Muutosten hallinta

Yrittäjän visio sähkökiukaasta heräsi vuosien kehitystyön jälkeen eloon
Johanna Ratia muutti perheineen Etelä-Pohjanmaalle ottaakseen vetovastuun perheyrityksestä.

Yrittäjän visio sähkökiukaasta heräsi vuosien kehitystyön jälkeen eloon

Kun Aino-kiuas päätettiin uudistaa, yrittäjien ja verkostojen intohimo kiritti uuden tuotteen markkinoille vuodessa.

|

Saunan asemaa pyhänä rentoutumispaikkana ei syrjäytä Suomessa mikään. Yli kolme miljoonaa saunaa vaatii myös saman määrän kiukaita, mikä on innostanut suomalaiset pellepelottomat kehittämään entistä tehokkaampia ja ulkonäöltään näyttävämpiä kiuasratkaisuja.

Yksi pellepelottomista on ollut Pertti Ratia. Hänen tavoitteenaan oli kehittää sähkökiuas, joka antaa puusaunaa vastaavan lempeän löylyn. Saunomisen piti virkistää, ei väsyttää.

Aino-kiuas syntyi, kun vastukset sijoitettiin kiukaaseen erilliseen kammioon. Se lämmitti vain alimmat kivet, mistä seurasivat erityisen höyryiset löylyt.

Sukupolvenvaihdoksen jälkeen Aino-kiukaan vetovastuun ottanut Johanna Ratia sanoo, että hänellä oli edessään toiminnallisesti huippuluokan kiuas, mutta sen ulkomuoto ei puhutellut kuluttajia.

– Alkuperäisen kiukaan muotokieli oli melko rujo. Tiesin, että markkinointiin ei kannattaisi kovin paljon satsata ennen kuin muotoilu vastaisi kuluttajien odotuksia, Johanna Ratia muistelee.

Toimitusjohtajalla oli visio pyöreästä Aino-kiukaasta. Kaksi vuotta sitten visiota lähdettiin toteuttamaan muiden töiden ohessa käytännössä omalla rahalla ja ylitöinä.

Yksi suunnittelutoimisto tarjosi apua kiukaan muotoiluun ja toinen toimija halusi tehdä tuotteelle verkkosivut. Viime vuonna eräs komponentteja valmistava yrittäjä uhrasi kesälomansa siihen, että kiuasta saatiin kehitettyä haluttuun suuntaan.

– Kymmenet ihmiset ovat tehneet töitä valtavalla innostuksella Aino-kiukaan eteen. He ovat uskoneet meidän visioomme ja halunneet auttaa tuotteen alkutaipaleella eteenpäin, Ratia sanoo.

Nykyisessä, muodossaan Aino-kiuas esiteltiin viime vuonna. Toiminnallisesti se vastaa edelleen alkuperäistä versiota.

Yritys: Aino Plus Sauna Oy
Toimiala: metallituotteet
Perustettu: 2013, aktiivista toimintaa 2018 lähtien
Liikevaihto: 78 000 euroa (tulevan vuoden ennuste 220 000 euroa)
Liiketulos: 8 500 euroa
Henkilöstö: Aino Plus Sauna Oy 2 + Farmtools Oy 8

Ratian mukaan ponnistuksessa ei olisi onnistuttu ilman laajoja verkostoja. Esimerkiksi sauna-alan verkostot ovat olleet äärimmäisen tärkeitä siinä, että kiuasprojektia on voitu viedä uskottavasti eteenpäin.

– Kun muutimme Etelä-Pohjanmaalle, siellä vallitsi heti vahva yrittäjyyden henki. Työntekijät ja yrityksen sidosryhmät olivat alusta alkaen meidän visiossamme mukana, Ratia iloitsee.

Muutto Vantaalta Ylihärmään

Isä Pertti Ratia oli houkutellut tytärtään jatkamaan perustamaansa Farmtoolsia jo jonkin aikaa.

– Olin unelmatyössä Hartwallilla kaupallisen talouden johtajana, eikä yrityksen jatkaminen tuntunut silloin ajankohtaiselta, Johanna Ratia muistelee.

Ajatus alkoi kuitenkin kiinnostaa hänen palattuaan äitiyslomalta töihin kymmenen vuotta sitten. Yhtiössä oli omistajanvaihdoksia, eikä vaativa asiantuntijatyö tuntunut yhtä mielekkäältä kuin aiemmin. Myös hänen miehensä Mika Lind oli kiinnostunut yrittäjyydestä.

Lopulta perhe muutti Vantaalta Etelä-Pohjanmaalle Ylihärmään.

Vienti kiinnostaa

Aino-kiuas eriytettiin Farmtoolsista omaksi yhtiökseen jo vuonna 2013. Farmtools valmistaa maatalouden metalli- ja säiliötuotteita.

– Isoin oivallus tapahtui kaksi vuotta sitten, kun minä aloin ottaa enemmän vastuuta Aino-kiukaasta ja Mika Farmtoolsista. Se selkiytti tilannetta ja mahdollisti osaltaan sen, että uusi kiuasmalli saatiin tuotua markkinoille vuodessa, Ratia sanoo.

Tällä hetkellä Aino-kiuasta markkinoidaan muun muassa Tuusulan asuntomessuilla. Yrittäjän mukaan kiuas on herättänyt messuvieraissa  paljon kiinnostusta ja myös tilauksia on tullut kiitettävästi.

– Alamme markkinoida tuotetta nyt todenteolla. Myös kansainvälinen kasvu on mielessä, Ratia kertoo.

Hän uskoo, että saunakulttuuriin eivät päde vain yhdenlaiset säännöt, vaan suomalainen sauna voi muuntua moneksi. Se näkyy alalla, joka on monipuolistunut hurjasti viime vuosina.

– Kylpyhuone on keittiön tavoin tullut merkittäväksi osaksi kotia, ja lasiseinä on tehnyt saunan osaksi sitä kokonaisuutta. Moni kuluttaja on nykyään valmis satsaamaan rakentaakseen kotiinsa juuri omanlaisensa saunaelämyksen, Ratia sanoo.

Fakta

3 vinkkiä yrityksen muutostilanteeseen

Luo uutta ja innovoi. Uuden ideointi ja uudelle altistuminen eivät sovi kaikille.Hae ympärillesi sellaisen taustan omaavia ihmisiä, jotka innostuvat helposti ja kestävät uuden luomiseen liittyvää epävarmuutta.

Usko unelmiisi. Omaan tekemiseen kannattaa uskoa rohkeasti, vaikka kaikki eivät tule olemaan liikeideastasi samaa mieltä. Myös muita kannattaa kuunnella, mutta omaa juttuaan kannattaa viedä eteenpäin rohkeasti.

Tee uudella tavalla. Yhdistele rohkeasti erilaisia asioita. Vaikka saunat ovat olleet perinteisesti hyvin tietynlaisia, nykyään myös yksilöllisille elementeille on yhä enemmän kysyntää. Asiat muuttuvat, kun niitä uskaltaa tehdä uudella tavalla.

Koronakevät yritysneuvojan silmin: ”Tilanteen alussa moni oli epätoivon partaalla”

Kevään koronakriisi on pakottanut hyvinkin toimeentulevat yrittäjät hakemaan apua. Uusyrityskeskusten korona-apu on tavoittanut tuhannet yrittäjät ympäri maata.

Oma suunta löytyi vuosien jälkeen: Palkkaus.fi hioi kasvustrategiansa iskuun ja miljoonarahoitus vauhdittaa kasvua

Palkkahallinnon automatisointiin keskittyvä yritys etsi omaa suuntaansa vuosikausia. Kohderyhmä meni uusiksi, mutta tuote on pysynyt samankaltaisena.

Sesonkialalla on pärjättävä, oli vastassa mitä vain: Yrittäjä kertoo, mitkä ovat marjabisneksen menestyksen avaimet

Korona on tänä kesänä luonut paineita niille aloille, joiden myynti tapahtuu erityisen lyhyen ajan sisällä. Helsinkiläisen Marjapuodin kauppias Vili Auvinen kertoo, miten sesonkiluonteisella alalla pärjätään poikkeusaikana ja sen ulkopuolella.

Kun korona iski, yrittäjät toimivat: Kaksi yrittäjää kertoo, miten he käynnistivät myymäläautotoiminnan nollasta viikossa

Tänä keväänä nopeat päätökset ja ketteryys ovat olleet valtteja. Muutosten keskellä on korostunut myös yhteistyökumppaneiden merkitys.

Maailma on muuttunut koronan takia, eikä paluuta vanhaan ole: Nyt opitusta ketteryydestä on hyötyä tulevaisuudessakin

Koronakriisi on kiihdyttänyt muutosten tahtia. Epävarmoina aikoina yrittäjiltä vaaditaan uudistumista sekä kriisijohtamisen taitoja – ja uskoa tulevaan, kirjoittaa Antell-konsernin toimitusjohtaja Tomi Lantto.

Yhtiökokous haltuun: Yrittäjä, perehdy ainakin näihin 5 seikkaan

Yhtiökokousaika lähestyy vauhdilla. Yrittäjän on syytä olla tietoinen ainakin yhtiökokouksia koskevista säännöksistä – lisäksi kokoukseen kannattaa varautua huolella. Asiantuntija kertoo vinkkinsä.

Perinteinen pyöräliike toteutti digiloikan juuri ennen kuin korona sulki Suomen – Nyt verkkokauppa tukee kivijalkaa

Yli 30-vuotiaan Pyöräpalvelu Berggrenin digiloikka osui hyvään hetkeen. Verkkokauppa ja uudet verkkosivut olivat valmiit juuri ennen kun korona iski.

Yrittäjät kertovat arjestaan: Takana kaksi kuukautta koronaa

Kun korona iski maaliskuun puolessavälissä, kysyimme yrittäjien ensikäden tuntemuksia. Nyt poikkeusolot ovat jatkuneet pari kuukautta. Soitimme samoille yrittäjille ja kysyimme, mitä heille kuuluu nyt.

Kuka auttaisi yrittäjää? Jo keskusteluavulla ja vertaistuella on valtava merkitys

Yrittäjät kaipaavat nyt enemmän tukea kuin ehkä koskaan aiemmin, kirjoittaa Yrityskummien hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Nurmiranta.

Lataa lisää