Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Minustako yrittäjä?

Lumilautailu teki Eero Ettalasta yrittäjän jo parikymppisenä – kova paine yhdistää
Lumilautailija Eero Ettala matkustaa työkseen paljon. Kuvausmatkat kuljettavat hänet ympäri maailmaa.

Lumilautailu teki Eero Ettalasta yrittäjän jo parikymppisenä – kova paine yhdistää

Urheilu-ura on antanut lumilautailijalle hyvät eväät yrittäjyyteen. Kummassakin roolissa on tartuttava rohkeasti uusiin tilaisuuksiin.

|

Lumilautailija Eero Ettala, 34, löytää huippu-urheilusta ja yrittäjyydestä paljon yhtäläisyyksiä. Hän pyörittänyt yritystään Storbis Oy:ta jo 14 vuoden ajan urheilu-uransa ohella.

Muutama vuosi sitten Ettala lähti myös kuvauslinssibisnekseen ystäviensä ja yhtiökumppaneidensa Arto Ekmanin ja Fredu Sirviön kanssa.

Tutkimukset puoltavat urheilu-uran positiivisia vaikutuksia yrittäjyyteen. Esimerkiksi tutkija Auli Pekkalan tekemän väitöskirjatutkimusten mukaan sekä huippu-urheilijat että yrittäjät tarvitsevat vahvaa tekemisen tahtoa, tiukkaa harjoittelua ja kykyä yrittää uudelleen epäonnistumisten jälkeen.

Ettala on tutkimustulosten kanssa yhtä mieltä: urheilutausta on antanut hyvän pohjan yrittäjyydelle.

– Sekä yrittäjän että urheilijan täytyy pystyä elämään paineen alla, ja kummaltakin vaaditaan hyviä hermoja ja kylmäpäisyyttä. Ja kuten yrittäjyydessä, urheilusuorituksessakin asiat tapahtuvat usein todella nopeasti, maailmalla palkintoja kahminut lumilautailija kertoo.

Lisäksi niin urheilijan kuin yrittäjän täytyy olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Myös erilaisiin uusiin tilaisuuksiin pitää uskaltaa tarttua.

– On ollut yllättävää huomata miten se, että tekee jonkin asian hyvin, avaa aina uusia ovia sekä urheilun että yrittäjyyden saralla. Aloitin urani siitä, että hypin lumilaudalla pieniä hyppyreitä laskettelukeskuksissa. Minua haastateltiin telkkariin, ja äkkiä pääsin itse haastattelemaan ja juontamaan lumilautailuohjelmia. Ne poikivat taas uusia töitä, Ettala pohtii.

Yrityksillä menee kovaa

Hyvistä hermoista on ollut hyötyä, sillä kummallakin Ettalan yrityksellä pyyhkii hyvin.

Storbis työllistää vain Ettalan, mutta sen liikevaihto on pysynyt tasaisesti yli 200 000 eurossa ja huippuvuosina jopa yli 400 000 eurossa. Liikevoittoprosentti on ollut viime vuosina yli 60 eli yritys on tahkonnut vähintään runsaan 100 000 euron tulosta.

Yrityksen liikevaihto syntyy paitsi Ettalan juontajan töistä, myös muun muassa sponsorisopimuksista ja lumilautailuelokuvien kuvaamisesta. Lisäksi hän luennoi sponsoroinnista ja henkilöbrändäyksestä.

Eye Caramba -nimellä kulkevan kuvauslinssiyrityksen liikevaihto on puolestaan kivunnut jo yli miljoonaan euroon. Ettala kertoo sen tähtäävän vielä suurempaan kasvuun. Kännykkään liitettäviä linssejä myydään jo yli 30 maassa Euroopassa ja Aasiassa, ja seuraavaksi yritys tähyää Yhdysvaltain markkinoille.

– Kuvauslinssien suosio on yllättänyt meidät täysin. Aloimme kehittää linssejä alun perin siksi, että kännykäkameroiden laatu alkoi olla riittävän hyvä lumilautailun kuvaamiseen, mutta kohteet olivat usein niin kaukana, että tarvitsimme niiden kuvaamiseen lisälinssejä.

Juuri nyt Ettala on tosin jättäytynyt sivummalle kuvauslinssibisneksestä. Lumilautailu ja siihen liittyvät työt vievät suurimman osan hänen ajastaan.

– Toimin tällä hetkellä enemmänkin eräänlaisena lähettiläänä, tuon yrityksen nimeä esiin ja tuotan sille materiaalia. Storbis on edelleen päivätyöni, joten ehdin Eye Caramban toimistolle harvoin.

”Olen yrittäjänä aika varovainen”

Ettala uskoo, että pitkä ura lumilautailijana on vaikuttanut vahvasti siihen, millainen yrittäjä hänestä on kehittynyt.

– Olen yrittäjänä aika varovainen. Opin urheillessa sen, ettei kaikki suju aina niin kuin luvataan, eikä puheisiin voi luottaa ennen kuin asiasta on sovittu kirjallisesti ja tilille on oikeasti tullut rahaa.

Lisäksi Ettala kertoo oppineensa paljon riskienhallinnasta. Riskeihin on syytä varautua jo siksi, että jos lumilautabisneksellä menee huonommin, se vaikuttaa heti myös hänen yrityksensä tulokseen.

– Urheiluun liittyy sekin riski, että ura voi loppua hetkessä, jos loukkaantuu. Huonolla tuurilla sama voi päteä yrittäjyyteen. Olen hajauttanut riskejä siten, että teen monenlaisia töitä. Jos yksi bisnes kaatuu, en joudu vielä tuuliajolle.

Ettalan urheilu-ura jatkuu edelleen, ja se vie myös ehdottomasti isoimman osan hänen ajastaan.

– Opettelen silti mielelläni uusia taitoja. Koskaan ei voi olla varma, milloin niille tulee käyttöä.

Toiminimen perustaminen on helppoa: Mieti nämä asiat ennakkoon

Toiminimen perustaminen on järkevää, jos liiketoiminta on pientä ja jos olet yrittäjänä yksin.

4 asiaa, jotka opin, kun yksinyrittäjistä tuli yhtiökumppaneita

Yhteinen yritys ei voi olla kokoelma unelmia. Sen on oltava yksi yhteinen unelma, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n Susanna Kallama.

4 asiaa, jotka yrittäjät tekisivät nyt toisin – ”Menin pylly edellä puuhun”

Katja Lindholmin mielestä yrittäjien harteille ladataan liikaa odotuksia. Kerttu Jaatinen opettelee levon merkitystä.

Oikea ajoitus ratkaisi: Kaisa Miettisen bisneksestä tuli jättipotti silmänräpäyksessä

Alanvaihto teki Kaisa Miettisestä ripsiteknikon. Nyt hänellä on oma tuotemerkki ja yli tuhat alan ammattilaista kouluttanut yritys.

Kun kaikki on mahdollista ‒ mikä innostaa yrittäjää?

Vapaus päättää omista töistä, vaihtaa suunnitelmat lennossa ja luoda toimivat verkostot saavat yrittäjät nauttimaan arjestaan.

Kahvilan perustaminen vaatii hermoja: Uusi startti vei kolme vuotta

Yrittäjä Piia Toivola pitää kahvilan perustamisen tärkeimpinä avaimina alan tuntemusta ja kiinnostusta muuttuviin trendeihin.

Uusi omistaja käänsi hiipuvan bisneksen kelkan – myyntiä joka mantereelle

Palkkatöistä yrittäjäksi lähtenyt Mika Purhonen uskoo kovaan jalkatyöhön. Matkapäiviä kertyy vuodessa vähintään sata.

Harva valinta on lopullinen – kunhan se tuntuu hyvältä

Palkkatyö ja yrittäjyys eivät sulje toisiaan pois. Voin olla nyt kumpaakin, kirjoittaa Riku Korhonen.

Mikä sai hyppäämään sijoitusalalta kalusteyrittäjiksi?

Sebastian Schauman ja Anssi Jokinen pohtivat yrittäjyyttä vuoden. Kun uskallus voitti, syntyi Ikea-kalusteita räätälöivä A.S.Helsingö.

Lataa lisää