Minustako yrittäjä?

Alku oli yhtä tuskaa – pillimehu käänsi kelkan

Alku oli yhtä tuskaa – pillimehu käänsi kelkan

Raikastamon liikeidea on kantanut. Seuraavaksi yritys vie tuotteitaan maailmalle.

|

Liikeidea voi olla hyvä, mutta sen toteuttaminen osoittautua odotettua vaikeammaksi. Tämän oppivat kokemuksen kautta helsinkiläisen juomavalmistajan Raikastamon perustajat.

– Oli yllätys, miten vaikeaa alku oli. Jos olisi tiedetty, en tiedä, olisiko edes lähdetty tähän, naurahtaa Raikastamon toimitusjohtaja Jyri Kähönen.

Heitto on pitkälti huumoria, mutta se myös kertoo yrityksen ensiaskelista. Alkuun pääseminen tuntui Kähösen mukaan melkein mahdottomalta.

Luomumehuja ja -limonadeja valmistava Raikastamo lähti liikkeelle horeca-puolelta eli hotelli-, ravintola- ja catering-toimialalta.

– Koitimme saada tukkuria tuotteellemme. Kukaan ei ota ennen kuin asiakkaita on olemassa, ja ei asiakkaita ei oikein saa ilman tukkuria. Aloimme myydä tuotteita suoraan kahviloihin, ja saimme myynnin sitä kautta auki.

Kähönen sanoo ostamisen olleen pienelle, aloittavalle yritykselle yhtä vaikeaa kuin myyminen.

– Usein varsinkin elintarvikealalla minimitoimitusmäärät ovat valtavia. Alkuun ongelma oli, ettemme pystyneet käyttämään kaikkea raaka-ainetta, vaan hävikkiä tuli paljon.

Vuonna 2009 perustettu Raikastamo on onnistunut selättämään alkuvaiheen vaikeudet. Tuotteita on nyt parikymmentä, ja niitä myydään ympäri Suomen parissa tuhannessa myyntipisteessä. Isoimmat asiakkaat ovat SOK ja Kesko.

Pillimehut ratkaisivat

Raikastamon perustajien piti alkujaan ryhtyä omenanviljelijöiksi. Kun suunnitelma ei erinäisistä syistä toteutunut, he päättivät aloittaa mehunteon. Liiketoimintasuunnitelmaa oli jo hahmoteltu.

Ensimmäinen asiakas oli Suomen Ikea, jonka ostajaan yrittäjillä oli valmis kontakti. He onnistuivat käytännössä myymään tuotteensa jo ennen ensimmäisen erän valmistumista.

Vuoden luomutuote 2009 -tunnustus avasi lisää ovia. Raikastamo laajensi valikoimaa, kun asiakkaat halusivat myös muita tuotteita yrityksen luomutäysomenamehun rinnalle.

Kähösen mukaan pillimehut olivat käännekohta. Siihen asti tuotteet oli pakattu lasipulloihin, mutta pakkausformaatti ei tuntunut toimivan vähittäiskaupassa. Tetrapakkaukset muuttivat tilanteen, ja neljä vuotta sitten yritys alkoi saada kunnolla tuotteitaan vähittäiskauppoihin.

Vahva brändi

Kähönen uskoo Raikastamon saaneen jalansijaa isojen toimijoiden alalta erottautumalla tuotteellaan ja brändillään. Hänen mielestään uuden yrityksen kannattaa valita selkeä, pieni kohderyhmä.

– Varsinkin meidän lasten tuotteiden kohderyhmänä ovat elintarvikkeiden ekologisuudesta ja terveysvaikutuksista kiinnostuneet vanhemmat. Useimmiten se on vielä äiti, joka tekee ostopäätöksen.

Selkeä kohderyhmä on helpottanut markkinoinnin kohdentamista. Yritys tekee digitaalista markkinointia ja blogiyhteistyötä.

– Vaikka meidän markkinointibudjetit ovat pieniä, saamme aika hyvät tehot irti niistä rahoista.

Monta projektia

Yrityksen kasvu on ollut viime vuosina vauhdikasta ja se näyttää Kähösen mukaan jatkuvan edelleen. Raikastamon liikevaihto oli runsaat miljoona euroa viime tilikaudella ja yhtiö odottaa sen noin kaksinkertaistuvan kuluvalla tilikaudella.

Vienti Ruotsiin on juuri aloitettu, ja yritys tutkii myös muiden Pohjoismaiden ja Saksan markkinoita.

Tuotanto on ulkoistettu kokonaan. Yrittäjät keskittyvät myyntiin ja markkinointiin, jotka ovat heidän vahvinta osaamistaan.

– Useimmiten elintarvikealan yritys perustetaan tuotannollisen osaamisen ympärille. Meillä ei juuri ollut mitään sellaista, Kähönen sanoo.

Hän ja Raikastamon toinen pääomistaja ovat lähteneet mukaan myös alkoholibisnekseen viime vuonna perustamallaan Black Flag Beverages -yrityksellä.

Juoma-alan yrittäjyyden lisäksi Kähösen aikaa vie työ ohjaajana. Hän viettää pari seuraavaa kuukautta Lappeenrannassa kuvaamassa rikossarja Sorjosen toista kautta. Kähönen on ohjannut tv-sarjojen ja -elokuvien lisäksi mainoksia, myös isoille elintarvikealan yrityksille.

Kähönen sanoo keskittyvänsä Raikastamon toimitusjohtajana rakentamaan isoja linjoja ja kasvattamaan toimintaa, kun taas muut osakkaat hoitavat enemmän yrityksen päivittäistä toimintaa.

– Työpäiville tulee mittaa, Kähönen kiteyttää.

Fakta

3 x Tuotteet kaupan hyllylle

Erottuva brändi. Uuden brändin on oltava omaperäinen, rohkea ja erottauduttava massasta. Jyri Kähösen mielestä kannattaa valita selkeä, pieni kohderyhmä, jossa voi saada vahvan jalansijan.

Pakkaus. Oikealla pakkausformaatilla on väliä. Siksi on kuunneltava ostajien näkemyksiä. Raikastamo sai kahviloihin myyntiin lasipulloon pakatut premium-mehut, mutta vasta tetrapakkauksiin pakatut pillimehut avasivat kunnolla ovet vähittäiskauppoihin.

Maltti. Kähösen kokemuksen mukaan tuotteita pääsee tarjoamaan, mutta voi mennä pitkiä aikoja, ennen kuin myynnin saa kunnolla auki. Jos käytössä ei ole isoja pääomia, aloita pienin askelin ja pidä kiinteät kulut minimissä, Kähönen neuvoo. Tarjoa tuotteita esimerkiksi yksittäisiin kauppoihin ja kahviloihin. Pikkuhiljaa yritys pystyy osoittamaan muillekin, että tuotteet liikkuvat.

7 faktaa starttirahasta – Varo yleistä virhettä

Starttiraha on avuksi aloittavalle yrittäjälle. Sitä ei kuitenkaan saa automaattisesti.

Yrittäjävanhempi lisää todennäköisyyttä lähteä yrittäjäksi

Oman lähipiirin esimerkki, asenteet ja tuki vaikuttavat vahvasti yrittäjyysunelman kehittymiseen. Yrittäjyyshaaveita kannattaa tukea myös korkeakoulussa, osoittaa uusi tutkimus.

Yrittäjä näki lähiössä hyödyntämätöntä potentiaalia: Asukkaat ottivat kahvilan heti omakseen

Linda Mustakari toivoo, että Pupusaari-kahvilat toimivat pelinavauksena lähiöiden palvelujen monipuolistumiselle. Ensimmäinen kahvila avasi ovensa keskellä koronarajoituksia.

Mikä mietityttää, aloittava yrittäjä?

Yrityksen perustamista miettivä tai yritystoimintaa käynnistävä henkikö on uuden taipaleen alussa. Millaiset asiat mietityttävät aloittavaa yrittäjää? Uusyrityskeskus Ensimetrin asiantuntija Anu Lehtola kertoo.

Ekologisilla ruseteilla EM-kilpailuja kohti – Yrittäjyyskurssilla syntynyt yritys opettaa työelämätaitoja

Uskalla yrittää -kilpailun voittajayritys Jalo NY syntyi, kun viallinen rusetti häiritsi ylioppilasjuhlia. Nuorille yrittäjille yrittäjyys on myös keino työllistää itsensä kesällä.

Mikä liiketoimintasuunnitelma? Ota nämä asiat huomioon

Liiketoimintasuunnitelma on ennen kaikkea työkalu yrittäjälle itselleen, ja siksi on olennaista olla realisti.

Kuinka startup-yritys saa rahoituksen kuntoon?

Helsinkiläinen Bankify vakuutti kansainvälisen riskisijoittajan. Sitä varten piti olla jo liikevaihtoa ja asiakkaita.

Tästäkö seuraava hittituote? Papujäätelö syntyi vahingossa

Kipinä oman yrityksen perustamiseen lähti tuotekehityskurssilla ideoidusta härkäpapupohjaisesta jäätelöstä.

Unelma omasta yrityksestä toteutui: Pariskunta osti hotellin ja uudisti sen lattiasta kattoon

Hotelli Gustavelundia jo vuosia johtanut Antti Ropponen ryhtyi yrittäjäksi vaimonsa kanssa. Riskin otto on tuottanut tulosta.

Lataa lisää