Yrityskaupat

Yrityskauppa pelasti suosikkileipomon konkurssista: Ostopäätös kirkastui kolmessa sekunnissa

Yrityskauppa pelasti suosikkileipomon konkurssista: Ostopäätös kirkastui kolmessa sekunnissa

Syyskuussa Otto Lundström sai yllättäen hyvänpäiväntutultaan puhelun. Puoli tuntia myöhemmin he olivat päättäneet ostaa Eromangan.

|

Harvat leivonnaiset ovat saaneet yhtä suurta mediahuomiota kuin Helsingin keskustassa Kasarmitorin kupeessa sijaitsevan kotileipomo Eromangan lihapiirakat, joita kehutaan Stadin parhaiksi. Eromanga on päätynyt erikielisiin Helsinkiä esitteleviin matkaoppaisiin ja siellä on nähty kuuluisuuksia Suomesta ja maailmalta.

Eromangan leipomukset ovat olleet tänä syksynä tapetilla siksi, että niiden valmistus on ollut vaarassa loppua. Yrityksen taloutta olivat jo ennestään painaneet vanhassa rakennuksessa sijaitsevien tilojen remontointi EU-standardien mukaisiksi, ja viimeinen naula arkkuun oli koronakevät. Pitkäaikaisista maksuvaikeuksista kärsinyt helsinkiläisleipomo ajautui syyskuussa konkurssiin.

Moni harmitteli perinteikkään leipomon ovien sulkeutumista, mutta kaksi henkilöä päätti tehdä jotain konkreettista. Helsinkiläiset ravintola-alan yrittäjät Otto Lundström ja Gustaf Westerlund ostivat yrityksen.

Erikoisen tarinasta tekee se, että Lundström ja Westerlund eivät varsinaisesti tunteneet toisiaan entuudestaan, vaan olivat hyvänpäiväntuttuja.

– Tiesin Gustafista sen verran, mitä pari kertaa vuodessa tavatessa ihmisestä oppii: että hän on samalla alalla ja hyvä tyyppi. Ostimme Eromangan puolen tunnin päästä siitä, kun olimme puhuneet asiasta ensimmäistä kertaa puhelimessa, Lundström kertoo.

Konkurssi mutkisti yrityskauppaa sen verran, että kaikki vanhat sopimukset olivat rauenneet. Puhuttuaan Westerlundin kanssa Lundström jatkoi soittokierrosta ja solmi uudet tavarantoimittajasopimukset valmiiksi ennen varsinaista yrityskauppaa.

Lundström kuvailee Eromangan ostamista kaikkiaan erikoiseksi kokemukseksi. Hän on tehnyt viidet yrityskaupat ennenkin, mutta Eromangan ostaminen oli intuitiivinen teko, sillä hän pohti yrityskauppaa omien sanojensa mukaan kolme sekuntia.

Lundström oli käynyt lapsesta asti Eromangan asiakkaana, ja hän tiesi, että yrityksen tuotteet ovat priimaa ja että niiden reseptit ovat kulkeneet yrityksen mukana vuosikymmenet. Tuotteet ja brändi vakuuttivat hänet siitä, että perinteikkäällä leipomolla on historiansa lisäksi tulevaisuus.

Keskiössä tuotteet ja laatu

Uusien yrittäjien ripeän toiminnan ansiosta Eromanga avasi ovensa uudelleen alle kahden vuorokauden kuluttua siitä, kun yritys oli vaihtanut omistajaa. Perinteitä on tarkoitus kunnioittaa jatkossakin kaikin tavoin.

– Kysyin leipurilta, mitä täällä ei saa muuttaa. Hän vastasi, että tuotteita ja laatua, ja olen siitä ehdottomasti samaa mieltä, Lundström kertoo.

Nimi: Eromanga Oy
Toimiala: leipomo
Perustettu: 1946
Liikevaihto: noin 1,0 miljoonaa
Tulos: Tavoitteena voitollinen tulos
Henkilöstö: 8 (ja 2 omistajaa)

Eromangan uudet yrittäjät pyörittävät toimintaa aiempaa pienemmällä porukalla. Tilanne muuttuu, jos myyntikin kasvaa.

Koska Eromanga on vakiinnuttanut paikkansa ja asiakaskuntansa, muutokset tapahtuvat enemmän kulisseissa. Lundström laati alkajaisiksi seitsemän vuoden budjetin ja tarkasti hinnat.

– Leipomukset tehdään kotimaisista raaka-aineista käsityönä yöaikaan. Tietenkin se maksaa, mutta missä muualla tuodaan tunnin välein myyntiin aivan tuoretta lihapiirakkaa?

Konkurssista oppitunti asiakkaille

Leipomoyrittäjyys on Lundströmille tuttua. Ensimmäiset leipomukset hän myi 11-vuotiaana torilla, ja samalla yrittäjäasenteella hän on edelleen liikkeellä. Hän on asettanut tavoitteeksi yhden uuden asiakkaan päivässä.

– Tänään sain uuden asiakkaan ennen kahdeksaa. Minulle se ei tarkoita loppupäivän lepäilyä laakereilla, vaan sitä, että lähden heti uutta tavoitetta kohti.

Vaikka Eromangan ostaminen oli Lundströmille poikkeuksellinen yrityskauppa, hän uskoo, että yritys saadaan kannattavaksi kuten mikä tahansa yritys: työtä on tehtävä ja kulut tunnettava tarkoin. Myös edellisissä yrityksissään hän on joka päivä töistä lähtiessään tiennyt eurolleen, miltä numerot näyttävät.

Lundström ajattelee vallitsevaa koronatilannetta lyhyen aikavälin poikkeustilana, joka ei kestä loputtomiin. Sen ovat jo osoittaneet aiemmat pandemiat ja talouskurimukset.

Eromangan konkurssissa käyminen on Lundströmin mukaan saanut monet ymmärtämään konkreettisella tavalla, miten käy, jos pullaa ja lihapiirakoita ei osteta – niitä ei nimittäin pian myöskään myydä. Tällä kertaa konkurssiyrityksen ostaminen antoi uuden alun myös rakastetuille tuotteille.

– Mielestäni tämän uuden alun antaminen tälle yritykselle on myös kulttuuriteko, Lundström summaa.

Fakta

3 vinkkiä henkilölle, joka harkitsee konkurssiyrityksen ostamista

1. Sitoudu ja ole valmis käärimään hihat. Yrittäminen on sitoutumista yritykseen ja työhön. Pitää olla aina valmis tekemään töitä ja oppimaan uusia asioita. Koko yrityksen tavoitteena pitää olla menestys, ja siihen auttavat hyvä fiilis ja tsemppi.

2. Tunne numerot. Laske kulut ja mieti, ovatko ne oikealla tasolla. Laske tuotot ja mitä jää viivan alle. Olen aina laskenut kulut – sekä muuttuvat että kiinteät – niin, että tiedän etenkin yrityksen alkutaipaleella, oliko tämä päivä voitollinen vai tappiollinen, kun laitan oven kiinni ja lähden kotiin.

3. Ole kriittinen. Alussa on tärkeää olla kriittinen kaikille kuluille, jotka voi välttää. Yhtiökumppani on tässä hyödyksi, jos jaatte samat arvot ja tavoitteet. Pitää muistaa, että luottamus on ansaittava ja sen täytyy pysyä puolin ja toisin.

Vinkit antoi leipuri, yrittäjä Otto Lundström.

Kuukauden yrittäjä toi it-alan opit perinteikkääseen vaatetehtaaseen: ”Jos yritys ei muutu maailman mukana, se kuolee hiljalleen”

Tuomo Saarni uudisti yli 90-vuotiaan Tam-Silkin toimintatavat ja markkinoinnin. Nyt kasvu-uralle kiihdyttänyt yritys on entistä useammalle tuttu tekijä, joka haastaa rohkeasti myös alan suuria yrityksiä.

Konepajayrittäjä osti 8 yritystä 14 vuodessa – ”Aika äkkiä näkee, onko yritystä stailattu”

Tampereen Konepajojen toimitusjohtaja jätti johtajan uran matkapuhelinyhtiö Nokiassa. Nyt hän pyörittää kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa tekevää yritysrypästä.

Toimitusjohtajasta yrittäjäksi: Olen tuntenut itseni yrittäjäksi koko työurani ajan

Ennen Tony Saarinen oli toimitusjohtaja isossa firmassa, nykyään hän on yrittäjä. Saarisella on kaksi periaatetta: pitää tuntea oma bisnes ja rakentaa hyvä tiimi.

Yrityskaupalla yrittäjäksi? Harjoittelu tai palkkatyö on hyvä pohja

Ostamalla olemassa olevan yrityksen ei tarvitse aloittaa kaikkea nollasta, huomauttaa Salpakankaan Lääkintävoimistelu Oy:n yrittäjä ja Vuoden kuntoutusyrittäjäksi valittu Kirsi Miss.

Pariskunta rakensi veneyrityksestä kasvumenestyksen – myyntiopit autokaupasta

Nylunds Boathouse myy kalliita veneitä hienojen videoiden avulla. Liikevaihto kasvaa myös yrityskauppojen kautta.

Yrittäjäksi lähes tuntemattoman kanssa – ”Kaverilta ei kehtaisi vaatia”

Mika Kultti ja Sakari Rahtu eivät juuri tunteneet toisiaan ennen yhteistä yritystä – eivätkä sen jälkeenkään. Silti heillä on menestyvä siivousalan tukku.

Raatteen tie johdatti rakennusyrittäjän matkailun pariin

Reima Haapoja muutti Kainuuseen ja vaihtoi yrittäjänä uudelle alalle. Vuodessa hän luonut Raatteen tielle yrittäjien verkoston, jossa kaikki voittavat.

Pariskunta pelasti pikkukylän huoltamon – markkinarako löytyi pienkoneista

Kolmekymppisten Miia ja Joni Behmin huoltoasema on kodinomainen kohtaamispaikka, jossa yksinäinen löytää juttukaverin ja mökkiläinen tapaa paikallisia.

Nollasta liikkeelle vai yrityskauppa? Pinja Nahkala valitsi jälkimmäisen

Yhä useampi yrittäjäksi ryhtyvä hyppää suoraan liikkuvaan junaan eli ostaa yrityksen.

Lataa lisää