Yrittäjyys

Lukioaikainen haave toteutui: Veljekset kasvattavat nyt yhteistä yritystä
Hälsan perustajat Lari (vas.), Henri ja Janne Karjula pohtivat ensin, miten voisivat auttaa ihmisiä Afrikassa. Myöhemmin he keksivät, miten samaa voisi tehdä lähellä.

Lukioaikainen haave toteutui: Veljekset kasvattavat nyt yhteistä yritystä

Henri, Lari ja Janne Karjula yhdistivät osaamisensa. Yhteinen yrittäjyys vaatii selkeitä rooleja ja avointa keskustelua.

|

Suomessa on tuhansia yrittäjiä, jotka pyörittävät yrityksen toimintaa yhdessä puolison, perheen tai sukulaisen kanssa. Lumijoelta ponnistaville veljeksille Henri, Lari ja Janne Karjulalle yrityksen perustaminen yhdessä oli itsestään selvä päätös.

Työhyvinvointivalmennusta tarjoava Hälsä perustettiin vuonna 2015, mutta yrityksen juuret ovat paljon kauempana.

– Meillä oli pitkät koulumatkat, ja lukioon mennessä keksimme bussimatkalla, että voisimme työllistää itsemme omassa yrityksessä. Alun perin ajatuksena oli toimia lääkärinä Afrikassa ja auttaa ihmisiä siellä parempaan elämään, kertoo Henri Karjula.

Henriä kiinnosti liikuntatiede ja Laria lääketiede. Myöhemmin liikeidea jalostui, ja veljekset keksivät, miten voivat yhdistää osaamisensa ja näkemyksensä lähellä olevien ihmisten hyväksi. Lopulta syntyi ajatus Hälsasta.

Veljesten ajatukset yhteisestä bisneksestä ovat osoittautunut toimiviksi. Yritys järjestää työhyvinvointivalmennusta muun muassa esimiehille ja työyhteisöille, ja se työllistää jo yli 40 hengen asiantuntijaverkoston.

Viime syksynä Hälsa laajensi toimintaansa ja avasi oman lääkäriaseman Kempeleeseen.

Yrityksen liikevaihto pyöri viime vuonna 200 000 euron luokassa, mutta kasvu jatkuu kovana.

– Tälle vuodelle odotamme yli 500 000 euron liikevaihtoa. Olemme palkanneet jo nyt alkuvuoden aikana viisi uutta työntekijää ja rekrytoimme jatkuvasti lisää, Henri kertoo.

Hänen mukaansa yritys haluaa olla kumppani myös kansainvälisille yrityksille. Lisäksi veljeksille on tärkeää rakentaa Hälsasta hyvä työpaikka koko sen tiimille.

Selkeä työnjako

Erilaiset urapolut ovat Karjulan veljeksille vahvuus. Sopivat roolitkin löytyivät helposti: liikunta ja terveystieteiden maisteri Henri toimii yrityksen hyvinvointijohtajana, lääkäri Lari kehitysjohtajana ja kauppatieteiden maisteri Janne vastaa toimitusjohtajana kaupallisesta myynnistä.

– Myös meidän luonteemme ovat aika erilaiset. Lari on määrätietoinen ja saa asiat toimimaan, Janne on haka myyntityössä. Itse olen aika spontaani ja innostun helposti uusista asioista, Henri kertoo.

Toistaiseksi riidoilta on vältytty. Pelisääntöjen on pitänyt olla alusta asti selkeitä, kun veljekset asuvat eri puolilla Suomea. Lari pyörittää Hälsan lääkäriasemaa Kempeleessä, Janne ja Henri taas yrityksen muuta toimintaa pääkaupunkiseudulla.

Mahdolliset haasteet Karjulat pyrkivät ratkaisemaan ammattimaisesti. Veljekset näkevät itsensä yhdenvertaisina työyhteisön jäseninä.

Henrin mielestä sisarukseen on suhtauduttava töissä ammattimaisesti kuin kehen tahansa työkaveriin. Tälle ei voi töksäytellä pahana päivänä niin kuin perheenjäsenelle ehkä voi.

– Ammatillinen vuorovaikutus on tosi tärkeää. Vaikka asiat riitelevät, ihmiset eivät riitele, Henri sanoo.

Tiiviit välit

Yhdessä yrittäminen on vahvistanut veljesten välejä entisestään.

– Veljeydestä on etua, sillä tunnemme toisemme ja omat vahvuutemme. Vastuun jakaminen on tehnyt yrittäjyydestä helppoa. Kukaan ei voi olla mestari kaikessa, Lari sanoo.

Yksi kolmikon pelisäännöistä on ollut se, että työt yritetään pitää työnä.

– Pyrimme kunnioittamaan toistemme vapaa-aikaa, vaikka toki olemme paljon yhteyksissä työajan ulkopuolellakin, Henri kertoo.

– Aina se ei tosin ole helppoa. Joskus keskustelu lipsahtaa vahingossa yrittäjyyden puolelle, Lari lisää.

Yhteydenpito hoituu muun muassa Whatsappilla, Slackilla ja sähköpostilla.

– Lisäksi soittelemme oikeastaan päivittäin. Ajoittain soitamme videopuheluita ja tapaamme melko säännöllisesti myös kasvokkain, Lari kertoo.

– Vaikka olemme veljeksiä, meidän täytyy keskustella asioista ja tehdä vuorovaikutuksen eteen töitä, Henri huomauttaa.

Yritysoppia kotoa

Yrityksen pyörittäminen yhdessä on ollut Karjuloiden mielestä valtavan opettavaista. Henri sanoo sen opettaneen erityisesti itsetuntemusta.

– Teemme itse paljon, mutta olemme myös esimiehiä monelle. On ollut yllättävää huomata, millaista osaamista nuoren ja moniammatillisen tiimin johtaminen vaatii. Tämän päivän nuoret kaipaavat vuorovaikutteista ja läsnä olevaa johtajaa.

Veljekset ovat yrittäjäperheestä, joten kotoa saadut opit ovat auttaneet heitä eteenpäin yrittäjyyden alkutaipaleella. Henri kertoo, ettei heidän esimerkiksi tarvinnut hypätä esimiesrooliin kylmiltään, sillä tiimitaidot ja esimiehenä toimiminen tulivat tutuiksi jo varhain maatilan töiden parissa.

– Lukioaikoina saatoimme vastata paristakymmenestä työntekijästä maatilalla. Saimme harjoitella johtamista turvallisessa ilmapiirissä.

Liiketoiminnan pyörittäminen on vaatinut silti jatkuvaa opettelua.

– Yrittäjyydessä on onneksi kyse aika perusasioista. Jos vuorovaikutustaidot ovat kunnossa, niillä pääsee jo pitkälle. Olen huomannut, että ihmiset arvostavat avoimuutta, suoruutta ja aitoja kohtaamisia, Henri sanoo.

Fakta

3 x Yrittäjyys perheenjäsenten kanssa

Ammatillinen vuorovaikutus. Henri Karjula muistuttaa, että yhdessä yrittävien sisarusten täytyy keskustella aidosti ja avoimesti. Vuorovaikutuksen on hyvä olla ammatillista, kunnioittavaa ja arvostavaa. Sisarukseen pitää suhtautua töissä kuin kehen tahansa työkaveriin.

Etsikää yhteinen visio. Perheen kesken yrittäjinä toimivilla pitää olla yritykselle yhteinen visio. Karjulat kehottavat pohtimaan sitä ja missiota yhdessä. On selvitettävä, onko kaikilla samat unelmat yrityksen osalta ja kohtaavatko ne? On myös syytä keskustella siitä, missä yrityksen halutaan olevan esimerkiksi kymmenen vuoden päästä.

Erota työ ja vapaa-aika. Yrittäjän on usein vaikea piirtää tarkkaa viivaa työn ja vapaa-ajan välille. Karjulat huomauttavat, että sisarusten kesken yrittävien on silti hyvä muistaa kunnioittaa toistensa vapaa-aikaa. Selkeät rajat säästävät turhilta riidoilta ja auttavat samalla yrittäjiä jaksamaan.

Yrittäjä joutui kovan paikan eteen luottomiehen kuoltua traagisesti

Matti Kuosmanen on aina osannut tarttua tilaisuuksiin. Onneton sattuma sai hänet palaamaan yhtiön johtoon 20 vuoden tauon jälkeen.

Miksi visio on tärkeä? Katso yrittäjän upea tarina – koko porukka päätyi Kreikkaan

Visio on iso unelma, jonka jokainen yrittäjä ja yritys haluaa saavuttaa.

Yrittäjän tärkeä oppi: Johtajan pitää osata olla empaattinen

Eläinklinikka Avecin toimitusjohtajan Chita Wahlroosin mielestä hyvä johtaminen vaatii vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta.

Terveysyritys heitti statukset romukoppaan ja luopui esimiehistä

Helttiä johtavan Timo Lapin johtamisfilosofiassa luottamus tuo luotettavuutta. Hän on riisunut myös omaa valtaansa.

Kuinka huolehdit tiimistäsi? Terveydestä ei voi tinkiä

Hyvän työterveyshuollon merkitys yritysten kilpailutekijänä kasvanee tulevaisuudessa, kirjoittaa Akson Groupin Mikko Pirttimäki.

Strategia on enemmän kuin suunnitelma: se kirkastaa myös kilpailuedut

Yritysvalmentaja kertoo, mikä vision ja strategian rooli on yrityksen elinkaaren eri vaiheissa.

Kovan kasvun pohja mureni yhdessä yössä – miten selvitä, kun myynnistä häviää puolet?

Yrittäjänä ei ole ikinä täysin valmistautunut. Micke Paqvalén oppi tämän, kun Kioskedin liikevaihto romahti ja hänen oma terveytensä petti.

Pariskunta myi talonsa perustaakseen ketjuravintolan – ja laittoi sitten paukut kasvuun

Franchising-yrittäjyys vei Tarja ja Tomi Salon mennessään. Nyt heillä on neljä ravintolaa sekä liikenneasema.

Kasvu pakotti tarkastelemaan itseäni yrittäjänä

Jos yritys haluaa menestyä uusilla paikkakunnilla, on rekrytoinneissa onnistuminen kriittisen tärkeää, kirjoittaa Lämpökarelian Jari Könönen.

Lataa lisää