Riskienhallinta

Taivaalla syntynyt idea vaati vuosien tutkimustyön – ”Riskejä on hamaan tappiin”
Panu Vapaavalta kiinnostui siitä, miten kylmähoidosta saataisiin miellyttävämpää. Kehitystyön tuloksena syntyi kuvassa näkyvä Amandan-kylmähoitosuihku.

Taivaalla syntynyt idea vaati vuosien tutkimustyön – ”Riskejä on hamaan tappiin”

Panu Vapaavalta kehitti kylmähoitolaitteen kotikäyttöön. Hän varoittaa liiallisesta optimismista tuotekehitysvaiheessa.

| |

Vaikka hyvää ideaa lähtisi toteuttamaan heti, voi sen valmiiksi tuotteeksi tai palveluksi saaminen viedä vuosia. Sen tietää kokemuksesta rovaniemeläinen yrittäjä ja Amandan Healthcaren toimitusjohtaja Panu Vapaavalta.

Yritys on kehittänyt suihkuun asennettavan kylmähoitolaitteen, joka sumuttaa iholle kylmää vettä. Vei yli viisi vuotta, että Vapaavallan saamasta ideasta syntyi ensimmäinen kaupallinen versio. Ja siitä vielä kaksi vuotta nykyhetkeen, jolloin on alkanut todellinen työ tuotteen kaupallistamiseksi.

Kaikki sai alkunsa kesällä 2010, kun lentämistä harrastava Vapaavalta koki ahaa-elämyksen ohjatessaan pienen potkurikoneen ohueen pilveen. Hän alkoi miettiä, voisiko vesisumu olla keino altistaa ihoa kylmälle miellyttävästi ja helposti. Vapaavalta oli hurahtanut avantouintiin jo vuosia aiemmin.

Yrittäjä ryhtyi testaamaan ideaa Keksintösäätiön tuella Arctic Power -kylmälaboratoriossa Rovaniemellä.

– Näimme lämpökamerakuvista, että tämähän toimii älyttömän tehokkaasti. Kaupallistamisen kannalta tärkeintä oli, että menetelmä oli suojattavissa. Patentointi alkoi välittömästi, Vapaavalta kertoo.

Kolme vuotta tutkimuksia

Vapaavalta on saanut kylmähoitolaitteen kehittämiseen apua asiantuntijoilta. Kehitystyössä ovat olleet mukana kylmätutkija, termobiologian dosentti Pirkko Huttunen, tuotekehityksen diplomi-insinööri Lars Sundholm, palkittu muotoilija Harri Koskinen ja hienomekaanikko Harri Joy.

Huttunen ja Sundholm ovat myös yrityksen osakkaita yhdessä Vapaavallan ja Suvi Tiilikaisen kanssa.

Huttuselta Vapaavalta sai vahvistuksen sille, että kylmähoidon hyödyille on tieteellistä näyttöä.

– Ajattelin, että onpa kiva mutta samalla näin, että jumankauta – tässä tulee menemään aikaa. Ei tämä olekaan nopeasti markkinoilla. Kliinisiin tutkimuksiin sai lopulta uppoamaan lähes kolme vuotta, Vapaavalta kertoo.

Laitteen on todettu esimerkiksi tuovan helpotusta kipupotilaiden krooniseen kipuun ja nopeuttavan urheilijoiden palautumista.

Veitsen terällä

Pitkä tutkimus- ja tuotekehitysvaihe tarkoittaa yleensä epävarmuutta, riskejä ja yllätyksiä. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

– Siitä selviytyäkseen täytyy olla intohimo ja nähdä asiat paljon pidemmälle, miltä ne näyttävät sitten joskus. Pitää tavallaan unohtaa päivän räpiköinti.

Suurimmat riskit liittyvät Vapaavallan mukaan talouteen.

– Riskejä on hamaan tappiin. Ne liittyvät firman kassaan ja samalla siihen, kuinka oman siviilitalouden pystyy klaaraamaan ja pitämään pinnalla lähes nollatuloilla. Monesti olemme olleet aivan veitsen terällä, mutta aina niistä on selvitty. Pakko on aika hyvä motivaattori, yrittäjä pohtii.

Tuotekehitysvaihe vie paljon aikaa ja rahaa. Kumpikin on helppo laskea alakanttiin. Vapaavalta on itsekin tehnyt niin, vaikka on kuinka varannut mielestään isot puskurit.

– Kun esimerkiksi pilottimme alkoi, monen asian piti olla päivänselviä. Oli tehty kassavirta- ja rahoituslaskelmat, ja silti huomasin, että olin ollut aivan liian optimistinen.

Aina kaikki ei myöskään ole vain itsestä kiinni. Vapaavallan kokemuksen mukaan tuotekehitystä tekevä yrittäjä on helposti muiden ihmisten, kuten virkamiesten ja rahoittajien, varassa.

– Apua joutuu pyytämään aika nöyrin mielin lakki kourassa. Ja joutuu myös olemaan altis muiden ihmisten mielivallalle.

Tuote tunnetuksi

Amandan Healthcare toi kylmähoitolaitteensa ensimmäisen version markkinoille joulukuussa 2015 ja aloitti kaksi vuotta kestäneen pilottihankkeen. Laitteita myytiin pilotin aikana runsaat 200 kappaletta. Yritys tekee yhteistyötä muun muassa Suomen maastohiihtojoukkueen kanssa.

Pilottivaiheessa syntynyt liikevaihto ei anna Vapaavallan mukaan vielä oikeaa kuvaa liiketoiminnasta. Oma lukunsa ovat IPR-oikeudet.

– Meidän immateriaalioikeuksilla on jo merkittävä arvo, mutta ne eivät näy taseessa, Vapaavalta huomauttaa.

Tuotteen varsinainen markkinointi on alkanut vasta tänä keväänä. Seuraava askel on tehdä laite tunnetuksi Suomessa.

Vapaavalta haluaa ottaa ensin kotimarkkinan haltuun ja saada liiketoiminnan kannattavaksi ennen kuin kiirehtii ulkomaille. Hän näkee menetelmän lisensoinnin yhdeksi mahdolliseksi kehityssuunnaksi. Suunnitelmissa on myös nykyistä laitetta edullisempi malli.

Tuotteen kaupallistaminen on oma ponnistuksensa.

– Se vasta viekin aikaa ja rahaa. Monesti rahaa on tuotekehitykseen mutta kun päästään kaupallistamiseen, tuntuu, että kaikki hanat menevät kiinni. En yhtään valita, mutta näin se peli toimii.

Riskejä ja epävarmuutta riittää varmasti myös jatkossa. Onneksi se ei ole koko totuus.

– On paljon ilon ja onnistumisen hetkiä, kun tajuaa, että juttu meni taas eteenpäin, Vapaavalta kiteyttää.

Fakta

3 x Tuotetta kehittämässä

Varaa riittävästi puskuria. Kerro tuotekehitykseen käytettävä aika ja rahat kahdella ja sitten vielä toistamiseen kahdella. Panu Vapaavallan mukaan silloin ollaan lähellä totuutta.

Muista maltti. Yrityksen kasvattaminen on pitkä tie, joka vie aikaa jopa sukupolvelta toiselle. Vapaavallan mielestä hektinen maailma saa helposti ajattelemaan, että kaikkien pitäisi onnistua isosti ja nopeasti. Valtaosa bisneksestä ei kuitenkaan mene niin.

Kysy neuvoa. Kaikille tulee vaikeita hetkiä. Vapaavallan mukaan ihmiset ovat usein valmiita auttamaan toisiaan välttämään karikot. Toisaalta sivusta on helppo huudella ja antaa neuvoja, miten asiat pitää tehdä. Lue, kuuntele, ole kiinnostunut kaikesta, selvitä ja katso ympärillesi – mutta tee aina omat ratkaisusi, Vapaavalta neuvoo.

Kahden miljoonan tuotekehitys – mistä yritys löytää sellaiset rahat?

Paikanninlaitetta kehittävällä Emergencellä on paineet onnistua tuotekehityksessä. Sijoittajat ovat mukana isolla riskillä.

Yrittäjän mielessä on jo exit – mutta ensin tuote pitää saada valmiiksi

Marko Höynälän startup-yritys Kipuwex kehittää kipumittaria. Tärkein tavoite on sen markkinoille tuominen.

Tästäkö seuraava hittituote? Papujäätelö syntyi vahingossa

Kipinä oman yrityksen perustamiseen lähti tuotekehityskurssilla ideoidusta härkäpapupohjaisesta jäätelöstä.

Palvelun kehittäminen vaatii sisua ‒ varaudu muuttamaan kaikki

Alkuperäistä visiota ei saa unohtaa, vaikka vastaan tulisi minkälaisia yllätyksiä, sanoo hyvinvointipalvelu Heltiä kehittävä Heiman Khalil.

Missiona maailman pelastaminen – liikeidea syntyi halusta vaikuttaa

Minna Vidgrénin yritys sai alkunsa, kun hän havahtui ilmastomuutoksen haittoihin.

Yrittäjä iski oikeaan aikaan: Vegaanikebab syntyi puolivahingossa

Siva Parlar uskoo, että kebabilla riittää kysyntää ympäri Eurooppaa.

Kokemus vai nuoruuden into? Oululainen startup ei olisi syntynyt ilman pitkää työuraa

Kaltio Technologies sai alkunsa Microsoftin jäljiltä. Palkkatöissä hankittu osaaminen on ollut yritykselle vahvuus.

Hyppy peliyrittäjiksi vei kaverukset todella kiviselle tielle

SyraWisen perustajat Jussi Rautio ja Markus Syrjänen tukevat toisiaan vaikeina hetkinä. Nyt yritys käy kiinnostavia neuvotteluja.

Erilainen polku: Yliopistosta ponnisti yritys, joka on harvinaisuus koko maailmassa

Taideteosten aitoutta tutkiva Recenart valloittaa uutta markkinaa. Yritystä edelsi parin vuoden tutkimushanke.

Lataa lisää