Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Minustako yrittäjä?

Kahvista tunnettu startup-yrittäjä sparraa nyt muita – antaa kolme vinkkiä

Kahvista tunnettu startup-yrittäjä sparraa nyt muita – antaa kolme vinkkiä

Kalle Freese kannustaa yrittäjiä tarttumaan vaikeiltakin tuntuviin ongelmiin.

|

Moni startup-yritys lähtee miettimään ratkaisua. Ensiksi pitäisi kuitenkin tunnistaa riittävän merkittävä ongelma. Tätä mieltä on startup-yrittäjä Kalle Freese.

– Piilaaksossa on motto: tee mitä ihmiset haluavat. Tärkeintä on selvittää, mitä jengi haluaa ja lähteä tekemään sitä. Voi olla, että jengi haluaa koirien deittailusovelluksen, mutta se ei silti ole välttämättä kauhean tärkeä ongelma ratkaistavaksi. Ilman sitäkin pärjätään, hän sanoo.

Freese on palkittu barista, joka lähti pari vuotta sitten Piilaaksoon kehittämään maailman parasta pikakahvia. Syntyi startup-yritys Sudden Coffee. Muutama kuukausi sitten Freese jätti päivätyönsä yrityksessä, mutta hän jatkaa sen omistajana.

Nyt Freese haluaa auttaa muita startup-yrittäjiä. Hän toimii valmentajana ja mentorina, ja on myös alkanut tehdä sijoituksia yrityksiin.

Freese antaa vinkkinsä erityisesti alkuvaiheessa oleville yrityksille.

1. Tunnista ongelma ja luo hyötyä

Ensin ongelma, sitten vasta mahdollinen ratkaisu. Freesen mielestä liikkeelle pitäisi lähteä tässä järjestyksessä.

– Millään ei ole mitään väliä, jos teet jotain, mitä kukaan ei halua.

Alusta asti on ymmärrettävä, keitä asiakkaat tai käyttäjät ovat. Monesti liikeideat syntyvät yrittäjän omasta tarpeesta. Niin myös Freesellä on ollut.

– Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että suurin osa startupien perustajista on valkoisia, koulutettuja miehiä, jotka ovat melko varakkaita. Siksi meillä on hirveä määrä firmoja, jotka ratkaisevat valkoisten parikymppisten miesten ongelmia.

On eri asia, mitä ihmiset haluavat ja mitä he tarvitsevat. Freese on siirtänyt huomionsa jälkimmäiseen. Häntä on alkanut kiinnostaa pakolaiskriisin ja ilmastonmuutoksen kaltaiset maailman isot, merkittävät ongelmat.

– Uskon, että paras tapa luoda positiivista vaikutusta on olla mahdollisimman hyödyllinen kasvavan, menestyvän liiketoiminnan kautta. Fokuksen pitää olla vahvasti hyödyn luomisessa.

Isoihin ongelmiin voi Freesen mukaan soveltaa design-ajattelua: pilko ongelma pienempiin palasiin ja valitse yksi kulma, josta lähdet liikkeelle. Kulman on oltava tarpeeksi pieni, mutta kuitenkin toteutettavissa oleva. Plussaa on, jos ratkaisu on skaalautuva. Silloin sillä voi onnistuessaan olla iso vaikutus kokonaisuuteen.

Freese mainitsee esimerkkinä kaverinsa, jonka yritys kouluttaa maahanmuuttajia ja pakolaisia koodareiksi, ja auttaa heitä hankkimaan töitä. Hän kannustaa yrittäjiä tarttumaan vaikealtakin tuntuviin kysymyksiin.

– Mitä enemmän saadaan perustajat ajattelemaan näin, meillä voi olla kohta tuhat startupia, jotka lähtevät ratkaisemaan pakoiskriisiä eri kulmista.

2. Testaa nopeasti

Freesen toinen vinkki kuuluu: testaa ideaa mahdollisimman nopeasti. Se voi tapahtua hyvin pienesti. Se kuitenkin näyttää, voiko idea ylipäänsä toimia ja kannattaako sitä kehittää. Palautetta kannattaa ottaa heti vastaan matalalla kynnyksellä.

Freesen mielestä testaaminen on järkevää tehdä pienellä rahalla.

– Ideaa kannattaa testata mahdollisimman pienellä riskillä, ennen kuin siihen sitoutuu ja jumittuu. Ensin voi rakentaa prototyypin, jota pikkuhiljaa muokkaa ja laajentaa. Se on fiksumpaa kuin hypätä heti täyspäiväseksi yrittäjäksi.

Näin myös Freese on tehnyt. Ennen oman Freese Coffee -kahvilan avaamista hän testasi ideaa ravintolapäivissä, kaikkiaan seitsemän pop up -kahvilan verran.

– Minulla oli testauksen kautta paljon parempi ajatus siitä, mitä haluan tehdä.

Myöhemmin syntyi ajatus todella hyvästä pikakahvista. Freese alkoi puhua aiheesta, ja se herätti kiinnostusta. Hän hakeutui testaamaan ideaa, ja sai vuokrattua ison pakkaskuivaamon Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä. Testi näytti lupaavalta, joten Freese päätti panostaa ideaan täysillä.

3. Kerää hyvä tiimi

Freese kannattaa yrityksen perustamista porukalla. Hänellä on kokemusta sekä yksin että tiimissä yrittämisestä.

– Yrittäminen on älyttömän rankkaa ja vaikeaa. Jos katsoo dataa, suurin osa hyvin menestyneistä teknologiafirmoista on useamman henkilön perustamia. Usein perustajia on kaksi, Freese sanoo.

Hän näkee tiimissä monia hyötyjä: se saa enemmän aikaiseksi, tiimin jäsenet tukevat toisiaan ja sijoittajat katsovat hyvällä, kun riski on jaettu.

Tiimin jäsenillä on myös yleensä toisiaan tukevaa osaamista. Siihen pitäisi ainakin aina pyrkiä.

Freese mainitsee esimerkkinä Sudden Coffeen: hänellä itsellään on vahva osaaminen kahvista, tuotantoprosessin kehittämisestä ja markkinoinnista, kun taas yhtiökumppani on hyvä skaalaamaan asioita ja rakentamaan digitaalinen tuote.

Freesen mukaan kaikkien tiimin jäsenten fiilikset menevät harvoin samaan aikaan alaspäin. Tekeminen pysyy silloin tasaisempana.

– Kun on hyvä tiimi, se on enemmän kuin 1+1, hän tiivistää.

Uupuuko liikeidea? Ehkä voisit ostaa toimivan yrityksen

Yrityksen ostaminen tarjoaa hyvän reitin yrittäjäksi, kunhan tunnistaa myös sen riskit, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskus ry:n Jari Jokilampi.

Sankari, suorasuu tai itsekäs pamppu – millaisina yrittäjät nähdään?

Yritystutkijan mukaan yrittäjät esitetään mediassa usein sankareina. Stereotyyppinen kuva on kuitenkin muuttumassa.

Mistä tunnistaa hyvän yrittäjän? Bisnesenkeli katsoo kolmea H:ta

Ihanneyrittäjä on yhtä aikaa nöyrä, nälkäinen ja inspiroiva, listaa enkelisijoittajien yhdistyksen Fibanin vetäjä Reidar Wasenius.

Miten uusi yritys löytää paikkansa? Markkinarako pitää etsiä tarkkaan

Astialiisan perustaja Tiina Westerlund tekee asiakkailleen salapoliisityötä haluttujen astioiden löytämiseksi.

Yrittäjyydestä aukesi uusi ura loukkaantumisen jälkeen: “Koko elämä uusiksi”

Onnettomuus tai työssä syntynyt vamma voi laittaa urasuunnitelmat uusiksi.

Yrittäjäksi uudelle alalle: Liikeidea kumpusi puhjenneesta renkaasta

Vapaus Bikes Finlandin Mikko Ampujan liikeidea on mullistaa suomalainen työmatkapyöräily.

Nämä ovat yrityksen perustajan yleisimmät sudenkuopat

Yrityksen perustamiseen liittyy aina riskejä. Yllätyksiin on syytä varautua.

Missiona maailman pelastaminen – liikeidea syntyi halusta vaikuttaa

Minna Vidgrénin yritys sai alkunsa, kun hän havahtui ilmastomuutoksen haittoihin.

Yrittäjyys on opettanut enemmän kuin kaikki kouluvuodet yhteensä

Yrittäjyyskurssi muutti ajatteluani. Olen tyytyväinen, että niin kävi, kirjoittaa Puro Cafén Marisa Moilanen.

Lataa lisää