Minustako yrittäjä?

Rakkaus savustettuun lihaan tempaisi yrittäjäksi – taakse jäi päivätyö hitsaajana
Jari-Jukka ja Mari Kallunkin uuden ravintolan JJ’S BBQ:n pihalla on 2000-kiloinen barbeque-savustin.

Rakkaus savustettuun lihaan tempaisi yrittäjäksi – taakse jäi päivätyö hitsaajana

Salolainen Jari-Jukka Kallunki aloitti yrittämisen itse rakentamillaan savustamilla. Nyt hän on tapahtumia kiertävä ruokayrittäjä ja tuore ravintoloitsija.

|

Hyppy sivutoimisesta yrittäjästä kokopäiväiseksi voi olla valtavan iso päätös.

Salolainen Jari-Jukka Kallunki tietää, miltä tilanne tuntuu. Hänelle jo pelkkä sivutoiminen yrittäjyys oli tietynlainen unelmien täyttymys. Se vaan osoittautui myös todella raskaaksi.

Kallunkin polku yrittäjäksi ei ole ollut tarkkaan suunniteltu. Ensin kokista tuli hitsaaja. Sitten hitsaaja ajautui ruokayrittäjäksi. Seuravaksi hän alkaa ravintoloitsijaksi.

Kaikki alkoi savustimesta

Kallunkin innostus lihan savustamiseen sai hänet rakentamaan itselleen amerikkalaistyylisen barbeque-savustimen vuonna 2014.

Laite sai harrastemielessä oman Facebook-sivun. Kun muutama ihminen halusi ostaa sellaisen itselleen, Kallunki valmisti ja myi ne. Se oli hyvä syy perustaa oma yritys JJ’s BBQ – Smoker Finland.

Nimi: Jari-Jukka Kallunki
Ikä:
36
Kotipaikka: Salo
Tavoite yrittäjänä:
Toimeentulon ja yrityksen kasvun turvaaminen tulevaisuudessa

Tuore yrittäjä huomasi nopeasti, että myös hänen savustamalleen lihalle on kysyntää. Häntä pyydettiin muun muassa valmistamaan ruokaa yksityistilaisuuksiin. Pikkuhiljaa ajatus kääntyi savustinten myymisestä lihan myyntiin.

– Jos savustimen hankkii kotikäyttöön, yleensä sitä käytetään esimerkiksi kerran viikossa. Halusin käyttää itse tekemääni paljon useammin. Ratkaisu oli siksi luonnollinen. Ja kun vielä näki asiakkaiden tyytyväisyyden tuotteisiin, Kallunki kertoo.

Alkuvuodesta 2016 valmistunut peräkärrysavustin laittoi päälle isomman vaihteen: sen ansiosta oli mahdollista lähteä kiertämään ruokatapahtumia ja festivaaleja.

Kiireinen kesä uuvutti

Kallunki ei uskaltanut lopettaa heti päivätyötään hitsaajana. Hän teki jonkun verran keikkoja työn ohessa ja lisää kesälomalla.

Alku oli monella tapaa opettelua. Esimerkiksi ruoan määrää oli vaikea arvioida ennalta ja se loppui monesti kesken. Yrittäjä ei kuitenkaan ottanut tästä paineita.

Jo pari kuukautta osoitti, että tapahtumamyyntiä ja yksityiskeikkaa riitti. Oli tehtävä ratkaiseva päätös.

– Loppukesästä olin niin poikki, että oli pakko luopua jostain. Päätin ottaa riskin ja ryhtyä yrittäjäksi täyspäiväisesti.

Kokemus opetti Kallunkille ainakin sen, että sivutoimisena yrittäjänä kannattaa miettiä ajankäyttöön tarkkaan, myös oman jaksamisen kannalta. On pystyttävä sekä hoitamaan päivätyö kunnialla että viemään omaa juttuaan eteenpäin.

Oma ravintola tukikohdaksi

Nyt kolme kesää tapahtumia kierrettyään Kallunki on tilanteessa, jossa voi käytännössä valita, mihin haluaa osallistua. Hän nimeää suosikkitapahtumakseen metallimusiikkifestivaali Tuskan.

– Se on järjestelyiltään ykkösluokkaa. Ihmiset ovat aina tosi mukavia ja ystävällisiä. Sitä ei jätetä missään nimessä väliin tänäkään vuonna.

Tulevan kesän tapahtumat valikoituvat kuitenkin aiempaa tarkemmin. Syynä on JJ’s BBQ -niminen ravintola, jonka Kallunki avaa vaimonsa kanssa Saloon huhtikuun lopulla.

Oma ravintola oli ollut mielessä jo parin vuoden ajan. Se on hyvä tukikohta cateringille ja tapahtumamyynnille. Tähän asti Kallunki on valmistanut muun muassa annosten lisukkeet autotalliinsa rakentamassaan keittiössä.

Jari-Jukka Kallunki

Samalla ravintola vahvistaa yrityksen brändiä.

– Alun perin ajattelin, etten avaa Saloon. Niin moni asia loksahti kuitenkin kohdalleen, että muutin mieleni.

Ravintolan takapihalla seisoo yrittäjän valmistama savustin, joka painaa noin 2000 kiloa. Sillä Kallunki aikoo savustaa lihat tuoreeltaan asiakkaille.

Uskallusta pitää ollaVe

Ravintolan etu on, että sitä voi pitää auki ympäri vuoden. Varsinkin yrittäjyyden alkumetreillä Kallunkia mietitytti, käykö hän riittävän monessa tapahtumassa – valtaosa tuloista kun tuli kesällä.

Yksi miinuspuolikin on: isompien festivaalien aikaan ravintola täytyy pitää suljettuna. Pariskunta haluaa nimittäin hoitaa molemmat itse. Ravintolaan tulee aluksi apukäsiksi vain yksi vuokratyöntekijä.

– Tämä on samaan aikaan tuttua mutta myös hyppy tuntemattomaan, Kallunki kuvailee.

Hänen mielestään yrittäjä tarvitsee rohkeutta. Riskejä pitää uskaltaa ottaa, kun uskoo omaan juttuunsa.

– Moni sanoi alussa, ettei tuossa ole mitään järkeä, pysy vain päivähommissa. Mutta tässä sitä ollaan melkein 250 000 euron liikevaihdolla. Muiden sanomisten ei saa antaa vaikuttaa liikaa.

Savustinten myyntiäkään ei ole kuopattu. Laitteita menee yhä toisinaan, mutta nykyään Kallunki teettää ne. Kate ei ole enää yhtä hyvä mutta se ei haittaa. Kallunki näkee savustimet ennen kaikkea palvelutuotteeksi.

Kuinka yhdistää äitiys ja yrittäjyys?

Titta Laurinen paiski töitä läpi äitiysloman. Maija Kaukonen taas ryhtyi startup-yrittäjäksi heti vauvavuoden jälkeen.

Valitse itsellesi paras yhtiömuoto – Katso plussat ja miinukset

Yhtiömuodon valintaa tärkeämpää on suunnitella muun muassa myynti ja asiakastyö. Tanja Fred päätyi itse lopulta osakeyhtiöön.

Toiminimen perustaminen on helppoa: Mieti nämä asiat ennakkoon

Toiminimen perustaminen on järkevää, jos liiketoiminta on pientä ja jos olet yrittäjänä yksin.

4 asiaa, jotka opin, kun yksinyrittäjistä tuli yhtiökumppaneita

Yhteinen yritys ei voi olla kokoelma unelmia. Sen on oltava yksi yhteinen unelma, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n Susanna Kallama.

Lumilautailu teki Eero Ettalasta yrittäjän jo parikymppisenä – kova paine yhdistää

Urheilu-ura on antanut lumilautailijalle hyvät eväät yrittäjyyteen. Kummassakin roolissa on tartuttava rohkeasti uusiin tilaisuuksiin.

4 asiaa, jotka yrittäjät tekisivät nyt toisin – ”Menin pylly edellä puuhun”

Katja Lindholmin mielestä yrittäjien harteille ladataan liikaa odotuksia. Kerttu Jaatinen opettelee levon merkitystä.

Oikea ajoitus ratkaisi: Kaisa Miettisen bisneksestä tuli jättipotti silmänräpäyksessä

Alanvaihto teki Kaisa Miettisestä ripsiteknikon. Nyt hänellä on oma tuotemerkki ja yli tuhat alan ammattilaista kouluttanut yritys.

Kun kaikki on mahdollista ‒ mikä innostaa yrittäjää?

Vapaus päättää omista töistä, vaihtaa suunnitelmat lennossa ja luoda toimivat verkostot saavat yrittäjät nauttimaan arjestaan.

Kahvilan perustaminen vaatii hermoja: Uusi startti vei kolme vuotta

Yrittäjä Piia Toivola pitää kahvilan perustamisen tärkeimpinä avaimina alan tuntemusta ja kiinnostusta muuttuviin trendeihin.

Lataa lisää