Riskienhallinta

Yritykset panevat etsivän huijareiden perään

Yritykset panevat etsivän huijareiden perään

Etsiväpalvelu Paananen auttaa yrityksiä selvittämään, ovatko niiden työntekijät siellä missä pitäisi.

| |

Yhä useampi yritys palkkaa yksityisetsivän seuraamaan työntekijöitään, sanoo etsivätoimistoa kahdeksan vuotta pyörittänyt Teuvo Paananen.

– Yrityksiä kiinnostaa, ovatko työntekijät siellä, missä heidän pitäisi olla. Yritysten on vaikea päästä eroon huonosti tuottavista tai vilpillisesti käyttäytyvistä työntekijöistä, jos heillä ei ole näyttöä siitä, että työntekijä on toiminut väärin, Paananen kertoo.

Noin sata henkilöä toimii Suomessa yksityisetsivänä. Paanasen mukaan moni yritys pyytää etsiväpalvelun apua, kun yrittäjä epäilee, ettei työntekijän toistuville sairauslomille ole perusteita.

– Työntekijä on saattanut ilmoittaa olevansa vuoteen omana selkäkipujen vuoksi, mutta käykin todellisuudessa punttisalilla joka päivä.

Paanasen apua kaipaavat usein myös esimerkiksi siivousalan yritykset, jotka epäilevät, hoitaako työntekijä työnsä.

– Olen törmännyt tapauksiin, joissa työntekijää on pyydetty siivoamaan esimerkiksi neljän tunnin urakka. Todellisuudessa hän on käynyt paikan päällä siivoamassa vartin verran, mutta lähtenyt tämän jälkeen ostoksille. Tällaisissa tapauksissa tehtävänäni on jäljittää, missä työntekijä on liikkunut ja raportoida siitä yritykselle.

Syynä luottamuksen puute

Yritysten lisääntynyt kiinnostus etsiväpalveluita kohtaan johtuu Paanasen mielestä ennen kaikkea siitä, että yritysten on vaikea luottaa työntekijöihinsä. Joskus apua tarvitaan sellaisten rikosten selvittämiseen, joita poliisi ei ota tutkiakseen ilman varmaa näyttöä.

– Tällöin tehtävänäni on etsiä todisteet ennen kuin poliisi voi aloittaa rikostutkinnan.

Moni yksityisetsivä tarjoaa myös palveluita myymälävarkauksien ja tietoturvaongelmien ratkomiseen. Yksityisetsiville on Paanasen mukaan yhä enemmän kysyntää varsinkin tietoturva-asioissa.

Välillä yritykset tarvitsevat etsivätoimistoja selvitystöihin ennen kuin ne tekevät sopimuksia toisten yritysten kanssa.

– Tällaisia tilanteita tulee vastaan varsinkin tarjouskilpailutilanteissa, kun toisena osapuolena oleva yritys haluaa selvittää tilanteen taustoja.

Esikuvat ulkomailla

Suurin osa Etsiväpalvelu Paanasen asiakkaista on yksityishenkilöitä, jotka epäilevät puolisoaan uskottomuudesta. Paananen innostui yksityisetsiväpalveluiden tarjoamisesta katsottuaan amerikkalaista tosi-tv-sarjaa.

– Olen erikoistunut kenttätyöhön. Tutkin vakoilemalla, tekeekö kohteeni sitä, mitä hänen kuuluisi tehdä. Työ on monella tapaa äärimmäisen kiinnostavaa, vaikka tapaukset eivät aina olekaan yhtä mehukkaita kuin amerikkalaisissa tv-ohjelmissa.

Yksityisetsiväala on Paanasen mielestä Suomessa vielä lapsenkengissä. Maailmalla etsivien käyttö on paljon arkipäiväisempää.

– Ulkomailla yksityisetsivien käyttö esimerkiksi tarjouskilpailuita tehdessä ei ole mitenkään tavatonta. Suomessa on totuttu luottamaan kädenpuristukseen, vaikka on selvää, ettei se tänä päivänä riitä.

Fakta

3 x Kartoita uhat

Tietoturva. Teuvo Paanasen mukaan tietoturva-asiat aiheuttavat yhä enemmän uhkatilanteita yrityksille. Etsiväpalvelu voi auttaa kartoittamaan, onko yrityksen tietoturvatilanne ajan tasalla.

Sopimukset. Uusia sopimuksia tehdessä yrityksen kannattaa tarkastella tilannetta tarkkaan. Etsiväpalvelu auttaa keräämään taustatietoa yrityksen tarpeisiin.

Työntekijät. Joskus työnantajan ja työntekijän välinen luottamus kärsii. Epäselvissä tilanteissa työntekijä muuttuu uhaksi, jonka liikkeiden selvittämiseen työnantaja saattaa tarvita apua.