Minustako yrittäjä?

Miten idea muuttuu hyväksi liikeideaksi? 7 vinkkiä

Miten idea muuttuu hyväksi liikeideaksi? 7 vinkkiä

Ideaa pitää arvioida faktoin ja numeroin. Varo kehittämästä sitä vain oman kiinnostuksesi perusteella.

| |

Haluaisitko perustaa yrityksen, mutta idea puuttuu? Tai ehkä mielessä on ajatuksenpoikanen, mutta epäröit, onko siitä liikeideaksi.

Keski-Suomen Uusyrityskeskuksen yritysneuvojan Ilona Ukkosen mielestä kaikista ideoista voi kehittyä liikeidea, kunhan ajattelun pitää avoimena ja valmiina muutoksille. Hän jakaa neuvonsa liikeidean kehittämiseen.

1. Idea on vasta alku

Idea voi syntyä esimerkiksi arjessa havaitusta ongelmasta tai tarpeesta, joka kaipaa ratkaisua. Tai se voi perustua omaan osaamiseen tai ammattitaitoon.

Ukkosen mukaan idea on alku ja lähtöpiste, joka lähtee kehittymään kehittäjänsä käsissä taustatyön voimalla.

– Idea yksistään sisältää arvoa lähinnä keksijänsä innostuksen verran. Arvo muodostuu ja kasvaa, kun idealle aletaan miettiä suuntaa ja se kehittyy toiminta-ajatukseksi ja liikeideaksi, Ukkonen sanoo.

2. Hanki tietoa

Pyri mahdollisimman nopeasti idealismista rationalismiin eli arvioimaan ideaasi faktoilla ja numeroin. Sitä varten on tehtävä taustatyötä ja hankittava tietoa.

Vastaa näihin:

3. Katso asiakkaan silmin

Oma idea voi tuntua parhaalta ikinä, mutta kiinnostaako se myös muita? Pyri tarkastelemaan sitä ulkopuolisin silmin.

– Varo, ettei idea ja sen toteuttamistapa kehity liikaa vain oman ajatuksesi ympärille. Ja ettet rakastu siihen, koska silloin sitä voi tuntua vastenmieliseltä muuttaa, Ukkonen neuvoo.

Hän kehottaa kääntämään ajatuksen asiakkaisiin eli mitä he tarvitsevat tai haluavat. Silloin ideaa lähdetään myös toteuttamaan markkinalähtöisesti.

Ukkosen mielestä ajattelutavan avoimena pitämistä ei voi korostaa liikaa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat, joten omaan ideaan ei parane jämähtää myöhemminkään.

4. Sparraa ideaasi

Altista ideasi ulkopuoliselle arvioinnille mahdollisimman varhain. Kysele muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Apuna voi olla vaikkapa kaveri tai kollega.

Sparrausapua voi hakea myös oman alueen Uusyrityskeskuksesta, yksityisiltä yritysneuvojilta tai yrityshautomoista. Esimerkiksi Keski-Suomen Uusyrityskeskuksella on erillisiä Ideaklinikka-tilaisuuksia, joissa yritysneuvojat auttavat arvioimaan ja kehittämään ideoita.

5. Valitse toteutustapa

Idealla voi olla useita eri toteuttamistapoja, ja saman asiakkaan tarpeen voi täyttää monella tapaa. Toteuttamistavoista taas voi muodostua useampia erilaisia ansaintalogiikoita.

Kilpailutilanne on yleensä kireä. Mieti, millä kärjellä tulet markkinoille. Aiotko kilpailla esimerkiksi hinnalla vai laadulla, entä asiakaspalvelulla vai toimitusnopeudella?

– Vähän paremmin kuin muut riittää, kun se tarjoaa merkittävän paljon enemmän hyötyä asiakkaalle, Ukkonen tiivistää.

Ideaa voi jalostaa myös määrittelemällä yrityksen toiminta-ajatuksen. Se ilmaisee, miksi yritys olemassa ja mikä sen toiminnan tarkoitus on.

6. Ideasta liikeideaksi

Idea alkaa kehittyä liikeideaksi ja kohti liiketoimintasuunnitelmaa, kun

Ilona Ukkonen
Ilona Ukkonen
  • olet päättänyt, mitä tuote tai palvelu on,
  • tunnistat asiakkaan,
  • tiedostat markkinan, sen koon ja pelikentän,
  • tiedät alustavasti, että kysyntää on,
  • ja valitset tavan, jolla ideaa ryhdytään toteuttamaan käytännössä.

Ukkonen korostaa, että tarve on eri asia kuin kysyntä. Siksi kysynnän selvittäminen on yksi kriittisimmistä asioista liikeideaa kehittäessä.

– Liikeidea on syntynyt, kun idealle on nähtävissä markkina, asiakkaat ja idea on sellainen, että sitä voisi jo lähteä testaamaan alustavasti.

7. Testaa ideaa

Ideaa voi testata jo ennen kuin yritystä on perustettu tai rahaa liikkuu. Mikään ei estä kyselemästä ihmisiltä, olisivatko he kiinnostuneita tietynlaisesta palvelusta tai tuotteesta. Jos vastaus on kieltävä, se on loistava tilaisuus esittää kysymys miksi?

Minimum viable product -toteutus on hyvä tapa testata tuotteen potentiaalia. Sillä tarkoitetaan pienimmällä mahdollisella työllä ja kustannuksilla nopeasti toteutettua versiota tuotteesta tai palvelusta.

Haluatko yrittäjäksi? Tältä näyttää yrityksen perustamisen polku

Yrityksen perustaminen on iso päätös, johon on syytä valmistautua huolella.

Kissakahvila herätti idean – toteutus vaati luovan ratkaisun

Terhi Kankaan ja Anna Aallon Merkityskirjat yhdistää hyväntekeväisyyden ja bisneksen. Tuloksena on lastenkirjoja.

Uupuuko liikeidea? Ehkä voisit ostaa toimivan yrityksen

Yrityksen ostaminen tarjoaa hyvän reitin yrittäjäksi, kunhan tunnistaa myös sen riskit, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskus ry:n Jari Jokilampi.

Sankari, suorasuu tai itsekäs pamppu – millaisina yrittäjät nähdään?

Yritystutkijan mukaan yrittäjät esitetään mediassa usein sankareina. Stereotyyppinen kuva on kuitenkin muuttumassa.

Mistä tunnistaa hyvän yrittäjän? Bisnesenkeli katsoo kolmea H:ta

Ihanneyrittäjä on yhtä aikaa nöyrä, nälkäinen ja inspiroiva, listaa enkelisijoittajien yhdistyksen Fibanin vetäjä Reidar Wasenius.

Miten uusi yritys löytää paikkansa? Markkinarako pitää etsiä tarkkaan

Astialiisan perustaja Tiina Westerlund tekee asiakkailleen salapoliisityötä haluttujen astioiden löytämiseksi.

Yrittäjyydestä aukesi uusi ura loukkaantumisen jälkeen: “Koko elämä uusiksi”

Onnettomuus tai työssä syntynyt vamma voi laittaa urasuunnitelmat uusiksi.

Yrittäjäksi uudelle alalle: Liikeidea kumpusi puhjenneesta renkaasta

Vapaus Bikes Finlandin Mikko Ampujan liikeidea on mullistaa suomalainen työmatkapyöräily.

Nämä ovat yrityksen perustajan yleisimmät sudenkuopat

Yrityksen perustamiseen liittyy aina riskejä. Yllätyksiin on syytä varautua.

Lataa lisää