Riskienhallinta

Timo Nummela

Kirjoittaja on LVI-alan yritys Vesinummela Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä.

Suuren koulutusmunauksen seuraukset ulottuvat pitkälle

Työnjohtajien puute on jopa kasvun este, kirjoittaa Vesinummelan yrittäjä Timo Nummela.

|

LVI-asennusprojekteja vetävistä työnjohtajista on iso pula. Tämä ongelma on vaivannut alaa jo pitkään. Tilanteeseen on johtanut teknikkojen LVI-koulutuksen lopettaminen 1990-luvun alussa. Se oli suuri munaus.

Kilpailu laadun tarkkailusta vastaavista työnjohtajista on kireää eikä heitä riitä joka yritykseen. Kaikilla ei myöskään ole varaa maksaa riittävän isoa palkkaa. Tämä näkyy niin, ettei läheskään joka työmaalla näy työnjohtajaa. Sen sijaan käytännön työtä johtaa niin sanottu kärkimies eli vanhempi asentaja.

Nyt sopivaa koulutusta on taas muutamassa oppilaitoksessa, mutta uusien osaajien saaminen alalle on äärettömän hidasta. Uusilta työnjohtajilta myös uupuu lähestulkoon kokonaan käytännön työkokemus. Työnjohtajana kuitenkin pitäisi osata sitä työtä, jota johtaa. Yritysten on monesti pyrittävä paikkaamaan vajetta kouluttamalla itse omaa henkilökuntaansa.

Ongelmana on sekin, että urakkalaskenta vie valtavasti työnjohtajien aikaa. Kaikkien urakkaa tavoittelevien yritysten on tehtävä laskelmat työmaalle tarvittavista tavaroista ja työn osuudesta. Ison kohteen laskeminen voi kestää jopa viikon. Se on työjohtokapasiteetin hukkaamista.

Tähän liittyy se, etteivät suunnittelutoimistot anna CAD-piirustuksista saatavia massalistoja urakoitsijan käyttöön. Massalistat kertovat, mitä putkia, hanoja ja muita tavaroita työmaalle menee. Nykymaailmassa ne pitäisi saada yhdellä napin painalluksella.

Työjohtajien puute on pitkässä juoksussa varmasti alan pk-yritysten kasvun este. Kun työmaille ei ole tarvittavaa esimiestä, voi tulla tilanteita, ettei johtamista ole. Pahimmillaan ei auta kuin jättää ottamatta vastaan työkohteita resurssipulan vuoksi.

Kukaan ei myöskään ole varmistamassa, että työt tehdään, kuten on sovittu. Se voi johtaa laadun heikkenemiseen.

Jos saisin päättää diktaattorin lailla, palaisin askeleen taaksepäin ja ottaisin teknikkokoulutuksen takaisin. Palauttaisin myös vanhan mallin, jossa hakija sai työkokemuksesta kovat lähtöpisteet. Se potkisi fiksumman asentajakunnan työnjohtokoulutukseen. Nykyisin haussa otetaan huomioon pääasiassa vain teoriapisteet. Mielestäni suomalainen koulutusjärjestelmä on epäonnistunut tässä täysin.

Toivottavasti muiden toimialojen yritykset eivät joudu kärsimään vastaavanlaisista munauksista.

Terveysyritys heitti statukset romukoppaan ja luopui esimiehistä

Helttiä johtavan Timo Lapin johtamisfilosofiassa luottamus tuo luotettavuutta. Hän on riisunut myös omaa valtaansa.

Firma pystyyn lukiossa – nyt tavoitteena on jo miljoonan liikevaihto

Vuonna 2017 perustetun Verticsin perustajat tietävät, että nopea kasvu vaatii onnistuneita rekrytointeja ja vakaan rahoitusmallin.

Rekry päällä? 9 vinkkiä työsopimuksen tekoon

Työsopimus on suositeltavaa tehdä kirjallisesti. Sovi työsuhteen ehdoista mahdollisimman yksiselitteisesti.

Olen ennemmin palkkaamatta kuin palkkaan huonon

Huutava työvoimapula jarruttaa kasvua. Sitä on parempi hakea nyt maltilla, kirjoittaa Maskun Talotekniikkatiimin Mika Nikula.

Luota, kehity, myötäelä ‒ kuka vain voi kasvaa hyväksi johtajaksi

Työyhteisö voi paremmin, kun johtaja asettuu alaisen asemaan, pyytää palautetta ja oppii siitä.

Palkkasin puolisoni ja se pelasti paljon

Kun ulkopuolisen palkkaaminen on riski, oma puoliso voi olla juuri tarvittava luottopelaaja, kirjoittaa VJ Maa-aineksen Ville Sainio.

Palkittu bloggaaja ei selviäisi ilman assistenttia: ”Yksin pakertamalla menee mielenterveys”

Osa-aikaisen työntekijän palkkaaminen on auttanut Jenni Häyristä kasvattamaan yrityksensä liikevaihtoa.

Kovin paikka yrittäjänä: Irtisanomiset tuntuvat aina pahalta

Haasteet ja riskit kuuluvat yrittäjyyteen. Timo Saranpää suhtautuu niihin ratkaisuja hakien.

Kuinka paljon uskaltaa investoida? Metallifirma hakee kasvua ja kannattavuutta

Metalliteollisuusyritys Relicomp teki päätöksen historiansa suurimmasta investoinnista.

Lataa lisää