Muutosten hallinta

Kapealle sektorille erikoistuminen nosti Mikro-Väylän nousuun – ja alansa markkinajohtajaksi
Kuva: Louis Reed, Unsplash

Kapealle sektorille erikoistuminen nosti Mikro-Väylän nousuun – ja alansa markkinajohtajaksi

Kuinka selvitä oman toimialan murroksesta? Mikro-Väylän onnistumisen avain ovat olleet vahva tuoterepertuaari ja hyvät kumppanit.

|

Kun oma toimiala on murroksessa, erityisosaaminen voi toimia lyömäaseena. Sen tietää kirjastoautomaatioon ja robotiikkaan erikoistuneen Mikro-Väylä Oy:n toimitusjohtaja Miika Vacker.

Mikro-Väylän uusin aluevaltaus ovat Helsingin keskustakirjasto Oodin mobiili- ja yhteistyörobotit, jotka helpottavat kirjaston sisälogistiikkaa. Robotit valmistetaan Tanskassa, mutta Mikro-Väylä on suunnitellut ja toteuttanut kokonaisjärjestelmän ja robottien toimintaa ohjaavat lisälaitteet.

Kirjastossa toimivat robotit eivät olleet yrityksen toiminta-ajatuksen ytimessä, kun Vackerin isä Aarno Vacker perusti yrityksen vuonna 1985: perheyhtiö keskittyi aluksi muun muassa meijeriteollisuuden tietokoneohjelmistoihin ja logistiikka-automaattituotteisiin.

Erikoistuminen juuri kirjastoalalle tapahtui sattuman kautta.

– Jyväskylän yliopiston kirjasto halusi 1980-luvulla itsepalveluautomaatin, ja yritysjätti 3M, joka teki yliopiston kanssa yhteistyötä, otti meihin yhteyttä. Toimimme itsekin Jyväskylässä, joten ehkä paikallisuudesta oli etua, Miika Vacker pohtii.

Yritys: Mikro-Väylä Oy
Toimiala
: Jyväskylässä ja Helsingissä toimiva kirjastoautomaatioon ja robotiikkaan erikoistunut ohjelmistoyritys
Perustettu: 1985
Liikevaihto: 1,6 miljoonaa euroa (2018)
Liiketulos: 109 000 euroa (2018)
Henkilöstö: 11

Mikro-Väylä otti tehtävän vastaan, ja pian syntyi lainausautomaatti Bookmatic. Hiljalleen kaikki tärkeimmät asiakkaat vaihtuivat kirjastoiksi.

– Teimme ensin yhteistyötä 3M:n kanssa, koska heillä oli kirjastotuotteille isot resurssit. Jossain vaiheessa tuote siirtyi kokonaan meille, ja 3M jäi maahantuojan rooliin.

Markkinajohtajuus tuo hyötyjä

Nyt Mikro-Väylä on yksi toimialansa johtavimpia yrityksiä Suomessa. Tie oman alan markkinajohtajaksi on ollut Vackerin mukaan suhteellisen vaivaton, sillä kilpailijoita ei ole koskaan ollut montaa.

– Meillä on varmaankin suurin asiakaskunta tällä hetkellä Suomessa. Olemassa on meitä suurempi suomalainen kilpailija, mutta he ovat keskittyneet kansainvälistymiseen ja heidän asiakkaansa löytyvät lähinnä ulkomailta, Vacker kertoo.

Myös Mikro-Väylä kurkottaisi mielellään maailmalle.

– Juuri nyt keskitymme siihen, että löytäisimme sopivan kumppanin, jonka kanssa voisimme lähteä kansainvälistymään. Se vaatii paljon resursseja, ja maailmalle on helpompi lähteä sellaisen kumppanin kanssa, joka tuntee jo entuudestaan markkinan ja asiakaskunnan.

Markkinajohtajuuden lisäksi erikoistumisesta on ollut muutakin hyötyä.

– Se mahdollistaa pitkäjänteisen kehitystyön ja tunnettuuden luomisen. Alalla on paljon mahdollisuuksia, kun työn hoitaa hyvin.

Kapealla sektorilla toimimisessa on myös kääntöpuolensa. Esimerkiksi huonot uutiset leviävät siinä missä hyvätkin.

– Lisäksi katto tulee jossain vaiheessa vastaan, jos asiakaskuntaa on rajattu määrä ja tietty tuote ja palvelu on jo myyty kaikille. Tällöin on käytännössä pakko kehittyä ja tuoda uusia tuotteita markkinoille, Vacker kertoo.

Yritys kehittää vuosittain jotain uutta sen mukaan, mille kirjastoalalla on kysyntää. Asiakkaiden toiveet ohjaavat kehitystyötä.

Työhön tuo oman kulmansa se, että asiakkaat toimivat julkisella sektorilla.

– Julkisen lainsäädännön parissa on omat haasteensa, jotka liittyvät esimerkiksi hinnoitteluun, asiakkaiden investointihalukkuuteen ja resursseihin. Humanistiselle alalle voi olla vaikeaa myydä tekniikkaa, Vacker sanoo.

Murroksessa mukana

Kirjastoala on muuttunut viime vuosina paljon, kun yhä useampi kirjasto on muuttunut kirjojen lainauspaikasta eräänlaiseksi monitoimitaloksi. Vacker kertoo, että kirjastojen perustoiminnot ovat silti pysyneet yllättävän samanlaisina.

– Elektroninen aineisto on vähentänyt lehtiä varsinkin yliopistolliselta puolelta, mutta kirjastoista lainataan yhä niin kirjoja kuin lehtiäkin. Me keskitymme teknisiin edellytyksiin, eikä lainaaminen ole menettänyt asemaansa.

Vacker kertoo, että itse tekniikka on muuttunut matkan varrella.

– Oma haasteensa on toki pysyä kehityksessä mukana niin, että tuotteet vastaavat uusimpien kirjastojen vaatimuksia.

Toimialan murroksesta on ollut helppo selvitä, kun tuoteosaaminen on ollut hallussa. Mikro-Väylän toiminnan suurimmat mullistukset liittyvät Vackerin mukaan siihen, kun 3M:n kirjastotuotteet myytiin muutama vuosi sitten rahastoyhtiölle, joka liitti toiminnan kilpailijalle.

– Siitäkin selvisimme oman tuoterepertuaarin ansiosta. Kilpailijoita on tullut ja mennyt. Tässä pitää jaksaa uskoa omaan tekemiseen ja vakaaseen, maltilliseen kasvuun. Silloin isotkaan asiat eivät heilauta niin kovasti.

Nykyisin Vacker näkee kilpailijat myös yhteistyökumppaneina.

– Kapealla toimialalla on hyvä tehdä yhteistyötä. Joustamme, ja kun tilanteet elävät, pyrimme löytämään kaikille parhaan ratkaisun. Nykyisin myös ostamme ja myymme tuotteita kilpailijan kautta.

Fakta

3 x Miika Vackerin vinkit kapealle sektorille erikoistumiseen

Ala haltuun. Mitä kapeampi toimiala, sen paremmin alan markkinatilanteesta ja vaatimuksista on oltava selvillä. Toimialan hyvä tunteminen ja ymmärtäminen ovat kapealle sektorille erikoistumisen avain.

Selvitä, miten voit kasvaa. Yritystoiminnan kasvattaminen voi olla vaikeaa, jos potentiaalisten asiakkaiden määrä ei ole valtavan suuri. Kasvuyrityksen on hyvä selvittää, milloin katto voi tulla vastaan ja mitä tällöin kannattaa tehdä.

Tee kilpailijasta kumppani. Kun alalla on vähän toimijoita, kilpailijoihin on hyvä säilyttää keskusteluyhteys. Parhaimmillaan kilpailijasta saa hyvän yhteistyökumppanin, jonka kanssa voi tehdä myös kauppaa.

Laskutatko valtiota? Nyt on korkea aika päivittää verkkolaskutus kuntoon

Sähköinen laskutus yleistyy yhä kiihtyvää tahtia. Varsinkin valtiota laskuttavien yritysten on hyvä laittaa verkkolaskutus ajan tasalle, kirjoittaa Taloushallintoliiton johtava asiantuntija Janne Fredman.

Yrittämisen vapaus vei Johanna Saarisen mukanaan – Paluuta vanhaan ei ole

Johanna Saarinen työskenteli jo opinto-ohjaajana, kunnes isän perustaman painotalo Painolan houkutus kävi liian suureksi.

Hyvässä työyhteisössä jokaisesta työntekijästä voi löytyä sisäinen yrittäjä

Yritykseen on mahdollista luoda tekemisen meininki, jossa jokainen sparraa toisiaan ja tekee töitä yrittäjän tavoin, kirjoittaa Cervi Talotekniikan Petri Valve.

Yrittäjä, löydytkö vai unohdutko? Digitaalinen markkinointi ratkaisee

Digitaalinen markkinointi on loistava tapa tutustua asiakkaisiin. Viestinnän huippuammattilainen Anni Ronkainen antaa vinkit, kuinka viesti löytää perille.

Minimoi vanhan haikailu – vain kehittymällä pärjää

Jos asioita tehdään aina samalla tavalla, ei voi odottaa erilaista lopputulosta, kirjoittaa Fysiogeriatrian Katja Sohlberg.

Verotarkastus pelottaa – tulee yrittäjän iholle

Verotarkastus on tehtävä aina asiallisesti. Digitalisaatio nopeuttaa tarkastuksia, kirjoittaa Taloushallintoliiton Markku Ojala.

Epävarmuus vaivaa – mitä sote tarkoittaa pienyrittäjille?

Pienyrittäjän on syytä hypätä mukaan digitalisaatioon viimeistään nyt, kirjoittaa Fysi ry:n puheenjohtaja Paula Sarias.

Lataa lisää