Johtaminen

Vastavirtaan kulkija: Kaiutinyritys vie tuotteitaan yli sataan maahan, mutta tuotanto pysyy Suomessa

Vastavirtaan kulkija: Kaiutinyritys vie tuotteitaan yli sataan maahan, mutta tuotanto pysyy Suomessa

Genelecin maailmanmenestys perustuu innovaatioihin, musiikin kuluttamisen murrokseen sekä poikkeukselliseen yritysfilosofiaan.

|

Iisalmelainen Genelec on luultavasti yksi menestyneimpiä kotimaisia vientiyrityksiä, josta vain harva suomalainen on kuullut.

Tällä hetkellä Genelecin valmistamia kaiuttimia myydään yli sadassa maassa, konsernin liikevaihto on jo noin 35 miljoonaa euroa ja kannattavuuskin huippuluokkaa. Liikevaihdosta noin 80 prosenttia tulee viennistä.

Menestys ei tietenkään ole tullut sattumalta. Genelecin toiminnan ytimessä ovat teknologiaan perustuvat innovaatiot, joita syntyy tiuhaan yrityksen tehtaalla Iisalmessa.

Poikkeuksellista on, että Genelecin kaikki tuotteet piirilevyistä saakka suunnitellaan ja tehdään Suomessa.
 Toimitusjohtajan Siamäk Naghianin mukaan linjauksessa on kyse yrityksen filosofiasta ja yhtenäisyydestä.

Naghian muistaa, miten yritystä yritettiin takavuosina painostaa siirtämään toimintaa Asiaan, jossa monet kilpailijatkin jo tekivät tuotteitaan halvalla.

– Loppuyhteenvetona totesimme, että tuotekehityksemme ja tuotantomme on Suomessa sen takia, että kokonaislaadultaan paras konsepti on täällä, Naghian sanoo.

Vuosien varrella Genelecistä on tehty useita ostotarjouksia, mutta omistus on haluttu pitää Suomessa. Hauska yksityiskohta on, että viime vuosina juuri Kiina on noussut Genelecin päämarkkina-alueeksi.

Ennakkoluulottomuus siivittänyt maailmanvalloitusta

Naghian sanoo, että yrityksiin liittyvässä keskustelussa otetaan harvoin huomioon sitä, miten yrityksen perustajien maailmankatsomus vaikuttaa yrityksen kehitykseen.

Genelecin perusti 1970-luvun lopulla kaksi akustiikan opiskelijaa, Ilpo Martikainen ja Topi Partanen, joilta tilattiin Ylelle aktiivinen tarkkailukaiutin. Koska tällaisten äänentoistolaitteiden käyttäjäkunta oli kapea, uusia markkinoita oli etsittävä ulkomailta.

Kaksikko kiersi messuja ja kävi Italiassakin esittelemässä yhtiön kaiuttimia. Sieltä asiakkaaksi löytyi yleisradioyhtiö RAI, joka on edelleen Genelecin asiakas.

Genelecin maine alkoi kiiriä maailmalla jo 1980-luvulla, siis paljon ennen kuin yhtiö löi läpi Suomessa.

Naghianin mielestä vientimarkkinoiden avaamisessa olennaisessa osassa olivat yrittäjien persoonat.

– Heillä oli kaikki tarvittavat elementit: sitkeys, rohkeus, ennakkoluulottomuus ja ymmärrys alan realiteeteista. Jos halutaan rakentaa isoa juttua, on selvää, että kotimarkkinat eivät riitä.

Genelecin 2000-luvun kasvun ja kansainvälistymisen taustalla taas on musiikkituotannon ja siihen liittyvän teknologian murros. Kun musiikin tekeminen ja jakelu ovat siirtyneet digimaailmaan, se on mahdollistanut yhä useammalle kotikäyttäjällekin laadukkaan tuotannon.

Genelecin näkökulmasta murros on luonut uudet markkinat pienille kotikäyttöön tarkoitetuille kaiuttimille, joiden myötä yritys on tullut tunnetummaksi myös Suomessa.

– Olemme pystyneet olemaan teknologiassa ja tuotteissa edelläkävijä ja saaneet nostettua tasoamme niin kansainvälisesti kuin kotimaassa.

Myynnin lisäksi yhteiskunnallista ymmärrystä

Olennaista Genelecin viennin onnistumisessa on jakeluverkoston toimivuus. Yrityksellä on satoja jälleenmyyjiä ja maahantuojia ympäri maailmaa.

Kultakin markkina-alueelta on löydettävä juuri oikeat yhteistyökumppanit, jotka ovat paitsi valmiita panostamaan juuri Genelecin tuotteiden markkinointiin myös sisäistämään yrityksen arvot.

Käytännössä tämä onnistuu vain käymällä läpi, haastattelemalla ja motivoimalla potentiaalisia yhteistyökumppaneita.

Jos yrittäjä pystyy uskottavasti kertomaan yrityksensä visiosta, se näkyy myös myyntituloksissa.

Naghianin mukaan uuteen maahan ei voi mennä vain myymään tuotteita, vaan toimialan lisäksi yhteistyökumppanin on ymmärrettävä yhteiskuntaa ja kulttuurihistoriaa.

Maahantuojaverkoston hankkimisessa ja ylläpitämisessä puolestaan auttaa digiteknologia. Naghianin mukaan Genelec pystyy pitämään Iisalmesta käsin paljon koulutuksia eri alueilla maailmalla toimiville yhteistyöverkostoilleen.

Tämä auttaa heitä Genelecin toimintafilosofian sisäistämisessä.

Yrityksen rooli määriteltävä uudelleen

Naghianin mielestä näköpiirissä ei ole ainuttakaan syytä, miksi Genelecin menestys maailmalla ei jatkossakin onnistuisi.

Ehkä olennaisin tekijä on hänen mielestään se, että yrityksen omistajat ovat sitoutuneet kehittämään yritystä pitkäjänteisesti Suomessa.

Näin henkilöstökin voi keskittyä omaan työhönsä eli innovaatioihin sen sijaan, että tarvitsisi jännittää esimerkiksi yrityksen myyntiä ulkomaille.

Naghian sanoo, että yrityksellä voi ja pitää olla annettavaa muutenkin kuin liiketoiminnan, teknologian tai asiakkaidensa kautta. Hän näkee, että yrityksiä ei pitäisi ajatella vain elinkeinotoimintaa harjoittavina koneina, vaan ne pitäisi määritellä uudelleen.

– Yritys on ennemmin työyhteisö, jonka kautta ihmiset voivat vaikuttaa maailmaan, Naghian sanoo.

– Olemme yhteiskunnallisessa kehityksessä sellaisessa vaiheessa, että tämäntyyppisten yritysten merkitys ja asema tulevat koko ajan tärkeämmiksi.

Fakta

3 x Vientimarkkinoilla menestyminen

Asennoidu kansainvälisyyteen. Genelecin kansainvälistyminen alkoi heti yrityksen perustamisen jälkeen 1970-luvun lopulla. Toimitusjohtaja Siamäk Naghianin mukaan kansainvälistyminen onnistuu parhaiten, kun yrityksen perustajilla ja henkilöstöllä on siihen aito asenne ja halu. Se tarkoittaa syvällistä tahtoa ymmärtää erilaisia ihmisiä ja yhteiskuntia sekä olla halukas auttamaan ihmisiä esimerkiksi kumppaniverkostoissa.

Rakenna toimiva kumppaniverkosto. Naghianin mukaan verkostossa eläminen on osa Genelecin DNA:ta. Käytännössä se tarkoittaa vientiyritykselle sitä, että yritys onnistuu haarukoimaan joka maasta sellaiset yhteistyökumppanit, jotka myös allekirjoittavat yhtiön arvot eivätkä pelkästään myy tuotteita.

Panosta innovaatioihin ja henkilöstöön. Genelecin teknologisen menestyksen ytimessä on osaava henkilöstö. Toimitusjohtaja Naghianin mielestä parhaat olosuhteet innovaatioille luodaan, kun yrityksen omistajatkin ovat sitoutuneet kehittämään yritystä pitkäjänteisesti. Näin henkilöstöllä on rauha keskittyä työhönsä esimerkiksi ilman pelkoa yrityksen myymisestä.

8 miljoonan euron investointi täyskäyttöön: Ahvenanmaalainen panimo tähtää suuriin kasvulukuihin Ruotsissa

Ahvenanmaalainen Stallhagen pyrkii ruotsalaisten kauppojen hyllyille uuden sivukonttorin voimin.

Juustoportti teki miljoonien investoinnin – Uusi brändi vauhdittaa Euroopan valloitusta

Viennin käynnistäminen on vaatinut tarkkaa tutkimustyötä, tuotantokapasiteetin laajentamista ja toimivan brändin kehittämistä.

Suomalainen yritysidea sai tuulta alleen Tanskassa: nyt lastenvaatekirppis laajentaa myös muihin Pohjoismaihin

Suomalainen Johanna Kiel Nielsen perusti Tanskaan lastenvaatekirpputorin, joka on noussut nopeasti suosituksi.

Pariskunta rakensi veneyrityksestä kasvumenestyksen – myyntiopit autokaupasta

Nylunds Boathouse myy kalliita veneitä hienojen videoiden avulla. Liikevaihto kasvaa myös yrityskauppojen kautta.

Turvaistuinten valmistaja minimoi viennin riskit agenttien avulla

Vantaalaisyritys Klippanilla on vientiagentteja 21 maassa. Agentti avaa ovet uusille markkinoille ja laittaa myös omia rahojaan likoon.

Puskaradio siivitti koirakouluttajan kansainvälistymistä – tavoitteena iso kasvuloikka USA:ssa

Noora Keskievarista ei pitänyt tulla yrittäjää, mutta pian hän suuntaa perheensä kanssa Teksasiin edistämään OneMind Dogin liiketoimia.

Anna apu köyhälle – aurinkolasit syntyvät Keniassa suomalaisesta koivusta

Kahdeksan suomalaisyrittäjää perusti Afrikkaan aurinkolaseja valmistavan verstaan. Shadeshares mielii globaaliksi brändiksi.

Kuinka startup-yritys saa rahoituksen kuntoon?

Helsinkiläinen Bankify vakuutti kansainvälisen riskisijoittajan. Sitä varten piti olla jo liikevaihtoa ja asiakkaita.

Päätös pistää paukut verkkoon kannatti – tuo 80 prosenttia myynnistä

Lastenvaatevalmistaja Gugguu luottaa verkkokaupan lisäksi pop-up-tapahtumiin, sillä ne vahvistavat asiakaskuntaa ja brändiä.

Lataa lisää