Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Minustako yrittäjä?

Pommi-isku automaattiin oli sulkea kaupan – Oletko varautunut tähän riskiin?

Pommi-isku automaattiin oli sulkea kaupan – Oletko varautunut tähän riskiin?

K-kauppias Helge Salmenaho sai kauppansa auki vielä samana päivänä. Toiminnan keskeytymiseen on hyvin varauduttu, mutta kyberhyökkäyksiin ei.

|

Pommi-isku Järvenpään Haarajoen Otto-automaattiin olisi voinut aiheuttaa vakavia seurauksia samassa rakennuksessa sijaitsevalle K-marketille.
K-marketin kauppias Helge Salmenaho sanoo, että ilman hyvää tuuria kauppa olisi ollut pitkään kiinni. Tällä kertaa ovet avautuivat jo saman päivän iltana.

”Ei se ollut isosta kiinni. Onneksi vesiputket eivät menneet rikki ja puumateriaali antoi hirveästi anteeksi”, Salmenaho kertoo.

”Aika hiljaiseksi veti, kun sain tiedon. Minulle ei ole koskaan tapahtunut tällaista”, hän jatkaa.

Isku tapahtui sunnuntaina aamuyön tunteina, joten kaupan avautumista samana päivänä voi pitää pienenä ihmeenä. Paikalle täytyi saada nopeasti muun muassa korjaajia ja korjausmateriaaleja.

”Joka paikasta alkoi tulvia apua. Kukaan ei sanonut kertaakaan, ettei voi tulla, koska on sunnuntai”, Salmenaho kiittelee.

Kauppias on varautunut hyvin liiketoiminnan keskeytykseen liittyviin riskeihin. Vakuutus korvaa myös tavarat ja henkilökunnan palkat.

”Vakuutus ei todellakaan maksa niin paljon, että se kannattaisi jättää ottamatta. Kun tilanne tulee eteen, niin silloin on enää myöhäistä varautua. Yrittäjät eivät saa mistään yhteiskunnalta tukea ja laskut juoksevat koko ajan”, Salmenaho kertoo.

Tietoturva taka-alalla

Suomalaisyrityksissä on varauduttu hyvin toiminnan keskeytykseen ja omaisuusvahinkoihin.

Fennian yritysten vakuutuspalveluista vastaava johtaja Pekka Mäkinen sanoo, että puutteita on enemmän henkilöstöriskien arvioinnissa.

”Ravintolat, kaupat ja vastaavat toimialat ovat riskeistä kartalla. Jos toimipaikan merkitys on vähäisempi, niin silloin asiaan ei ole kiinnitetty niin paljon huomiota.”

Mäkisen mukaan toiminnan keskeytys johtuu yleisesti palovahingoista, vesivahingoista, murroista tai ilkivallasta. Myös avainkoneiden rikkoutuminen voi keskeyttää liiketoiminnan hetkellisesti.

Sen sijaan uutena ilmiönä ovat nousemassa kyberhyökkäykset, joihin aletaan vasta nyt herätä. Tietoturva jää häntäpäähän, kun pk-yrittäjät arvioivat liiketoiminnan suurimpia uhkia.

Se on muutenkin arka aihe yrityksille, sillä vain harva uskaltaa kertoa ongelmasta julkisesti.

”Yritykset ovat koko ajan verkossa ja tekniset häiriöt voivat olla isojakin. Hyökkäyksiä varten otettujen vakuutusten määrä on vielä aika vähäistä. Yrittäjät ajattelevat, että häiriöt ovat lyhytaikaisia”, Mäkinen kertoo.

Haarajoen K-marketin kauppias Helge Salmenaho on tietoinen tietoturvaan liittyvistä riskeistä.

”Olemme varautuneet siihen ketjutasolla. Kaikki täällä olevat laitteet ovat ketjun omaisuutta ja ne on testattu”, Salmenaho sanoo.

Lisää tietoa yrityksiin kohdistuvista riskeistä löytyy täältä.