei pidä miettiä liikaa, vaan tehdä heti rohkeammin. Sen sijaan, että tekee suunnitelmat valmiiksi, voi lähteä kokeilemaan pienesti, lähteekö juttu vetämään. Jos se lähtee itsekseen, silloin harvoin edes tarvitaan starttirahoja tai muita tukia.

Mietin esimerkiksi lankojen osalta, että katson vaikka puoli vuotta, saanko riittävästi myyntiä, jotta katan tilitoimistosta, verkkokaupasta ja maksuratkaisuita aiheutuvat kulut.

Tekemisen pitäisi myös olla vähemmän aikataulutettua. Varsinkin palkkatöissä käytetään hirveästi aikaa turhaan palaveeraamiseen ja asioiden pyörittelyyn. Pitäisi siirtyä enemmän puhumisesta tekemiseen, ja jättää myös aikaa ajatustyölle. Yrittäjälle pitäisi jäädä aikaa tarttua niihinkin asioihin, joita ei ole suunniteltu.”

Jätä sattumalle mahdollisuus.

”Uskon, että sattumalle pitää jättää mahdollisuus. Ajattelin esimerkiksi Suomen Tiedekoulun osalta, että vuokraamme jokaiselle toimipisteelle omat tilat. Se olisi kuitenkin ollut iso kustannus.

Pilke Päiväkodit otti yhteyttä ja halusi keskustella yhteistyöstä. Tapaamisen pohjalta he ehdottivat meille omien tilojensa käyttämistä. Se ratkaisi ison ongelman. Tuli vaihtoehto, jota en osannut edes itse ajatella. Muitakin tällaisia sattumia ja uusia yhteistyömahdollisuuksia on tullut vastaan.”

Monta yritystä päällekkäin: Näin sujuu useamman bisneksen pyörittäminen

Tiina ja Heikki Lehmuskoski pyörittävät neljää yritystä yhtä aikaa. Jokaiselle yritykselle on paikkansa.

Kuinka yrittäjä malttaa lomailla?

Pitkät viikonloput ja sesongin ulkopuolella pidetyt lomat auttavat yrittäjiä jaksamaan kiireisten aikojen yli.

Taiteilija otti uuden kulman yrittäjyyteen – opettelee vetävää hissipuhetta

Tero Annanolli jätti opetustyöt ja ryhtyi toteuttamaan liikeideaansa taiteilijan uransa rinnalla.

Teatterissa on pakko onnistua – ”En ajatellut olevani burnout-tyyppiä”

Sami Kojonen veti roolit täysillä lavalla ja samalla johti koko teatteria. Työuupumus opetti ottamaan rennommin.

Huono omatunto on jatkuva olotila

Yrittäjyyden ja perheen täytyy mahtua samaan arkeen, kirjoittaa Fysio Centerin Susanna Antikainen.

Kuinka selvitä, kun arki menee sumussa? ”Tuntui, että kaikki oli menetetty”

Kaksi yrittäjää laittoi elämäntapansa remonttiin. Kiire ja uupumus eivät saaneet viedä voittoa.

Yrittäjien kasvutemppu: Harrastuksesta syntyi 40 hengen yritys

Pakohuoneyritys Mysteeri on laajentunut kolmessa vuodessa kuudelle paikkakunnalle. Riskit eivät ole pelottaneet yrittäjiä.

Yrittäjä ei ole kone, joka jaksaa loputtomiin

Pidemmät työpäivät eivät tuo suoraan lisää tehokkuutta ja tulosta, kirjoittaa VJ Maa-aineksen Ville Sainio.

Karu kuva: Talous on yrittäjillä paremmin hallussa kuin oma hyvinvointi

Monella yrittäjällä on vaikeuksia selvitä työmäärästä. Toiminta on vaarassa keskeytyä, jos yrittäjä ei jaksa.

Lataa lisää