Muutosten hallinta

Konkariyrittäjä näytti epäilijöille – bisneksessä ei voi pehmoilla

Konkariyrittäjä näytti epäilijöille – bisneksessä ei voi pehmoilla

Kolme vuosikymmentä liikenneasema Pukaron Paronia pyörittänyt Hannu Kohtaniemi tietää, mitä menestyminen vaatii.

| |

Marraskuussa Hannu Kohtaniemellä olisi tullut täyteen 29 vuotta Pukaron Paroni -huoltoaseman yrittäjänä. Syyskuun alusta liiketiloissa valtatie 6:n varrella ovat jatkaneet vuokralaisina Kesko ja Neste.

Kohtaniemi on helpottunut, sillä nyt aikaa jää muuhunkin kuin yrittämiseen – vaikka yrittäjä hän on perusjuuriaan myöten.

– Olen oikeastaan aina ollut yrittäjähenkinen, vaikka olisin vieraalla ollut töissä. Kaupankäynnistä tykkään niin, ettei se edes tunnu työltä, Kohtaniemi kertoo.

Yrittäjäksi Kohtaniemi ryhtyi, kun ei työntekijänä päässyt etenemään. Hän kaipasi haasteita, ja niitä yrittäjyys tarjosi. Kohtaniemi osti 80-luvun lopussa Lapinjärveltä vanhat bussivarikot ja perusti niiden paikalle huoltoaseman. Se oli laman alkua, lainankorot pyörivät jopa 20 prosentissa.

– Rahaa siinä paloi. Mentiin vähän soitellen sotaan, mutta omaan vaistoon luottaen, Kohtaniemi muistelee nyt.

Tuore yrittäjä kohtasi monta epäilijää. Kun Kohtaniemi oli valamassa polttoainesäiliön kaivantoja, ohikulkija tuli toteamaan, että tässä on sadan kilometrin suora, ei tässä kukaan pysähdy. Että 18 yrittäjää on tehnyt siellä konkurssin.

– Silloin tuntui, että olin urani pohjalla. Mutta vastasin, etten tässä vaiheessa rupea luovuttamaan.

Kohtaniemi näytti epäilijöille keksimällä liikeidean, joka menestyi: yhdellä pysähdyksellä kaikki palvelut, jotka matkalla olevat ihmiset saattavat tarvita.

– Kesko aloitti joskus kymmenen vuotta sitten yhden pysähdyksen taktiikan. Minä keksin sen jo vuonna 1989, Kohtaniemi naurahtaa.

Tavoitteet korkealle

Pukaron Paronilla on noin miljoonaa asiakasta vuodessa. Liikevaihtoa perheyritys teki viime vuonna noin 13 miljoonaa euroa.

Menestyminen on vaatinut Kohtaniemeltä kovaa työtä. Nuorena hän painoi töitä seitsemän päivää viikossa. Yrittäjän mielestä menestymiseen tarvitaan myös ainakin kunnianhimoa ja tahtoa.

– Moni laittaa tavoitteen liian alas ja kun saavuttaa sen, tyytyy siihen. Minä en ole koskaan laittanut kattoa sille, paljonko voidaan tienata. Yrityksen on tarkoitus menestyä.

Jotta yritys voi tienata, on kulujen oltava hallinnassa. Kohtaniemen mukaan on ratkaisevaa, miten pienillä kuluilla pystyy toimimaan. Suuretkaan tulot eivät pelasta, jos kulut ovat vielä suuremmat.

Kolmas tärkeä menestyksen pilari on Kohtaniemen mielestä henkilökunta. Kun jokaisen työntekijän saa puhaltamaan samaan hiileen, alkaa yrityksen tuli roihuta.

– Se, että yrittäjä arvostaa työntekijöitä ja työntekijät yrittäjää, ratkaisee yrityksen menestyksen.

Perheen tuki kaikki kaikessa

Pitkään yrittäjänuraan on mahtunut monia haasteita ja jopa virheitä. Jotain Kohtaniemen menestymisestä kertoo kuitenkin se, ettei hän muista, mitä virheitä tarkalleen on tullut tehtyä.

Yhden asian hän on oppinut kantapään kautta: älä koskaan myy laskulla asiakkaalle, jolla on mennyt luottotiedot.

– Luottotiedot menettänyt asiakas pyysi kerran joulun alla, voisinko toimittaa tuhat litraa polttoöljyä. Vakuutti maksavansa, muttei koskaan maksanut. Soitin asiasta perään, jolloin hän nauroi minulle, että mitäs uskoit, Kohtaniemi kertoo.

– Silloin opin, että liiketoiminta on liiketoimintaa. Toki inhimillisyys on oltava mukana, mutta pehmoilla ei voi.

Kun Kohtaniemi pohtii, mikä yrittäjyydessä on muuttunut eniten 30 vuodessa, on vastaus helppo.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut kaikkia maksullisia tarkastuksia. On tupakanmyynnin valvontamaksuja, terveystarkastuksen valvontamaksuja ja vaikka mitä. Kun yrittäjä tuo paljon verotuloja kuntiin, tuntuu kohtuuttomalta, että kaikesta otetaan rahaa.

Tulevaisuudessa Kohtaniemi haluaa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Hän korostaa, että perheen huomioiminen on yrittäjälle erittäin tärkeää. Ilman perheen tukea on vaikea olla yrittäjä.

Kohtaniemen perheessä yrittäminen jatkuu, vaikka Pukaron Paroni jäi Keskon haltuun. Kohtaniemellä on vaimonsa kanssa edelleen toinen yritys, polttoöljyä myyvä Polttis Oy. Lisäksi heillä on yksi kylmäasema.

Fakta

Hannu Kohtaniemen kolme ohjetta yrittäjyyteen

Pitää haluta menestyä. Älä laita tavoitteita liian alas. Yritystoiminnan on tarkoitus tuottaa voittoa. Se ei ole väärin, se on yhteiskunnan etu.

Kulut kuriin. Ole tarkkana kulujen kanssa. Vaikka olisi kuinka suuret tulot, toiminta ei kannata, jos kulut ovat suuret.

Hyvä henkilökunta. Yhteistyön henkilökunnan kanssa on toimittava. Ei ole olemassa yrittäjän kuppia ja työntekijöiden kuppia, vaan kaikki pitää saada puhaltamaan yhteen hiileen. Se, että yrittäjä arvostaa työntekijöitä ja työntekijät yrittäjää, ratkaisee yrityksen menestyksen.

Korona muutti yhdessä yössä kaiken: ”Ensin tuli kiukku, nyt on uusi draivi”

Sari Väisänen on yksi niistä yksinyrittäjistä, joiden liiketoiminta on viime viikkoina mullistunut. Käsityöalan yrittäjän kalenteri tyhjeni, kun alan messut peruttiin yksi toisensa jälkeen.

Yrittäjäperheen vesa ei aikaillut toiminimen perustamista: nostetta on tullut niin Linnan juhlista kuin brittihovista

Yhden naisen yritys sai alkunsa viikossa. Reilussa vuodessa tuotevalikoima on kasvanut yli 20 tuotteeseen. Mihin kaikkeen yrittäjän oma aika riittää?

GDPR tuli ja meni, muuttuiko mikään? Yrityksillä yhä parannettavaa tietoturva-asioissa

GDPR sai yritykset kiinnostumaan henkilötietojen säilyttämisestä ja tietoturva-asioista – hetkellisesti, kirjoittaa Fennian riskipäällikkö Tommi Hirsimäki.

Pia Erlundin toinen yritys kasvoi menestystarinaksi: ”Jumankauta, nyt minä olen se musta hevonen”

Entinen parturi-kampaaja tiesi aina, että jotain suurempaa on tulossa. Hänelle on tärkeää todistaa, että muotifirmakin voi olla hyvää bisnestä. Nyt yritys hipoo 2 miljoonan euron tulosta.

Tofuyritys oli aikaansa edellä – Toiminta kääntyi kunnolla kannattavaksi vasta 20 vuoden jälkeen

Yrityksen perustaminen liian aikaisessa vaiheessa saattaa tulla kalliiksi. Varhainen panostus voi kuitenkin luoda myös hyvän perustan toiminnalle: Jalotofun valttikortti on nyt suuri etumatka kilpailijoihin.

Yrittäjä on kokenut menestyksen ja tappion – Nyt hän vetää jättiketjun hotellia

Uuden oppiminen kiehtoo Ville Virkkiä, mutta omassa yrityksessä oppimisen rajat tulivat vastaan. Siksi hän haki töihin tien toiselle puolelle maailman suurimman hotelliketjun palvelukseen.

Pullonkaulana pullot – Juomafirman piti tilata ja maksaa 250 000 lasipulloa, jotka tuotiin pihaan kolmessa merikontissa

Kuuden kaveruksen perustama Good Guys pyörii intohimosta teehen. Oleellista yritystoiminnassa on puhua kaikesta avoimesti.

Kun yhteinen matka päättyy – Yrittäjä ratkaisi lemmikinomistajien pulman

Tuhkaamoyrittäjä halusi tehdä palveluksen pääkaupunkiseudun lemmikinomistajille ja luoda samalla itselleen työpaikan.

Alussa oli lama ja vanha ompelukone – Nyt Artistiasu on Suomen johtava yksityinen puvusto

Minna Gröhnille yritys on väline oman ammattitaidon hyödyntämiseen. Asiakkaan tarpeen täyttäminen ja korkea laatu ovat pitäneet Artistiasun pinnalla erikoisella alalla vuosikymmenestä toiseen.

Lataa lisää