Riskienhallinta

Voiton tavoittelu tulee vasta toisena – tärkeintä pysyä teknologian kärjessä
Netledin perustaja Niko-Matti Kivioja, 35, sai idean led-valoilla viljelyyn lapsuudenkodista, sillä vanhemmat viljelivät tomaatteja kasvihuoneessa.

Voiton tavoittelu tulee vasta toisena – tärkeintä pysyä teknologian kärjessä

Netled keskittyy myös tulevaisuudessa kasvuun ja investointeihin, vaikka takana on yli 10 tappiollista vuotta.

|

Netledin mullistava bisnesidea on siirtää viherkasvien tuotanto kasvihuoneista suljettuun tilaan, missä led-valojen avulla viljellään tasalaatuisissa oloissa ja monessa kerroksessa salaatteja ja yrttejä – ehkä tulevaisuudessa myös tomaatteja ja kurkkuja.

Idean muuttaminen hyväksi liikeideaksi ei ole halpaa lystiä. Pelkästään päällekkäisen viljelyn mahdollistavan ratkaisun suunnitteluun on kulunut yli miljoona euroa. Ulkopuolista rahoitusta siis tarvitaan.

– Yrityksemme on vasta varhaisen kasvun vaiheessa. Olemme siirtyneet stratupista kaupallisiin hankkeisiin, joista saamme mukavasti rahaa. Silti päärahoitus tulee yhä muun muassa pääomasijoituksista ja tuotekehittelyyn suunnatuista rahoitushankkeista, toteaa Netledin perustaja Niko-Matti Kivioja.

Tuloskunto kohenee toki koko ajan. Liikevaihto nousi vuonna 2017 peräti 350 prosenttia edellisvuodesta, ja liiketappioprosentti supistui 17:ään. Vuosina 2018–2019 tulos on yhä pakkasen puolella, kuten aiempinakin vuosina firman historiassa. Matkaa on vielä tyydyttävään liikevoittoprosenttiin.

Yritys: Netled
Perustettu: 2007, kaupallinen toiminta aloitettu 2012
Toimiala: Suljettujen tilojen viljelyratkaisut
Liikevaihto: 960 000 euroa (2017)
Liiketulos: -125 000 euroa (2017)
Henkilöstö: 9

Kivioja on toiveikas, että vuonna 2020 yritys pystyy tuottamaan voittoa tai tekemään ainakin nollatuloksen.

Hänestä on tärkeämpää kasvaa ja pysyä teknologian kärjessä kuin maksimoida voitto. Mieluiten hän sijoittaisi mahdolliset voittovarat uuteen kasvuun jo ennen niiden realisoitumista.

Hän ei koe, että sijoittajien taholta tulisi painetta tehdä yhä parempaa tulosta. Kivioja uskoo yritykseen sijoittavan tietävän, että Netledin kaltaiset firmat palkitsevat jossain vaiheessa omistajansa enemmän arvonnousulla kuin osingoilla.

– Olemme korkean teknologian yritys, joten ”kypsä vaihe” tämäntyyppisessä yrityksessä kuulostaa lopun ajan alulta. Tässä mielessä eroamme perusteellisesti esimerkiksi konepajoista.

Ensin pitää suunnitella, jotta voi myydä

Netledin yhdeksästä työntekijästä puolet suunnittelee uusia innovaatioita.

Kulurakenteesta karkeasti 30–40 prosenttia menee tuotekehitykseen. Kivioja sanoo, että ensin pitää suunnitella, jotta voidaan myydä. Hyville ammattilaisille on maksettava kunnon palkkaa.

Netled on yhdistänyt keksinnöt avaimet käteen -paketeiksi. Asiakas saa haluamaansa tilaan tuotantoyksikön, jonka tietokone valvoo maksimaalisia kasvatusoloja ja jossa energia käytetään mahdollisimman tehokkaasti.

– Toimintatapamme lähentelee insinööritoimistoa. Ydinaluettamme on omien laitteiden suunnittelu ja sovittaminen yhteen, Kivioja sanoo.

Asiakas järjestää sopivan tilan, ja Netled toimittaa sinne kaiken tarvittava. Itse yritys ei valmista mitään, vaan tilaa kotimaasta ja eri puolilta maailmaa kaiken tarvittavan.

Tulevaisuudessa myös tomaatteja ja kurkkuja on tarkoitus kasvattaa suljetussa tilassa.

Rahoittajat pitää pystyä vakuuttamaan

Netledin tavoitteena on toimittaa eri puolille maailmaa 7–10 kasvitehdasta vuodessa, nyt niitä menee muutamia. Tulosparannus vaatii myös, että tulevaisuudessa saataisiin entistä suuremman kokoluokan tilauksia entistä parempaan hintaan.

– Meillä on sisällä tällä hetkellä noin 55 miljoonan euron tarjouskanta. Niistä toteutunee yksi kahdeksasta. Parantamisen varaa on, sillä myyjän kultainen sääntö on kaksi kahdeksasta, Kiviosa summaa.

Asiakkaan innostus ei riitä, vaan Netledin pitää pystyä vakuuttamaan myös asiakkaiden pankit ja sijoittajat, mikä ei aina ole helppoa uutta tekniikkaa myyvälle.

Netled itse on tähän saakka onnistunut vakuuttamaan omat rahoittajansa. Vuoden 2018 joukkorahoitus keräsi 163 piensijoittajaa. Kiviojan perhe omistaa osakkeista nyt noin 35 prosenttia, loput jakaantuvat kolmen suurehkon kotimaisen omistajan ja piensijoittajien kesken.

Tekniset ratkaisut alkavat Kiviojan mielestä olla niin hyvässä vaiheessa, että niiden lisäksi Netledin pitää tulevaisuudessa keskittyä siihen, kuinka eri kasvilajeista saadaan suljetussa tilassa ja keinovalossa vielä enemmän irti. Siinä ei pelkkä korkea teknologia riitä, vaan apuun tarvitaan myös biologia.

Kasvuyritys ei tingi tavoitteestaan: Liikevaihto on tarkoitus tuplata muutamassa vuodessa

Tamperelainen lasifirma Ritalasi saa vauhtia kasvutavoitteidensa toteuttamiseen pk-takauksesta.

Iso investointi vaatii juustoyrittäjältä lisää myyntiä ja nuukuutta – ”Luiden päällä ei ole paljon mitään”

Herkkujuustola suunnitteli historiansa suurinta investointia yli kymmenen vuotta. Tilinpäätöksillä oli merkittävä rooli pankkilainan saamisessa.

Juustoportti teki miljoonien investoinnin – Uusi brändi vauhdittaa Euroopan valloitusta

Viennin käynnistäminen on vaatinut tarkkaa tutkimustyötä, tuotantokapasiteetin laajentamista ja toimivan brändin kehittämistä.

Jättimäinen hyppy uudelle tasolle – Kalanviljely-yritys on 30-kertaistanut viljelymääränsä

Suuret investoinnit kalanviljelylupiin ovat auttaneet Brändö Laxin kasvamaan. Tiukennetut säännökset tekevät kalanviljelystä ympäristöystävällisempää, mutta myös vaikeampaa.

Kuukauden yrittäjä: Riski oli valtava, mutta miljoonan euron investointi kannatti

Kouvolalainen Marko Hartama pyörittää yritystä kolmella alalla – ja takoo samalla hyvää tulosta.

Yrittäjä teki ensin yli miljoonan investoinnin, ja heti perään 2,3 miljoonaa lisää: ”Karkasi vähän käsistä”

Entinen liikunnanopettaja suunnittelee Lappiin jo lähemmäs kymmenen miljoonan euron hanketta.

Kova kasvu vaatii rahaa – Milloin pääomasijoittaja on hyvä vaihtoehto?

Pääomasijoittaja edellyttää yrittäjältä näyttöjä. Rahan lisäksi sijoittaja tuo yritykseen osaamista.

Sade pilasi sadon, helle seisautti leipomon – rajut sääilmiöt kasvattavat riskejä

Arvaamattomat sääolot pakottavat savonlinnalaisen luomutilan pohtimaan riskienhallintaa entistä tarkemmin.

Vientipäätös lähti omasta asenteesta – kova työ toi asiakkaan yllättävästä maasta

Spraytuotteita valmistava Pentisol hakee potkua viennistä. Kansainväliset messut ovat avanneet tärkeitä ovia.

Lataa lisää