Yrittäjän osaaminen

Korona toi tulikasteen heti alkumetreillä: Terapiayritys ehti toimia vain kuukauden ennen koronaa

Korona toi tulikasteen heti alkumetreillä: Terapiayritys ehti toimia vain kuukauden ennen koronaa

Kun Winnie Works aloitti toimintansa, näkymät olivat lupaavat. Sitten iski korona. Millä keinolla nuorta yritystä on viety eteenpäin poikkeusoloissa?

|

Korona on muuttanut monen yrityksen liiketoimintaympäristöä kertarysäyksellä.

Terapiapalveluita tarjoava Winnie Works ehti toimia vain reilun kuukauden ennen kuin korona toi odottamattoman käänteen.

Yrityksen alkuperäinen suunnitelma oli tarjota ratkaisukeskeisiä terapiapalveluja yritysten käyttöön in-house-periaatteella. Winnien yritysidea osoittautui toimivaksi ja kysytyksi. Helmikuun alusta maaliskuun puoliväliin moottoreita viriteltiin käyntiin, ja tulevaisuus näytti hyvältä.

Uusi ajanlasku alkoi, kun Maailman terveysjärjestö WHO julisti covid-19:n pandemiaksi 11. maaliskuuta. Seuraavana päivänä Suomen hallitus antoi ensimmäiset suositukset ja määräykset koronaviruksen hillitsemiseksi. Se sai monet yritykset ilmoittamaan, että palataan terapia-asiaan tulevaisuudessa.

Yrityksen toimitusjohtaja Karolina Haapaniemi kertoo, että kalenteri tyhjeni tapaamisista käytännössä yhdessä yössä.

– Se oli musta torstai todella monelle yritykselle. Seuraavana päivänä kokoonnuimme yhtiökumppanien kanssa ja päätimme, että korona ei tätä yritystä kaada.

Pari kuukautta vanha yritys joutui luomaan palvelupalettinsa uudelleen. In-house-terapiasta oli tullut yhdessä viikossa käytännössä mahdotonta, kun Suomi siirtyi etätöihin ja välttelemään sosiaalisia kontakteja.

nimi: Winnie Works Oy
toimiala: koulutukset ja koulutuspalvelut
perustettu: 2020
henkilöstö: 4 osakasta ja 6 terapeuttia palveluntuottajina

Alkuperäisen liikeidean muuttaminen oli Haapaniemen mukaan varsin helppoa, koska asiakkailtakin tuli kyselyjä etäpalveluista.

Aikaa kului erilaisten järjestelmien kartoittamiseen, mutta Haapaniemen mukaan se kannatti.

– Pystytimme etäpalvelut ja laajensimme palveluvalikoimaa nopeammalla aikataululla kuin olisimme alun perin tehneet, joten siinä oli onnea onnettomuudessa.

Uudenlaiset palvelut näkivät päivänvalon muutaman viikon jälkeen. Etätyökalujen avulla terapia onnistuu maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta. Lisäksi Winnie Works avasi palvelunsa myös yksityishenkilöille.

Verkkoterapioiden pitäminen on ollut uutta myös terapeuteille, mutta Haapaniemen mukaan kaikki on sujunut varsin kivuttomasti. Hän uskoo, että etäterapiat ovat tulleet jäädäkseen, vaikka alkuperäiseen ideaan eli in-house-terapiaan onkin tarkoitus pääosin palata, kun rajoitukset sen sallivat.

– Terapeuttimme tekevät etävastaanottoja nyt mukavaan tahtiin. Markkinoimme sosiaalisessa mediassa, ja onneksemme moni asiakas suosittelee meitä tuttavilleen, Haapaniemi kertoo.

Digitaalinen markkinointi onkin oiva tapa yritykselle tavoittaa asiakkaita.

Mallia Amerikasta

Winnien yritysidea sai alkunsa vuoden 2019 lopulla, kun Haapaniemi pohti, miksi ratkaisukeskeistä terapiaa pidetään vain yksityisvastaanotoilla, vaikka sitä kannattaisi tuoda laajemminkin ihmisten avuksi.

Haapaniemi oli luonut uraa pk-yritysten HR:n johtotehtävissä, joten hän tiesi, mikä merkitys yksilön hyvinvoinnilla on koko yritykselle. Hän tiesi myös, että hänelle itselleen on luontevinta toimia ryhmässä, joten yksinyrittäjyys ei ollut vaihtoehto.

Haapaniemi pyysi startupiin mukaan myynnin ja liikkeenjohdon ammattilaisen Jussi Salmen ja talousasioiden taitajan Tomi Koistisen. Lisäksi yrityksessä on mukana pienosakkaana Janne Maaninka. Salmi oli tuttu aikaisemmista työympyröistä, Koistinen taas oli Salmen yhtiökumppani ja Maaninka Haapaniemen ystävä ja henkinen mentori.

Yrityksen nimen winnie-sana tarkoittaa reilua, puhdasta ja sujuvaa sekä onnellisuutta. Tarkoitus on, että Winnien terapeutti jalkautuu palvelun tilanneeseen yritykseen vaikka kerran viikossa ja työntekijät voivat käydä matalalla kynnyksellä keskustelemassa mistä tahansa asiasta. Paino on vahvasti ennaltaehkäisyssä, ei sairauden hoidossa.

Haapaniemen mielestä on harmillista, että terapialla on Suomessa negatiivinen sivuvivahde, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa yrityksillä on terapeutteja ja coacheja, ja heillä käyminen on arkipäiväistä.

Yksi yrityksen missioista on tehdä terapiasta osa tavallista elämää, ja sen vuoksi terapeutteja kutsutaan winnieiksi. Winniet ovat yrittäjiä, jotka toimivat palveluntuottajina ja joille Winnie Works tarjoaa työvälineet, työyhteisön ja työnohjausta.

Ratkaisukeskeisyys vie eteenpäin

Haapaniemi huomauttaa, että tuskin kukaan oli valmistautunut maaliskuussa tapahtuneeseen valtavaan muutokseen.

– Yhtäkkiä olltiinkin perheen kanssa ympäri vuorokauden ja yritettiin samalla tehdä töitä. Samaan aikaan osa kokee musertavaa yksinäisyyttä. Alun shokkivaiheen jälkeen on myös onneksi alettu puhua korona-ajan mielenterveysvaikutuksista.

Haapaniemi muistuttaa, että korona kysyy yrittäjiltä sitkeyttä, notkeutta ja epävarmuuden sietokykyä.

– Uskon, että kriisistä selviää parhaiten, jos osaa ajatella laatikon ulkopuolelta ja pohtia, mitä muuta kuin helmikuun 2020 juttua osaan tehdä. Ratkaisukeskeisyys on olennaista, sillä synkkien ajatusten hautominen ei vie eteenpäin. Joka päivässä pitää nähdä myös hyviä asioita.

Jos lannistumisen alhossa rypeminen uhkaa ottaa vallan, on tärkeää avata suu. Haapaniemi uskoo, että voimavaroja löytyy aina, mutta joskus niiden etsimiseen tarvitaan ulkopuolisen henkilön näkökulma.

Yrittäjän on myös hyvä tuntea jaksamisen varoitusvalot, jotka kertovat voimavarojen hupenemisesta.

Korona-arjessa Haapaniemelle itselle on ollut haastavinta se, ettei ihmisiä näe kasvotusten.

– Siksi olen aina niin innoissani, kun näen pojat edes Teamsissa läppärin ruudulla. Tosin keskustelut ovat asiapitoisempia kuin kahvipöydän ääressä.

Haapaniemi kuvailee suhtautuvansa tulevaisuuteen yltiöpositiivisesti, vaikka korona onkin heittänyt yrityksen tulikasteeseen heti alkumetreillä.

– Haluan, että yritys kasvaa ja kehittyy, joten on kuunneltava herkällä korvalla, mitä ympärillä tapahtuu.

Fakta

Miten yritystoimintaa voi edistää poikkeustilassa?

Laajenna perspektiiviäsi. Mieti, mitä muuta voit tehdä ja millä muulla tavalla voit tehdä. Vanhoihin tapoihin jämähtäminen ei muutenkaan kannata, ja nyt jos koskaan on syytää haastaa toimintatapansa.

Mieti nyt jo aikaa koronan jälkeen. Maailma tuskin palaa samanlaiseksi kuin ennen koronaa. Kannattaa miettiä erilaisia skenaarioita tulevaisuudesta, ja pohtia erilaisia ratkaisuja ja toimintatapoja, jotta ikävät yllätykset jäävät minimiin.

Verkostoidu! Verkostoidu paitsi oman alan ja asiakkaiden suuntaan, myös muihin suuntiin. Kun tapaa ja keskustelee kaikenlaisten ihmisten kanssa, saa väkisinkin uutta näkökulmaa ja ideoita – sekä parhaimmassa tapauksessa asiakkaita.

Vinkit antoi Winnie Works Oy:n toimitusjohtaja Karolina Haapaniemi

Vahva visio siivitti eteenpäin – Kampaamoyrittäjien ensimmäinen vuosi ei takunnut koronaan

Laura Santasen ja Tiina Junnon perustama matkailuteemainen kampaamo Aroha Helsinki syntyi pikavauhdilla, jotta maailmanmatkaajat ehtivät matkoilleen.

Pia Erlundin toinen yritys kasvoi menestystarinaksi: ”Jumankauta, nyt minä olen se musta hevonen”

Entinen parturi-kampaaja tiesi aina, että jotain suurempaa on tulossa. Hänelle on tärkeää todistaa, että muotifirmakin voi olla hyvää bisnestä. Nyt yritys hipoo 2 miljoonan euron tulosta.

Insinööri halusi palavasti yrittäjäksi – Ruumiskylmiö vaihtui salaatiksi

Kuukauden yrittäjä Samuli Laurikainen viljelee salaattia espoolaisessa teollisuushallissa. Menestys on vaatinut positiivista elämänasennetta ja epämukavuusalueella viihtymistä.

Mitä tilinpäätös tarkoittaa ja miten sitä tulkitaan? Tässä vastaukset

Tilinpäätös koostaa tilikauden tapahtumat yhteen. Yrittäjälle se on tärkeä keino arvioida myös yrityksen tulevaa kehitystä.

5 faktaa konkurssista – pahimmillaan vuosien prosessi

Konkurssin tekeminen ei ole niin suuri leima kuin takavuosina. Konkurssi ei estä yrittäjän työllistymistä tai uuden yrityksen perustamista.

Myyntisaatavien kierron polku: Sillä on väliä, kuinka nopeasti rahat kotiutuvat

Kun yrittäjä laskuttaa asiakasta tekemästään työstä, käynnistyy polku myyntisaatavien kotiuttamiseksi. Yrittäjä voi vaikuttaa sen sujuvuuteen ja kierron nopeuteen.

Tiedätkö yrityksesi käyttöpääoman tarpeen? Laskukaava auttaa arvioinnissa

Käyttöpääoman tarve vaihtelee yrityksen toiminnan luonteen mukaan. Hahmotatko, kuinka paljon rahaa tarvitset pitämään yrityksen toimintakuntoisena läpi vuoden?

Haaveiletko yrittäjyydestä? – Kunnollinen markkinakartoitus maksaa itsensä takaisin ja tuo varmuutta tekemiseen

Markkinakartoituksen tekemiseen on rajattomat mahdollisuudet. Aluksi voi vaikka soittaa mahdolliset asiakkaat läpi, kirjoittaa henkilöstöpalvelu Linnanväen toimitusjohtaja Kari-Matti Markus.

Riittävätkö rahat? Kassavirtalaskelma kertoo olennaisen

Kassavirtalaskelma auttaa varmistamaan, että yritys pysyy toimintakuntoisena myös vaikeina aikoina.

Lataa lisää