Jaksaminen

Työilmapiiri kuntoon – 10 tapaa, joilla jokainen voi vaikuttaa

Tomi Lantto

Kirjoittaja on perheyrittäjä sekä ravintola- ja kahvila-alan konserni Antellin toimitusjohtaja.

Työilmapiiri kuntoon – 10 tapaa, joilla jokainen voi vaikuttaa

Työilmapiiri ei tule kuntoon liikuntaseteleillä eikä esimies voi luoda hyvää henkeä yksin, kirjoittaa Antellin toimitusjohtaja Tomi Lantto.

Eniten työviihtyvyyteen vaikuttaa hyvä johtaminen. Silti edes pätevä esimies ei levitä hyvää työilmapiiriä sateen tavoin ympärilleen, vaan vastuu on aivan jokaisen.

Ulkoisilla kannustimilla ei tässä asiassa ole merkitystä – niin helppoa kuin olisikin parantaa työpaikan henkeä antamalla kaikille 100 liikuntaseteliä lisää.

On tärkeää, miten vaikutan muihin ihmisiin. Katso, mitä tapahtuu, kun olet yksin työmaalla ja kollega saapuu sinne. Menevätkö hänen suupielensä ylös- vai alaspäin?

Näillä 10 asialla jokainen pystyy asemastaan riippumatta parantamaan työilmapiiriä:

1. Kehu muita aiheesta. Huomaa toisen työsuoritus. Suomessa helposti ajatellaan, että jos olen viime vuonna sanonut toisen olevan hyvä työssään, niin hän kyllä muistaa sen vielä. Aika uskalias oletus. Kuinka usein sinä haluaisit tulla huomatuksi?

2. Hymyile ja naura. Hyväntuuliset ihmiset luovat hyvää tuulta ympärilleen ja murjottajat lisäävät murjotusta. Työpaikalla on sallittua ja jopa suotavaa nauraa.

3. Yritä ymmärtää toista, vaikka asia ei sinulle heti aukeaisikaan. Kun toisella on idea, jota minä en ymmärrä, ei se tee hänestä hölmöä. Ymmärtämällä syntyy keskustelua ja sitä kautta toisen arvostusta.

4. Kysy, kuuntele ja kiitä – ja juuri tässä järjestyksessä. Monet kysyvät, mutta eivät kuuntele, saati kiitä vastauksen antajaa. Jokainen tarvitsee myös muita. Ihmiset viihtyvät luontaisesti sellaisen seurassa, joka tahtoo myös kuunnella.

5. Kannusta ja auta. Meillä kaikilla on haasteemme, ja kaikki tarvitsevat kannustusta ja apua toinen toisiltaan.

6. Näe hyvä ympärilläsi. Hyvä tiimi rakentuu erilaisesta osaamisesta. Ihmisiä ei pidä moittia heidän heikkouksistaan vaan nauttia heidän vahvuuksistaan ja niiden tuomasta hyödystä.

7. Pidä lupauksesi, sillä se on sekä työhyvinvointi- että luotettavuuskysymys ja vaikuttaa siihen, kuinka muut kokevat sinut.

8. Tee työsi hyvin ja myönnä heti reilusti virheesi.

9. Anna palautetta sekä hyvin että huonosti hoidetusta työstä. Koko skaala on oltava käytössä. Se kertoo, että havaitsemme toistemme työn, mikä kannustaa aivan uudelle tasolle.

10. Puutu epäkohtiin reilusti ja vitkastelematta. Jos esimerkiksi joku pompottaa uutta työntekijää, asiasta ei aina tarvitse kieliä esimiehelle saakka. Työkaverilla on oikeus ja jopa velvollisuus puuttua ja sanoa, että ”hei, tuo ei ole asiallista”.

Mikä on advisory board ja kenelle se sopii?

Advisory board tarjoaa yritykselle joustavasti tukea joko lyhyen tai pitkän aikavälin kehitystarpeisiin. Sen jäsenet tuovat vankkaa asiaosaamista omalta alaltaan.

Miten voin sitouttaa nuoren sukupolven yritykseen?

Nuorten työntekijöiden sitouttamisessa kehitysmahdollisuuksien tarjoaminen on keskeistä, kirjoittaa Rainmakerin osakas Mika Aittamäki.

Mikä on yrittäjyyden suurin riski?

Yrittäjän täytyy oppia tunnistamaan riskit, kirjoittaa Iisalmen Alina-yrittäjä Minna Partti.

Konkurssipesästä kukoistukseen – Yrittäjäpariskunnan suunnitelmissa kolme uutta hotellia

Rovaniemeläisen Santa Parkin omistaja Ilkka Länkinen vannoo hyvän liiketoimintasuunnitelman ja palautteen keräämisen nimiin.

Yrityskaupalla yrittäjäksi? Harjoittelu tai palkkatyö on hyvä pohja

Ostamalla olemassa olevan yrityksen ei tarvitse aloittaa kaikkea nollasta, huomauttaa Salpakankaan Lääkintävoimistelu Oy:n yrittäjä ja Vuoden kuntoutusyrittäjäksi valittu Kirsi Miss.

Uteliaisuudesta on hyötyä – Jatkuva oppiminen heijastuu yrityksen tulokseen

Yrittäjän kannattaa luoda jatkuvalle oppimiselle hyvät puitteet, kirjoittaa LVI-TU:n varapuheenjohtaja ja Maskun Talotekniikkatiimi Oy:n toimitusjohtaja Mika Nikula.

Oppisopimuskoulutus on yksi tapa saada yritykselle työntekijä kohtuullisin kustannuksin

Oppisopimuskoulutus vaatii niin yrittäjiltä kuin opiskelijoilta oma-aloitteisuutta, kertoo Meri-Lapin aluepäällikkö Kari Lilleberg Oulun Kuivaustekniikka Oy:stä.

Ohjelmistotalon henkilöstö päättää kaikesta: ”Meillä on fiksuja ihmisiä, jotka tekevät fiksuja päätöksiä”

Sysart poisti johtotehtävät ja lisäsi läpinäkyvyyttä, oikeudenmukaisuutta ja itseohjautuvuutta. Työtyytyväisyys parani rutkasti.

Miten kaikki pysyy hallinnassa, kun työntekijämäärä pomppaa kolmesta 17:ään?

Terveysteknologiayritys Neuro Event Labsin työntekijämäärä moninkertaistui vuonna 2018. Kasvavan yrityksen me-henki rakentuu tasa-arvosta ja yhdessä tekemisestä.

Lataa lisää