Minustako yrittäjä?

Tulipalo lopetti yrittäjän työt kuin seinään – tunnistatko sietämättömät riskit?
Tehokas riskienhallinta turvaa yrityksen toiminnan jatkuvuutta.

Tulipalo lopetti yrittäjän työt kuin seinään – tunnistatko sietämättömät riskit?

Toiminnan keskeytyminen voi jopa kaataa yrityksen. Riskienhallinta on syytä ottaa tosissaan.

| |

Kun vahinko tapahtuu, on myöhäistä miettiä, oliko siihen varautunut riittävästi.

Tulipalot ja vesivahingot voivat aiheuttaa yritykselle isoja menetyksiä ja keskeyttää toiminnan pitkäksi aikaa.

Espoolainen kauneusalan yrittäjä Milla Ranta oli vuokralaisena Kauniaisten uimahallilla, kun rakennuksen teknisissä tiloissa syttyi tulipalo elokuussa 2015. Palo tyhjensi rakennuksen ja keskeytti Rannan työpäivän.

Vaikka palo ei levinnyt eikä hoitola juuri kärsinyt savuvahinkoja, Ranta joutui perumaan kaikki varaukset, kun rakennus suljettiin toistaiseksi.

– Kaikki olivat hyvin ymmärtäväisiä, mutta oli kauhea rumba soitella kymmenille asiakkaille. Itsekään ei tiennyt, mitä tapahtuu, ja oli hirveä huoli toimeentulosta ja yrityksestä.

Pitkä epävarmuus

Iso vahinko on riski kenelle tahansa, mutta pienyrittäjään se iskee erityisen kovaa.

– Mikroyrittäjän rahavirta katkeaa kuin seinään. Jos ei ole vakuutukset kunnossa, tulee helposti konkurssi. Kulut juoksevat ja palkkaa pitäisi pysytä nostamaan. Harvalla on muutaman kuukauden rahat sivussa, Ranta sanoo.

Alkoi epätietoisuus, joka oli yrittäjälle todella raskasta. Rannalla ei ollut tulipalon jälkeen ensimmäiseen kuukauteen tiloja, joissa ottaa asiakkaita vastaan.

– Kukaan ei tiennyt mitään pitkään aikaan. Alkuun näytti siltä, että menisi vain kuukausi mutta pikkuhiljaa alkoi selvitä, ettemme pääse palaamaan vielä sen jälkeen.

Ranta alkoi etsiä väliaikaisia tiloja uimahallissa niin ikään vuokralla olleiden kampaamoyrittäjien kanssa. Sopivat tilat löytyivät suhteellisen nopeasti muutaman kilometrin päästä. Meni lopulta viisi kuukautta, ennen kuin he pääsivät palaamaan uimahallille.

Ranta sanoo, ettei olisi selvinnyt ilman vakuutuksia. Maksetut korvaukset auttoivat kattamaan juoksevia kuluja ja toivat hieman toimeentuloa. Vakuutusyhtiö maksoi myös esimerkiksi muuton väistötiloihin ja sieltä takaisin.

Osa seurauksista jäi silti yrittäjän kannettavaksi. Tulipaloa seuranneet tauko ja muutto veivät Rannan mukaan väistämättä asiakkaita.

– Mikään vakuutus ei korvaa menetettyjä asiakassuhteita ja liikevaihtoa.

Vakuutukset kuntoon

Suurin osa suomalaisyrityksistä on varautunut hyvin varsinkin omaisuusvahinkoihin, kuten paloihin, vesivahinkoihin ja murtoihin.

Fennian Vahingontorjunta- ja kehityspalveluiden osastopäällikön Seppo Vihervaaran mukaan iso osa toteutuvista riskeistä aiheuttaa pieniä vahinkoja.

– Joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka lopettaisivat liiketoiminnan täysin, jos yrityksellä ei olisi riittävää vakuutusturvaa. Useassa liiketoiminnassa tällaisia ovat laajamittaiset palot, hän kertoo.

Esimerkiksi omaisuusvakuutuksesta saa rahoitusta omaisuuden korjaamiseen tai uudelleen hankkimiseen. Keskeytysvakuutus taas auttaa selviämään toiminnan keskeytymisen yli.

Eniten yrityksille tapahtuu työtapaturmia, joita on yli 100 000 vuodessa. Vihervaaran mukaan tapaturmien vahinkotiheys on yritysten vahinkoriskeistä ylivoimaisesti suurin. Vahinkotiheys kertoo vahinkojen lukumäärän ja vakuutusten lukumäärän välisen suhteen.

Seuraavaksi eniten on ajoneuvo- ja liikennevahinkoja.

Yritysten on syytä huomioida kasvavassa määrin myös tietoturvariskit. Niihinkin on saatavilla vakuutusturvaa.

Tunnista riskit

Aloittava yrittäjä ajattelee helposti säästävänsä vapaaehtoisista vakuutuksista, jos talous on muutenkin tiukoilla.

Milla Rannan mielestä hänen kaltaisensa toimijan kannattaa hankkia vakuutukset edes keskeytys-, palo- ja murtovahinkojen varalle. Hän pitää nykyisin Kauneushuone Katariinaa Espoossa. Rannalla on myös yrittäjän eläke- ja tapaturmavakuutukset.

– Täytyy tietysti punnita, mitkä vakuutukset ovat tarpeellisia. Mielestäni pitäisi aina ajatella niin, että pärjää taloudellisesti ainakin jonkin aikaa, jos jotain sattuu, Ranta sanoo.

Olennaista on tunnistaa yritystoimintansa riskit. Tehokas riskienhallinta turvaa yrityksen toiminnan jatkuvuutta. Seppo Vihervaaran mukaan riskejä voi tarkastella esimerkiksi yrityksen tavoitteiden kautta.

– Voi lähteä miettimään, mitkä riskit estävät toteutuessaan yritystä saavuttamaan tavoitteitaan. Näitä kannattaa käydä läpi vaikka toiminto toiminnolta, ja pistää ne sen jälkeen keskinäiseen järjestykseen. On syytä tunnistaa ainakin sietämättömät riskit, joille on pakko tehdä jotain.

Fakta

3 x Varaudu riskeihin

Tunnista riskit. Mieti, millaisia riskejä yrityksesi toimintaan liittyy ja miten ne vaikuttavat toimintaan toteutuessaan. Esimerkiksi kaikille pienille yrityksille on riski, jos yrittäjä tai muu yrityksen avainhenkilö menettää työkykynsä.

Hallitse riskejä. Toiset riskit on mahdollista poistaa kokonaan ja toisia voi pienentää. Vakuutukset ovat olennainen riskienhallintakeino. Niillä voi varautua suurimpaan osaan vahinkoriskeistä. Pienyrittäjällä on helposti houkutus säästää vakuutuksissa. Parasta on, jos riskeihin varautuu pahimman mahdollisen mukaan, mutta pienikin varautuminen on parempi kuin ei ollenkaan.

Usko, että riski voi toteutua. Pahin virhe on ajatella, ettei vahinko osu omalle kohdalle. Kaikkeen ei voi vaikuttaa itse, niin kuin Milla Rannan tarina osoittaa. Toteutuessaan riski saattaa vaikuttaa yrityksen toimintaan pitkän aikaa.

Lue lisää yrityksiin kohdistuvista vahinkoriskeistä.

Mitä pitää tapahtua, että kaikki yrittäjät heräävät?

Tietoturva on ensisijaisesti toiminnan johtamista, ei pelkkää tekniikkaa, kirjoittaa Fennian riskipäällikkö Jani Salonen.

Tulipalo tuhosi koko liiketilan – Miten olet varautunut riskeihin?

Toiminnan keskeytyminen on iso riski, joka voi ajaa yrityksen konkurssiin.

Yrittäjä, onko työterveys hoidossa?

Työterveys on yhtä lailla yksinyrittäjien oikeus, muistuttaa Fennian Kari Varkila.

Pahin riski pamahtaa puun takaa

Yritystoiminnan riskejä on arvioitava ja hallittava jatkuvasti, kirjoittaa Fennian Juhani Rajalahti.

Leipomo tuhoutui palossa – oletko varautunut riskeihin?

Omaisuusvahingot ja työtapaturmat ovat yleisimpiä toteutuvia vahinkoriskejä.

Uusi lakimuutos autoiluun – Näin se vaikuttaa

Liikennevakuutuslaki tekee ryhmäliikennevakuutuksesta entistä yksinkertaisemman y-tunnuksellisille.

Etätyö täynnä harmaata aluetta – Vessareissu selvä tapaus

Etätyössä pakollinen tapaturmavakuutus on voimassa vain silloin, kun henkilö todella tekee työtä.

Oletko yrityksesi suurin riski?

Kymmenet tuhannet yrittäjät eivät ole varautuneet työkyvyttömyyteen mitenkään, kirjoittaa Henki-Fennian Kari Wilén.

Vahinkoja ei satu entiseen tahtiin: Yksi syy selittää

Fennian Pekka Mäkinen kehottaa yrityksiä varautumaan perinteisiin ja uusiin uhkiin.

Lataa lisää