Minustako yrittäjä?

Nuoruus on valttia – ja joskus myös rasite

Luka Tienhaara

Kirjoittaja on uraansa aloitteleva drag-artisti ja Uskalla yrittää -finalisti 2019.

Nuoruus on valttia – ja joskus myös rasite

Haaveeni on elättää itseni drag-artistina. Tällä hetkellä siihen pystyy Suomessa vain yksi, kirjoittaa peruskoulunsa juuri päättänyt, 16-vuotias Luka Tienhaara.

Oli kova juttu pukeutua naiseksi ja mennä 12-vuotiaana esiintymään 900 oppilaan eteen Veikkolassa Kirkkonummella. Kyseessä oli koulun vappujuhla vuonna 2015. Se on niitä harvoja esiintymisiä, kun minua jännitti ja mietin, olenko sekaisin, kun teen jotain tällaista.

Olin muutamaa kuukautta aiemmin nähnyt Marko Vainion Divet Show’n Ruotsin-laivalla, ja se vei jalat altani. Olin harrastanut teatteria, mutta tämä oli jotain vielä suurempaa. Yleisö tykkäsi ja nautti. Tuota minäkin tahdoin tehdä.

Nyt olen 16-vuotias, ja takana on noin 40 drag-keikkaa ja piipahdus tv:ssä Talent Suomessa vuonna 2016.

Tänä vuonna pääsin Uskalla yrittää -finaaliin, mikä tuntui suurelta voitolta. Kilpailun ansiosta sain kahden päivän ajan markkinoida toimintaani ja luoda verkostoja. Loin suhteita ohjelmatoimistoihin ja yrityksiin, sillä juuri ne tilaavat useimmin drag-artisteja juhliinsa.

Valitsin yrittäjyyden valinnaisaineeksi peruskoulun kahdeksannella luokalla, ja ysillä kävin yrittäjyyskurssin. Opin muun muassa laskutusta ja vastuunkantoa, ja niistä on minulle paljon hyötyä matkalla kohti drag-artistin uraa.

Nuoruudesta on etua ja haittaa. Tavallaan se tarjoaa markkinaraon, sillä minua vanhemmat drag-artistit eivät tunne tämän päivän nuorisosuosikkeja. Siksi pystyn tulkitsemaan näiden juttuja paremmin kuin monet kollegat. Toisaalta taas ikä rajoittaa, sillä monet ravintolat eivät tahdo 16-vuotiasta esiintymään anniskelualueelle.

Harva tietää, että puolen tunnin drag-show vaatii kolmisen tuntia meikkausta. Harva tietää sitäkään, kuinka paljon peruukit, meikit ja matkat maksavat. Jotain pitäisi jäädä itsellekin kulujen jälkeen.

Tietämättömyys drag-työn luonteesta lienee osasyy siihen, että palkkiotoiveisiini suhtaudutaan toisinaan vähätellen. Suurin syy on kuitenkin ikäni – ajatellaan, että jaaha, siinäpä on rahanahne nuorukainen.

Tähän saakka olen tehnyt töitä verokortilla, mutta halu perustaa jo firma on kova. Siinäkin ikä asettaa rajoitteensa.

Tällä hetkellä vain yksi drag-artisti, Marko Vainio elää Suomessa esiintymistuloilla. Sama mies sai minut neljä vuotta sitten innostumaan alasta. Olemme hänen kanssaan nykyään frendejä. Se tuntuu hassulta, sillä vielä hetki sitten fanitin Markoa. Toisinaan käyn hänen keikoillaan avustamassa ja oppimassa alasta lisää.

Toivottavasti tulevaisuudessa muutkin drag-taiteilijat voivat elää yrittäjinä työllä, jonka paras puoli on tuottaa ihmisille hyvää fiilistä.

Toivottavasti minä olen yksi heistä. Aion olla.

Tutkija teki ison uraloikan tofuyrittäjäksi – rutiinit vaihtuivat yllätyksiin

Ha Hoangin äidin huippuunsa hioma tofuresepti kannusti perustamaan oman yrityksen Mama Mem'sin.

Yritysneuvoja auttaa menestyksen tielle

Yritysneuvonnalla näyttää olevan selkeä vaikutus yrityksen ikään ja menestykseen, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n Susanna Kallama.

Nuorten liikeideat nojaavat vihreisiin arvoihin – jätteistä syntyy sisustuksen helmiä

Cuitu haluaa muuttaa muotiteollisuutta entistä ekologisemmaksi, kun taas Belle Maison valmistaa sisustustuotteita kierrätyspuusta ja betonista.

Puuseppä hyppää isojen poikien kenkiin – tavoitteena olla maailman paras

Työnantajaksi ryhtyminen oli luonnollinen ratkaisu Miikka Kotilaiselle. Hän ei voi saavuttaa kovia tavoitteitaan yksin.

Rakkaus savustettuun lihaan tempaisi yrittäjäksi – taakse jäi päivätyö hitsaajana

Salolainen Jari-Jukka Kallunki aloitti yrittämisen itse rakentamillaan savustamilla. Nyt hän on tapahtumia kiertävä ruokayrittäjä ja tuore ravintoloitsija.

Mökkitie avasi pelin – musamiehet metsästävät seuraavaa isoa hittiä

Tuotanto- ja levy-yhtiö Mökkitie Records syntyi Arttu Wiskarin uran tueksi. Musiikkibisneksen murros pakottaa miettimään yrityksen ansaintalogiikkaa.

Haluatko yrittäjäksi? Tältä näyttää yrityksen perustamisen polku

Yrityksen perustaminen on iso päätös, johon on syytä valmistautua huolella.

Kissakahvila herätti idean – toteutus vaati luovan ratkaisun

Terhi Kankaan ja Anna Aallon Merkityskirjat yhdistää hyväntekeväisyyden ja bisneksen. Tuloksena on lastenkirjoja.

Miten idea muuttuu hyväksi liikeideaksi? 7 vinkkiä

Ideaa pitää arvioida faktoin ja numeroin. Varo kehittämästä sitä vain oman kiinnostuksesi perusteella.

Lataa lisää