Yrittäjyys

Vuosi paketissa – seuraavalta toivotaan läpimurtoa ja isompaa vaihdetta
Uuteen vuoteen kohdistuu odotuksia. Kuva: NordWood Themes / Unsplash

Vuosi paketissa – seuraavalta toivotaan läpimurtoa ja isompaa vaihdetta

Neljän yrityksen vetäjät niputtavat yhteen menneen vuoden ja odotukset tulevalle.

|

Innostus, muutokset ja tavoitteiden täyttyminen leimaavat yritysten mennyttä vuotta. Seuraavalta odotetaan muun muassa ensimmäisiä asiakkaita, kasvua ja lisää uuden oppimista.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Huittisten, Sastamalan ja Kankaanpään Varamiespalvelun yrittäjä Sonja Laine

”Aloitin yrittäjänä virallisesti 16. joulukuuta. Lähden seuraavaan vuoteen todella hyvillä fiiliksillä. On motivoivaa päästä käsiksi uuteen.

Yrittäjäksi lähtemistä helpottaa parikin asiaa: toimintaa on jo olemassa ja toimiala on minulle valmiiksi tuttu. Olen työskennellyt vuodesta 2005 lähtien VMP:llä HR-asiantuntijana Forssassa. Nyt siirryin franchising-yrittäjäksi.

Sonja Laine
Sonja Laine

Viime kuukaudet ovat menneet aika haipakkaa, kun olemme hoitaneet yrityksen perustamiseen liittyviä asioita kuntoon. Mieheni on mukana osakkaana. Marraskuun alusta asti olen tutustunut toimintaan ja henkilökuntaan sekä tavannut asiakkaita.

Yrityksen pyörittämisessä on varmasti paljon opeteltavaa. Olen myös ensimmäistä kertaa esimiesasemassa.

Odotan pääseväni kehittämään toimintaa ja hakemaan kasvua. Vastaan nyt kahdesta toimistosta ja tammikuussa avaamme kolmannen. Minulla on myös halu tehdä yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa. Toistaiseksi sitä ei ole juuri tehty.

Uusiin asioihin liittyy aina pientä jännitystä mutta se on vain positiivista. Jos ei jännittäisi yhtään, ei olisi liikkeellä tosissaan.”

Tavoitteena maksavat asiakkaat

Startup-yritys Bulletin.ai:n perustajaosakas Arttu Laitinen

”Odotan, että saamme osoitettu ensi vuonna konseptimme ja Bulletin.ai-tuotteemme toimivuuden. Mennyt vuosi on ollut meidän osalta uuden opettelua ja sisältänyt paljon valistuneita arvailuja. Tavoitteena on myös nostaa ylipäätään tietoisuutta ratkaisun olemassaolosta ja tietysti saada ensimmäiset maksavat asiakkaat.

Kehitämme ratkaisua, joka auttaa uutismedioita erottamaan tiedotteista uutisarvoisen sisällön.

Arttu Laitinen
Arttu Laitinen

Lähdimme marraskuussa 2017 liikkeelle aika nollista. Menimme viikonlopuksi hackatoniin, ja aihiomme osoittautuikin kiinnostavammaksi kuin ajattelimme. Tammikuussa alkoi Nuori Yrittäjyys -toimintaan liittyvä kurssi, jossa olimme mukana muutaman kuukauden. Kesällä osallistuimme kymmenviikkoiseen Startup Journey -kiihdyttämöön Turussa.

Syyskuuhun asti Bulletin.ai oli meille neljälle perustajalle iltojen ja viikonloppujen harrasteprojekti. Kun olimme vakuuttaneet tarpeeksi muita ihmisiä idean toimivuudesta, vakuutuimme siitä lopullisesti itsekin. Yrityksen perustimme elokuussa, syyskuussa saimme pienimuotoisen sijoituksen ja lokakuun alussa teimme tätä jo täyspäiväisesti.

Tähän asti olemme rakentaneet pohjaa, ja esimerkiksi tiivistäneet suhdetta potentiaalisiin asiakkaisiin ja mediakenttään. Nyt alkaa sisällön rakentaminen.”

Uusia liikkeitä kauppakeskuksiin

Kampaamoketju Beauty Hair Sirpa Mansnerin toimitusjohtaja Nina Olander-Villegas

”Olemme toimineet jo 51 vuotta ja vakiinnuttaneet asemamme. Tänä vuonna avasimme yhden uuden liikkeen, Helsingin Kalasataman Rediin. Se on lähtenyt kivasti liikkeelle, vaikka itse kauppakeskus on saanut kuraa niskaan. Realistiset odotukset ovat täyttyneet.

Nina Olander-Villegas.
Nina Olander-Villegas. Kuva: Esa Siltaloppi

Ensi vuonna avaamme liikkeen Pasilaan valmistuvaan kauppakeskus Triplaan. Odotukseni koko vuodelle ovat positiiviset, mutta myös realistiset.

Beauty Hair Sirpa Mansner palkittiin tänä vuonna Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Se on huikea tunnustus. Erityisen hienoa siinä on se, että palkinto annettiin naisvaltaisen käsityöammatin edustajalle. Olemme saaneet sen seurauksena todella paljon julkisuutta, ja positiivista palautetta tulee päivittäin.

Vaikka meillä on vakaa yritys, siihen ei voi tuudittautua. Kampaamoalalla tulee koko ajan uusia trendejä, jotka täytyy tietää ja osata. Alalla ei voi menestyä, jos ei ole niin sanotusti aallon harjalla – tai mieluummin jopa vähän kehitystä edellä. Uudistumista ei voi lopettaa.

Kun mietin tulevaa, minua huolestuttaa toisen asteen koulutusreformi. Sen vaikutukset nuorten ammatilliseen osaamiseen nähdään vasta muutaman vuoden kuluttua.”

Eteenpäin paremmin resurssein

Kuljetus- ja maarakennusyritys Mikkelin Autokuljetuksen toimitusjohtaja Timo Lahti

”Julkisuudessa kovasti rummutetaan, että rakentamisen osalta olisi jo ohitettu suurin aallonharja. Odotan kuitenkin hyvää vuotta.

Timo Lahti
Timo Lahti

Rakentamisen suhdanteita peilataan helposti esimerkiksi suurten kasvukeskusten asuntorakentamiseen. Meidän päämarkkina-alueemme elää hieman omaa elämäänsä. Mikkelissä on ollut rakentamisen osalta vilkas vuosi ja hyvä draivi päällä.

Seuraan koko ajan esimerkiksi kaupungin päätöksiä rakentamisesta, ja alkamassa on paljon sekä julkisia että yksityisiä hankkeita. On muun muassa koulurakennusten, raviradan ja hoivapuolen rakentamista.

Liian pienet resurssit ovat vaivanneet meitä pidemmän aikaa: kapasiteetti on myyty helposti jo puoleksi vuodeksi eteenpäin. Teimme syyskuussa yrityskaupan, joka tuo tähän helpotusta.

Ostimme Maarakennus Talpan, jonka kanssa olemme tehneet tiivistä yhteistyötä jo 30 vuoden ajan. Seuraavan vuoden aikana on paljon tekemistä sen osalta, että saamme otettua yrityksen haltuun ja viilattua asioita eteenpäin. Suhtaudun tähän työhön luottavaisin mielin.

Hyvät työntekijät pitää pystyä sitouttamaan yritykseen. Markkina-aseman säilyttäminen ja kasvattaminen ovat myös jokapäiväistä toimintaa.”

Mitä arvot kertovat yrityksestäsi? Vältä näitä sanoja

Yleisimpien fraasien julistaminen ja ”pakkovastuullisuus” ovat epäuskottavia.

Mikä on unelmasi ja miten sen voi saavuttaa?

Visio ja strategia täytyy miettiä huolella ja välttää turhia latteuksia.

Yrittäjä joutui kovan paikan eteen luottomiehen kuoltua traagisesti

Matti Kuosmanen on aina osannut tarttua tilaisuuksiin. Onneton sattuma sai hänet palaamaan yhtiön johtoon 20 vuoden tauon jälkeen.

Miksi visio on tärkeä? Katso yrittäjän upea tarina – koko porukka päätyi Kreikkaan

Visio on iso unelma, jonka jokainen yrittäjä ja yritys haluaa saavuttaa.

Yrittäjän tärkeä oppi: Johtajan pitää osata olla empaattinen

Eläinklinikka Avecin toimitusjohtajan Chita Wahlroosin mielestä hyvä johtaminen vaatii vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta.

Terveysyritys heitti statukset romukoppaan ja luopui esimiehistä

Helttiä johtavan Timo Lapin johtamisfilosofiassa luottamus tuo luotettavuutta. Hän on riisunut myös omaa valtaansa.

Kuinka huolehdit tiimistäsi? Terveydestä ei voi tinkiä

Hyvän työterveyshuollon merkitys yritysten kilpailutekijänä kasvanee tulevaisuudessa, kirjoittaa Akson Groupin Mikko Pirttimäki.

Strategia on enemmän kuin suunnitelma: se kirkastaa myös kilpailuedut

Yritysvalmentaja kertoo, mikä vision ja strategian rooli on yrityksen elinkaaren eri vaiheissa.

Kovan kasvun pohja mureni yhdessä yössä – miten selvitä, kun myynnistä häviää puolet?

Yrittäjänä ei ole ikinä täysin valmistautunut. Micke Paqvalén oppi tämän, kun Kioskedin liikevaihto romahti ja hänen oma terveytensä petti.

Lataa lisää