Minustako yrittäjä?

Nettivideoista tuotantoyhtiöksi – Justimus Filmsin tähdet päätyivät yrittäjiksi puolivahingossa
Sami Harmaalan (vas), Juho Nummelan ja Joose Kääriäisen mukaan luovan alan yrittäjän täytyy jaksaa pitää kiinni omista periaatteistaan.

Nettivideoista tuotantoyhtiöksi – Justimus Filmsin tähdet päätyivät yrittäjiksi puolivahingossa

YouTubesta ja tv:stä tutun Justimus Filmsin yrittäjät pyörittivät toimintaa vuosia verokortilla. Lopulta yrityksen perustaminen oli järkiratkaisu.

|

Justimus Films syntyi puolivahingossa. Oli vuosi 2009, ja Haapavedellä asuvilla kaveruksilla Sami Harmaalalla ja Juho Nummelalla oli tylsää. Pienellä paikkakunnalla ei juuri ollut ohjattua toimintaa, joten kaikki mahdollinen ajanviete piti keksiä itse. Harmaala löysi kotoaan kameran, ja kaksikko päätti kokeilla videon tekemistä omaksi huvikseen.

Videoista syntyi nopeasti hauska harrastus, ja Harmaala ja Nummela latasivat viikoittain videoita YouTubeen. Pian mukaan liittyi myös Joose Kääriäinen. Pari vuotta myöhemmin Justimusfilms-nimeä kantavalla kanavalla oli jo miljoona katsojaa, ja kuvaaminen, käsikirjoittaminen sekä näytteleminen kävivät jo täydestä työstä.

– Yksi videoista vaan lähti leviämään. Ei meillä ollut sen kummempia tavoitteita tai haaveita silloin. Emmekä ollenkaan ajatelleet, että me olisimme jonain päivänä yrittäjiä, Harmaala kertoo.

Oma yritys toi konkreettisia hyötyjä

Lopulta Harmaala, Nummela ja Kääriäinen päätyivät myös yrittäjiksi.

– Viitisen vuotta sitten joku suositteli meille, että meidän kannattaisi perustaa oma firma. Jälkikäteen ajateltuna se olisi varmasti kannattanut perustaa aiemminkin, mutta me olimme aika nuoria ja olimme jo tottuneet nostamaan palkkaa verokortilla, Harmaala muistelee.

Yrityksen perustaminen osoittautui Justimusfilmsin kannalta järkiratkaisuksi. Yrityksen perustamisvaiheen yksi kulmakivistä on hyvin tehty liiketoimintasuunnitelma.

Nyt Justimus Films Oy:n liikevaihto on lähes 240 000 euroa, ja YouTube-kanavalla on yli 570 000 tilaajaa. Justimusfilmsin tuotantoja on nähty vuosien varrella niin Yle TV2:ssa, Yle Areenassa kuin TV5:lläkin.  Lisäksi toimintaan on kuulunut omaa musiikkia, livekeikkoja ja kiertueita.

– Olisimme toki voineet jatkaa toimintaa verokortillakin, mutta yrittäjyys toi meille nopeasti konkreettisia hyötyjä. Pystyimme muun muassa kerryttämään kassaa, mikä tuo meille taloudellista turvaa, Harmaala sanoo.

Koska toiminta oli muuttunut muutenkin ammattimaisemmaksi, tuotantoyhtiöllä oli jo käytössään iso liuta ammattimaista kuvauskalustoa.

– Kaluston hankkiminen on paljon helpompaa yrittäjänä, samoin erilaisten vähennysten tekeminen. Liikumme edelleen paljon Helsingin ja Oulun välillä, joten meille kertyy paljon matkakuluja. Matkakulujenkin vähentäminen on yrittäjänä helpompaa.

Suunnitelmallisuutta ja lisää vastuuta

Yrittäjäksi ryhtyminen on opettanut Harmaalan mukaan ennen kaikkea suunnitelmallisuutta.

– Lisäksi vastuun määrä on kasvanut. Emme voi tehdä mitä vain, koska meillä on nyt osakeyhtiö. Riskienhallintaa ja johtajuuttakin täytyy pohtia ihan eri tavalla kuin ennen, koska meillä on nykyisin työntekijöitä, emmekä ole vastuussa enää pelkästään itsestämme, Harmaala sanoo.

Yrittäjyys ei kuitenkaan ole tuntunut Harmaalan mukaan pakkopullalta.

– Olen muutenkin tosi yrittäjähenkinen, ja se on tällaiselle tekemiselle elinehto. Toki ensisijaisesti koemme olevamme taiteilijoita, koomikoita ja käsikirjoittajia. Yrittäjyys tavallaan sinetöi sen, että jatkamme tekemistä ja olemme tällä samalla tiellä varmasti vielä seuraavan viidenkin vuoden päästä, hän sanoo.

Yritys: Justimus Films Oy
Toimiala: tuotantoyhtiö
Perustettu: 2015
Liikevaihto: 237 000 euroa (2019)
Liiketulos: 31 000 euroa (2019)
Henkilöstö: 3.

Palkkatöihin Harmaala ei uskoisi enää voivansa siirtyä.

– Yrittäjyydessä on ehdottomasti parasta se, että saa tehdä juuri sitä, mitä haluaa. Käytännössä yrittäjinä saamme itse päättää kaikesta tekemisestä. Tällaista vapautta olisi hyvin vaikea vaihtaa pois.

Jos Harmaalasta, Nummelasta ja Kääriäisestä on kiinni, Justimus Films Oy on voimissaan vielä pitkään. Tekemisen pohja on edelleen YouTubessa, jonne yleisö on vuosien varrella kertynyt luonnostaan. YouTuben suhteen on Harmaalan mukaan vaikeaa tehdä kovin isoja suunnitelmia, sillä iso kansainvälinen yhtiö saattaa muuttaa pelisääntöjään milloin vain.

– Juuri nyt keskitymme tekemään Yle Areenaan Duo 2:sta. Me olemme nojanneet muutenkin tekemisessä siihen, että meidän ammattitaitomme näyttelijöinä ja käsikirjoittajina riittää. Toki meidän on oltava ajan hermoilla, jotta yleisö löytää meidät oikeasta paikasta ja oikealta alustalta jatkossakin.

Justimus Films etenee taiteen ehdoilla

Vaikka Justimusfilms on vuosien varrella kasvattanut suosiotaan ja pokannut palkintoja tekemisestään, yrittäjyyteen on mahtunut myös haastavia hetkiä.

– Hetkittäin olemme tosissamme joutuneet miettimään, mistä seuraavat palkat rakennetaan. Jokin keino on kuitenkin löytynyt aina.

Tekemistä on helpottanut se, ettei kolmikko ole asettanut yritystoiminnalle suuria tulostavoitteita. Jokaisessa yrityksessä on kuitenkin syytä tehdä jatkuvaa kannattavuuslaskentaa.

– Tärkeintä on, että saamme tehdä omaa juttuamme. Isoin haaste on ollut se, miten paljon kompromisseja taiteen tekemisen suhteen joutuu tekemään, jotta toiminnalla voi kuitenkin elättää itsensä. Kaikki tulos on toki plussaa, mutta me menemme aina tekemisessä taide edellä.

Yrityksen matkassa on ollut myös ripaus hyvää tuuria.

– Korona-aikakaan ei ole varsinaisesti vaikuttanut tekemiseen. Olimme joka tapauksessa sopineet, että käytämme koko vuoden ensimmäisen puolen käsikirjoittamiseen. Töitä on voinut tehdä varsin hyvin pandemiankin aikana, Harmaala kertoo.

Fakta

3 x Tärkeimmät opit yrittäjyydestä

Suunnittele kunnolla. Laske realistisesti, mitä omalla kädenjäljellä voi myydä ja päätä, miten suuria uhrauksia olet valmis tekemään. Luovalla alalla raha ei ole aina siellä, missä omat tavoitteet ja ambitiot ovat. Yrittäjän on tärkeää löytää sopiva linja.

Tartu toimeen. Jos palkkatyössä käyminen ei innosta ja yrittäjyys kiinnostaa, älä jahkaile, vaan ala tehdä töitä unelmien eteen. Yrittäjäksi lähtemistä saattaa miettiä loputtomasti, mutta jos hyvää ideaa hautoo liian pitkään, joku toinen saattaa ehtiä yritysideaan kiinni.

Ole valmis oppimaan. Kun yritys kasvaa, yrittäjän täytyy olla valmis opettelemaan uutta. Luovallakin alalla tarvitaan esimerkiksi johtajuustaitoja ja pitkän tähtäimen suunnitelmia.

 

Hanna Viertiö-Oja vaihtoi tutkijan uran kuntosaliyrittäjyyteen

Harrastuksena alkaneet valmentajaopinnot sytyttivät kipinän alanvaihtoon. Yrittäjäksi hän lähti ostamalla yrityksen.

Suoraan kansainvälisille vesille: Suomalaisyrittäjät luotsaavat siideriä maailmalle Keski-Euroopasta käsin

Selvä markkinarako ajoi Antti Laukkasen, Ilkka Soinin ja Michael Nordblomin perustamaan Cider Supply Companyn.

Oivallus vei yrittäjäksi – Ajatus hyvästä heijastimesta johdatti kasvun tielle

Ovelia-heijastinolkavyö syntyi, kun tytär nolosteli heijastinliiviä käyttänyttä äitiään. Nyt sivutoimisella yrityksellä on niin paljon kasvun mahdollisuuksia, että yrittäjää hirvittää.

Yrittäjävanhempi lisää todennäköisyyttä lähteä yrittäjäksi

Oman lähipiirin esimerkki, asenteet ja tuki vaikuttavat vahvasti yrittäjyysunelman kehittymiseen. Yrittäjyyshaaveita kannattaa tukea myös korkeakoulussa, osoittaa uusi tutkimus.

Vastuullisuudesta kilpailuvaltti: Optikkoliike päätti erottua vastuullisilla kehyksillä

Vastuullisuudesta kehittyi tapa erottua alalla, joka on todella kilpailtu ja vahvasti ketjuuntunut, kertoo tamperelaisen Kind Opticalin yrittäjä Lauri Rikkonen.

Kun sopivaa palvelua ei löytynyt, Siiri Jokinen päätti perustaa oman yrityksen

Espoolainen abi oivalsi liikeidean, joka ratkaisee monelle lukiolaiselle tutun ongelman. Nyt vanhojentansseissa käytettävät mekot eivät jää kaappiin roikkumaan.

Yrittäjä näki lähiössä hyödyntämätöntä potentiaalia: Asukkaat ottivat kahvilan heti omakseen

Linda Mustakari toivoo, että Pupusaari-kahvilat toimivat pelinavauksena lähiöiden palvelujen monipuolistumiselle. Ensimmäinen kahvila avasi ovensa keskellä koronarajoituksia.

Olisiko minusta yrittäjäksi? Kevytyrittäjyys on pehmeä lasku yrittäjyyteen

Kevytyrittäjäksi voi ryhtyä nopealla aikataululla, kun laskutettavaa työtä syntyy. Kevytyrittäjyys on myös hyvä tapa kokeilla yrittäjyyttä.

Oivallus teki Antti Sipilästä yrittäjän – Kahteen kertaan

OneMinStoryn ja Honey Foodsin yrittäjä Antti Sipilä tietää, että arki kahden yrityksen kanssa sujuu, kun opettelee delegoimaan.

Lataa lisää