Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Jaksaminen

Otatko riskejä jaksamisen suhteen? Tunnista hälytysmerkit
Jos uupuminen uhkaa, työmäärän vähentäminen on keskeistä. Kuva: Shutterstock

Otatko riskejä jaksamisen suhteen? Tunnista hälytysmerkit

Uupumisesta on haitallisia seurauksia yritystoiminnalle. Ensimmäinen virhe on nipistää unesta.

|

Yrittämiseen liittyy keskeisesti riskienotto. Työterveyspsykologi Kristian Kurikan mukaan tämä voi johtaa siihen, että yrittäjä ottaa riskiä myös oman jaksamisensa suhteen.

Kurikka on itsekin sarjayrittäjä. Hän on kokenut niin yrittämiseen liittyvän innon ja vauhdin kuin unettomat yöt.

Kun puhutaan yrittäjän omasta jaksamisesta, mitkä ovat pahimmat sudenkuopat?

”Yrittämiseen liittyy riskinottohalukkuuden lisäksi taloudellinen ja maineellinen paine onnistua. Taloudellinen riski saattaa ajaa tilanteeseen, jossa ajatellaan, että omaa jaksamista voi riskeerata lyhyellä aikavälillä. Pikkuhiljaa siitä voikin tulla pitkä aikaväli ja seurauksena olla uupumus etenkin, jos on muitakin kuormittavia tekijöitä ja suojaavat tekijät eivät ole kunnossa.

Suojaavista tekijöistä keskeisimpiä ovat sosiaalinen tuki eli hyvät ihmissuhteet sekä hyvä itsetunto ja kyky käsitellä ristiriitoja. Ne lisäävät voimavaroja. Mitä suuremmat voimavarat henkilöllä on, sitä paremmin hän kestää vastoinkäymisiä.”

Miten oman hyvinvoinnin laiminlyöminen yleensä näkyy?

”Usein ihmiset nipistävät palauttavan unen määrästä eivätkä hoida hyvinvoinnin perusasioita kunnolla. Tutkimusten mukaan seurauksena on esimerkiksi heikentynyt kyky tehdä päätöksiä, ratkaista ongelmia, hakea uusia näkökulmia ja tukea toisia. Myös kyky olla vuorovaikutuksessa heikkenee. Toisin sanoen kaikki yrittäjyyden kannalta keskeiset toiminnot häiriintyvät.”

Kohtaat työssäsi myös yrittäjiä. Mihin kuntoon he päästävät itsensä?

”Tapaan liian usein yrittäjiä, jotka ovat jo uupuneet. Silloin liiketoiminnan pyörittäminen vaikeutuu. Sitä kompensoidaan pidemmillä päivillä ja isommalla kiireellä – ja soppa on valmis.

Kokemukseni mukaan yleensä jo kerran uupumuksen kohdanneet tulevat keskustelemaan tilanteesta aikaisemmassa vaiheessa. Se hoidetaan sitten yhdessä sellaiseksi, että henkilö pystyy jatkamaan liiketoiminnan ja elämänsä pyörittämistä järkevillä tavoilla.”

Miten tunnistaa uupumisen merkit?

”Yleensä kannattaa tarkastella, onko kyky olla vuorovaikutustilanteissa heikentynyt. Onko koko ajan ärtynyt? Tuleeko riitoja jopa korostuneen helposti?

Toiseksi muisti ja keskittymiskyky: Muistaako asioita suunnilleen tavalliseen tapaan? Pystyykö lukemaan kirjaa normaalisti?

Yksi uupumuksen merkki on myös kyynistyminen omaa osaamista kohtaan. Jos näitä tunnistaa, kannattaa alkaa tarkastella asiaa tarkemmin ja tarvittaessa hakeutua mahdollisimman ajoissa terveydenhuollon ammattilaisten pariin.”

Jos on jo uupunut, miten tilannetta kannattaa lähteä purkamaan?

”Ensiksi on syytä levätä. Lepäämisvaiheen jälkeen kannattaa miettiä itselle ja omaan tilanteeseen sopivat ratkaisutavat esimerkiksi psykologin kanssa. Tältä voi saada hyödyllisiä työkaluja.

On hyvä selkeyttää omia elämänarvoja ja käydä läpi omia ajattelumalleja erilaisissa tilanteissa. Millaisia tunteita ne herättävät ja miten ne ohjaavat toimintaa?

Työmäärän vähentäminen on yleensä hyvin keskeisessä roolissa. Työstä pitää irtautua välillä. Uupumisen ennaltaehkäisyä kannattaa tehdä päivittäin. Esimerkiksi taukojen pitäminen työpäivän aikana vähentää todennäköisyyttä, että on jossain vaiheessa niin väsynyt ettei jaksa lainkaan.

Kannattaa muistaa, että uupumukseen liittyy yleensä niin työ, vapaa-aika kuin perhetilanne. Harvemmin kuormitusta on vain yhdellä osa-alueella.”

Mitkä ovat minimiaskeleet itsestään huolehtimiseen?

”Mielestäni se, että nukkuu oman unentarpeensa verran. Unentarve kannattaa selvittää yhdessä terveydenhuollon asiantuntijan kanssa – ei olettaa, että pärjää jollakin tietyllä unimäärällä ja nukkumistavoilla.

Liikuntaa, kuten kävelyä kannattaa harrastaa joka päivä. Ja kaikenlainen työn tekeminen olisi hyvä lopettaa viimeistään pari tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Suosittelen myös pohtimaan omia hyvinvointiin liittyviä arvoja vähintään kerran puolessa vuodessa.”

Testaa, millä tolalla oma jaksamisesi on.

Fakta

Yrittäjän oppi: Innostus voi kääntyä itseään vastaan

Kristian Kurikka on perustanut viisi yritystä ystäviensä kanssa. Niistä ensimmäinen oli Heimo Community -startup, joka on kehittänyt vertaistukeen perustuvan verkkoyhteisön.

Kurikka jakaa kokemuksensa liian kovasta vauhdista:

”Aloittelevana yrittäjänä olin valtavan innostunut uusista liiketoiminnoista ja yhdessä tekemisestä. Homma kuitenkin meni niin sanotusti yli: tuli painettua jatkuvasti menemään ylivirittyneenä ja harkintakyky oli monesti hyvin heikko. Heräilin usein neljältä yöllä, en saanut enää unta ja aloin tehdä töitä.

Aloin huomata, että muisti ja keskittymiskyky eivät enää toimineet. Olin paljon aiempaa kärsimättömämpi, strateginen ajattelu oli varsin hankalaa ja päätöksenteko vinoutui. Töiden tekeminen vaikeutui monella tapaa paljon.

Opin, että ylivirittyneisyys ja jatkuva tekeminen eivät ole ajattelun laadun kannalta optimaalisia asioita. Ihmisen täytyy välillä pysähtyä, jotta päätöksentekokoneisto pysyy järkevänä.

Vauhdista ei ole mitään hyötyä, jos tekemisen suunta on väärä, koska silloin lopputulos on epämääräistä pöhinää ja sekoilua.”

Yrittäjän hyvinvointi on yrityksen kriittisin voimavara – Katso video

Yrittäjät jakautuvat kolmeen eri ryhmään: hyvinvoijat, tasapainoilijat ja sinnittelijät. Mihin ryhmään itse kuulut?

Yrittäjä, uskalla ottaa omaa aikaa – huono omatunto on turhaa

Monelta unohtuu vastuu omasta hyvinvoinnista, kun työ on intohimo, kirjoittaa Fysio MU:n Mikko Utecht.

Kuinka yrittäjä malttaa lomailla?

Pitkät viikonloput ja sesongin ulkopuolella pidetyt lomat auttavat yrittäjiä jaksamaan kiireisten aikojen yli.

Uupumus ei vielä pysäyttänyt tahtia – nyt yrittäjä pitää joka viikko tyky-päivän

Elina Espinal myönsi lopulta itselleen, ettei työ voi aina olla ykkönen. Siitä alkoi vanhojen ajatusmallien murtaminen.

Pitääkö olla huolissaan työkuormasta?

Työkuormasta on turha tuntea huonoa omaatuntoa, kun työn imu on positiivista.

Teatterissa on pakko onnistua – ”En ajatellut olevani burnout-tyyppiä”

Sami Kojonen veti roolit täysillä lavalla ja samalla johti koko teatteria. Työuupumus opetti ottamaan rennommin.

Kuinka selvitä, kun arki menee sumussa? ”Tuntui, että kaikki oli menetetty”

Kaksi yrittäjää laittoi elämäntapansa remonttiin. Kiire ja uupumus eivät saaneet viedä voittoa.

Yrittäjä ei ole kone, joka jaksaa loputtomiin

Pidemmät työpäivät eivät tuo suoraan lisää tehokkuutta ja tulosta, kirjoittaa VJ Maa-aineksen Ville Sainio.

Karu kuva: Talous on yrittäjillä paremmin hallussa kuin oma hyvinvointi

Monella yrittäjällä on vaikeuksia selvitä työmäärästä. Toiminta on vaarassa keskeytyä, jos yrittäjä ei jaksa.

Lataa lisää