Johtaminen

16-vuotiaat vitsailivat 100 000 euron liikevaihdosta – Neljä vuotta myöhemmin liikevaihto on lähes puoli miljoonaa

16-vuotiaat vitsailivat 100 000 euron liikevaihdosta – Neljä vuotta myöhemmin liikevaihto on lähes puoli miljoonaa

Oma podcast, ensimmäinen työntekijä ja kasvava liikevaihto. Palsin nuorella yrittäjäkaksikolla on takanaan onnistunut vuosi.

| |

Kun liikevaihto nousi 100 000 euroon, silloin 17-vuotiaat yrittäjät ymmärsivät, että Pals voisi olla jotain muuta kuin harrastus. Robin Borgström ja Sebastian Motelay aloittivat yrittäjyyden 16-vuotiaana myymällä kangaskasseja omalle koululle.

– Vuonna 2017 huomasimme, että emme myy vain hieman tuotteita, vaan meillä on isoja asiakkaita ja moni tilaa meiltä uudestaan, Borgström kertoo.

Y-Studio tapasi yrittäjäkaksikon viime kesänä, ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Yrityksen liikevaihto kasvoi 456 000 euroon, eli 50 prosentilla edellisvuodesta, ja Pals on palkannut ensimmäisen päätoimisen työntekijän. Ja sitten iski korona.

– Se oli aika brutaalia, tilaukset loppuivat kuin seinään. Nyt asiakkaat ovat palaamassa ja me mietimme, mitä uusi normaali on, Borgström sanoo.

Yritys: Slap Finland Oy Ab, tunnetaan nimellä Pals
Toimiala: Yrityslahjat ja -tuotteet
Perustettu: 2016
Liikevaihto: 456 000 euroa
Liiketulos: 18 000 euroa
Henkilöstö: 3

Tänä keväänä hänellä on ollut päävastuu yrityksestä, kun Motelay on käynyt armeijaa. Viime syksynä kuvio oli toisinpäin.

Oma podcast

Koronaviruksen iskiessä nuoret yrittäjät tajusivat, etteivät he ikinä olleet kokeneet vastaavaa kriisiä – vuoden 2008 finanssikriisin aikaan he olivat 8-vuotiaita.

– Halusimme tietää, miten selviämme tästä voittajina. Ajattelimme, että on paras kysyä heiltä, jotka ovat kokeneet kriisejä aikaisemmin.

Borgström ja Motelay päättivät pyytää vinkkejä ihmisiltä, jotka ovat kokeneet monta kriisiä ja tietävät, mistä puhuvat. Ajatuksesta kehkeytyi nopeasti Palsin oma podcast.

– Oletimme, että muitakin kiinnostaa samat asiat kuin meitä.

Ensimmäisen jakson vieraana oli Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth. Muita vieraita ovat olleet talousasiantuntija Peter Seligson, Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja ja Nokian tuleva toimitusjohtaja Pekka Lundmark sekä startupguru Moaffak Ahmed.

– Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, varsinkin siitä kuinka hyviä ja päteviä vieraita meillä on ollut. Se on meistä hienoa, koska se oli koko podcastin ajatus.

Podcast syntyi kriisin seurauksena, mutta uteliasuus ja rohkeus ovat osa Palsia. Heidän mottonsa on ”kaikki hoituu” ja podcastin ”kysymällä oppii”.

Vuosien saatossa yrityksen toiminta on kasvanut ja vaatii koko ajan enemmän nuorilta yrittäjiltä.

Kaikki alkoi harrastuksesta, mutta nykyään projektit ovat suuria. Usein prosessissa on mukana myös markkinointiyritys, jolla on tarkat vaatimukset lopputuloksen suhteen.

– Isommat asiakkaat tarkoittavat isompia diilejä. Mielestämme on hienoa, kuinka paljon olemme oppineet, Borgström sanoo.

Opinnot odottavat Ruotsissa

Ennen koronakriisiä Palsin, tai oikeastaan Slap Finlandin, luvut näyttivät paremmilta kuin edellisenä vuonna. Nyt loppuvuotta on vaikeaa arvioida. Tavoitteena on kuitenkin jatkaa töitä niin kuin ennen ja kehittää toimintaa.

– Haluamme kasvaa, mutta myös jatkaa opiskelua, Borgström sanoo.

Sekä hän että Motelay aloittavat syksyllä opinnot Tukholman kauppakorkeakoulussa – kunhan virus ei estä muuttoa.

– Ruotsissa on ihan erilaiset markkinat, joista haluamme oppia ja samalla laajentaa maailmankuvaamme. Muutto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heti laajennamme toimintaamme sinne. Tyytyväiset asiakkaat Suomessa ovat meille tärkeintä.

Vastuun ottaminen nuorella iällä on ollut opettavainen kokemus.

– On hieno tunne, kun asiakkaat tarvitsevat apua ja me osaamme hoitaa asian. He ovat iloisia ja me olemme iloitsemme siitä, että olemme onnistuneet uudessa diilissä.

Jatkuvaa kehitystä

Borgströmin ja Motelayn yksi perusajatuksista on, että he haluavat jatkossa olla vielä parempia ratkomaan asiakkaiden ongelmia.

– Olisi kauheaa, jos ei kehittyisi.

Borgströmin mukaan he pitävät koko ajan silmällä viime vuoden lukuja, ja haluavat jatkuvasti rikkoa omia ennätyksiään.

­– Muutama vuosi sitten emme uskoneet, että voisimme saavuttaa tämän tason. Silloin vitsailimme myyvämme 100 000 eurolla, nyt yritämme arvioida, kuinka paljon onnistumme tekemään.

Monien tyytyväisten asiakkaiden ansioista yritys kasvaa orgaanisesti: mitä enemmän asiakkaita on, sitä useampi myös tekee uuden tilauksen. Jos Pals ei ole kuullut asiakkaasta pitkään aikaan, he soittavat ja selvittävät, olisiko uusille tuotteille tarvetta.

Oma yritystoiminta on jatkuvan kehityksen alla.

– Kaiken logiikan mukaan meidän pitäisi olla parempia kuin viime vuonna, koska olemme oppineet niin paljon, Borgström kiteyttää.

Fakta

3 x uuden toteuttaminen

Tee se. Pals-yrittäjien podcastilla ei ole mitään tekemistä itse yritystoiminnan kanssa, mutta he olivat uteliaita, kutsuivat vieraita, saivat useamman suostumaan haastatteluun ja nyt heillä on podcast.

Kaikki on mahdollista. Koronavirus on osoittanut, että yritykset kyllä osaavat ja pystyvät tekemään muutoksia ja parannuksia pakon edessä. Pitää uskaltaa ajatella isosti ja testata eri asioita.

Pyydä palautetta. Pals pyytää säännöllisesti palautetta asiakkailtaan: miten he voisivat toimia paremmin? Moni idea on syntynyt palautteen pohjalta. Käyttämällä palautetta toiminnan kehittämiseen voi myös varmistaa, että asiakkaiden tarpeet huomioidaan.

Vinkit perustuvat haastatteluun Robin Borgströmin kanssa.

Kahden päivän lamaannus vaihtui toimintaan: Minna Parikka hyppäsi lentokoneeseen, otti ohjat omiin käsiinsä ja ratkaisi koko yrittäjäuransa vaikeimman tilanteen

Tunnetun kenkäsuunnittelijan 15 vuoden yrittäjäuran vaikein hetki osui yrityksen ensimmäisiin vuosiin. Valmistajan takia kokonainen kenkämallisto oli jäädä tekemättä.

Turhautumisen jälkeen uuteen nousuun – Järki Särki tuplasi viime vuonna myynnin ja korona toi uuden kysyntäpiikin

Kun korona sai ihmiset hamstraamaan ruokaa, Järki Särki -säilykettä valmistettiin 1,5 kuukauden ajan lähes yötä päivää. Tie tunnetuksi ei ole käynyt hetkessä, vaan takana on vuosien työ.

Verkkokaupalla asiakkaiden luo – Designyritys vie karttojaan ympäri maailmaa

Koronan aikana verkkokauppa on vilkastunut. Papurino on panostanut verkkokaupassaan nopeuteen, joustavuuteen ja ostokokemukseen.

Selkeät suunnitelmat, sopimukset ja työnjaot veivät ohjelmistotalon gaselliksi – Tulevaa kasvua himmentää korona

Tamperelainen Unikie on kehittynyt viidessä vuodessa 250 henkilön kannattavaa kasvua tekeväksi yritykseksi. Koronavirus on ensimmäinen kasvuennusteisiin odottamattomasti vaikuttava tekijä.

Hahmotatko palkan sivukulut? Älä putoa palkkaamisen sudenkuoppaan

Työntekijän palkkaamista harkitsevan yrittäjän pitää osata laskea palkan sivukulut. Animaatiomme tiivistää palkkauksen kokonaiskustannuksista olennaisen.

Uusi strategia siivitti muumit miljoonien arvoiseen menestykseen: Yritys sanoo nykyään mieluummin kyllä kuin ei

Vuonna 2019 Moomin Characters teki yli 10 miljoonaa euroa voittoa. Tavoitteena on jatkaa kasvua, mutta se toteutetaan muumien ja Tove Janssonin arvojen mukaisesti.

Vastavirtaan kulkija: Kaiutinyritys vie tuotteitaan yli sataan maahan, mutta tuotanto pysyy Suomessa

Genelecin maailmanmenestys perustuu innovaatioihin, musiikin kuluttamisen murrokseen sekä poikkeukselliseen yritysfilosofiaan.

Mieti loppukäyttäjän tarpeita – Näin pitkäikäinen lankakauppa sai verkosta piristysruiskeen myyntiinsä

Novitan Markus Haakana kertoo, miten digitaalisia yhteisöjä luodaan perinteisellä liiketoiminta-alalla.

Verkkokauppa syntyi kaljapuheiden jälkeen – Nyt tähtäimessä ovat ulkomaat ja miljoonaliikevaihto

Valco myy vain muutamaa tuotetta kerrallaan. Yritys aikoo laajentaa toimintaansa elektroniikkavalmistukseen.

Lataa lisää