Tilaa uudistunut yrittäjäkirje

Kirjeessä kootusti Kuukauden teema ja paljon yrittäjille hyödyllistä tietoa.

Yrityskaupat

Rohkea hyppy yrittäjäksi: Myyntipäällikkö osti kilpailevan firman
Kemvitin yrittäjä Juuso Viherlaakso on kehittänyt Sprayman-persoonan vahvistamaan omaa henkilöbrändiään.

Rohkea hyppy yrittäjäksi: Myyntipäällikkö osti kilpailevan firman

Juuso Viherlaaksolla on lähes 300 kilometrin työmatka. Hän uskoo yrittäjänä henkilöbrändin voimaan.

|

Moni pohtii yrittäjäksi ryhtymistä oikotien kautta eli ostamalla jo toimivan yrityksen. Nokialainen Juuso Viherlaakso teki näin. Hän ei ollut haaveillut yrittäjyydestä, mutta sopiva tilaisuus osui kohdalle oikeaan aikaan.

Viherlaakso osti pesuaineita valmistavan Kemvit Oy:n kahden yhtiökumppaninsa kanssa vuonna 2014. Sitä ennen hän työskenteli samalla alalla myyntipäällikkönä.

– Olin tuntenut Kemvitin vanhat omistajat ainakin kymmenen vuoden ajalta, ja jossain vaiheessa he vinkkasivat, että minähän voisin ostaa firman. Ajatus jäi muhimaan, Viherlaakso kertoo.

Hän otti yrityskaupan puheeksi kotona. Asiaa piti pohtia siitäkin näkökulmasta, että Kemvitin tuotantolaitos sijaitsi Alavetelissä Pohjanmaalla – lähes 300 kilometrin päässä Viherlaakson kotoa. Hän järkeili, että työtä voisi periaatteessa tehdä mistä päin Suomea tahansa.

– Olimme vaimon kanssa sopineet, että yrittäjiksi emme ala. Nyt yrittäjyys kuulosti hänenkin mielestä hyvältä suunnitelmalta. Mietin, etten kuitenkaan pystyisi tekemään yhtään enempää töitä vuorokauden aikana, joten voisin varsin hyvin työskennellä suoraan itselleni.

Yrittäjäksi lähtemistä helpotti se, että Viherlaakso uskoi ostettavan yrityksen mahdollisuuksiin. Kemvitin liikevaihto oli ollut jo useamman vuoden ajan vajaat kaksi miljoonaa euroa.

– Tiesin, että sillä olisi kasvupotentiaalia. Tuoteilme oli vähän nuhruinen ja myynti oli ollut passiivista. Näin, että jo pelkkä graafisen ilmeen uudistus ja tuotepeiton parantaminen auttaisivat yrityksen pitkälle.

Kaupanteon hitaus yllätti

Viherlaakson piti miettiä aluksi tarkkaan, lähteekö hän yrittäjäksi yksin vai kaverin kanssa. Lopulta hän pyysi mukaan kaksi yhtiökumppania. Kaupan rahoitus järjestyi pankilta ja Finnveralta.

Itse yrityskaupan teko paljastui Viherlaakson mukaan melko hitaaksi prosessiksi. Se kesti useamman kuukauden, ja ensin tehtiin aiesopimus. Viherlaakso arvelee hitaan etenemisen johtuneen pitkälti siitä, että yrityksen myyntiin liittyi paljon tunteita, kun myyjä oli myös sen perustaja.

– Kun lopulta pääsimme sopimukseen hinnasta, neuvottelut helpottuivat.

Hyppy yrittäjäksi tapahtui lopulta nopeasti.

– Allekirjoitimme paperit pankissa neljältä iltapäivällä. Seuraavana aamuna meillä oli henkilökunnan kahvitilaisuus yrityksen tiloissa ja kerroimme muutoksesta työntekijöille. Tilanne oli tunteikas, mutta meidät otettiin uusina omistajina hyvin vastaan.

Lähes välittömästi sen jälkeen Viherlaakso lähti tapaamaan asiakkaita. Vastaanotto oli hyvä. Uusi yrittäjä sai paljon kannustusta, kehitysideoita ja vinkkejä.

Luottamus henkilökunnan kanssa syntyi hiljalleen. Kun yrityksen omistaja vaihtuu, Viherlaakso uskoo monen miettivän, miten se vaikuttaa omaan työhön.

– Me kerroimme heti alussa, ettemme aio tehdä suuria muutoksia. Se varmasti edesauttoi luottamuksen syntymistä.

Henkilöbrändi markkinointivalttina

Viherlaakson uumoilu kasvupotentiaalista osoittautui oikeaksi. Kemvit on kasvanut omistajanvaihdoksen jälkeen tasaisesti, ja on päässyt yrittäjän mukaan hyvin tavoitteisiinsa.

Ensimmäisenä vuonna liikevaihto pysytteli vielä samalla tasolla 1,8–1,9 miljoonassa eurossa. Toisena vuonna se nousi kahteen miljoonaan euroon. Kolmantena eli viime vuonna liikevaihto oli jo 2,6 miljoonaa euroa. Henkilökunnan määräkin on kasvanut yhdeksästä kymmeneen.

Kemvit on saanut Viherlaakson johdolla uuden ilmeen, ja se on alkanut panostaa markkinointiin ja myyntiin aktiivisesti. Myös tuotevalikoima on päivittynyt tähän päivään.

Viherlaakson mukaan markkinointivalttina on hänen oma persoonansa, joka näkyy vahvasti yrityksen toiminnassa.

– Paljon väitetään, että oman persoonan kehiin laittaminen parantaa yritystä. Kun aloimme tehdä käyttövalmiita suihkepulloja, kehitin Sprayman-persoonan, jolla on värikäs esiintymisasu. Sprayman on mukana messuilla, ja on siitä tehty sarjakuvakin.

Viherlaakson mielestä henkilöbrändäys tuo yrityksen myös lähelle jälleenmyyjää.

– Minut saa helposti kiinni ja pyrin muutenkin olemaan helposti lähestyttävä.

Viherlaakso uskoo Kemvitin tulevaisuuteen kolmen vuoden yrittäjyyskokemuksen perusteella.

– Toki meillä on kovat haasteet siinä kuin muillakin. Toimialaa puristaa biosidilainsäädäntö, joka tulee nostamaan tiettyjen tuotteiden hintatasoa. Olen silti sitä mieltä, että kun teemme yksinkertaisia ja toimivia tuotteita edulliseen hintaan, niillä riittää jatkossakin kysyntää.

Fakta

4 x Näin pääset alkuun

Hinta kohdilleen. Ostajan on selvitettävä ensin ostokohde perusteellisesti ja sen jälkeen määriteltävä, millaiseksi näkee yrityksen oikean, realistisen hinnan. Myyjällä saattaa olla myyntihinnasta liian suuret odotukset. Prosessi vaatii ostajalta pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä. Juuso Viherlaakson mukaan hinnasta kannattaa pyrkiä keskustelemaan avoimesti.

Yksin vai yhtiökumppanin kanssa? Yhtiökumppani voi auttaa saamaan tarvittavan rahoituksen. Viherlaakson mielestä on tärkeä pohtia, kenen kanssa lähtee yrittäjäksi. Jos tuore yrittäjä joutuu ostamaan yhtiökumppanin ulos, tämä joutuu usein ottamaan lisää lainaa ja aiempienkin isojen lainojen maksu venyy. Viherlaakson mukaan kasvavat lainat ovat pois yrityksen kehittämisestä.

Kädet saveen. Uuden yrittäjän pitää olla heti valmis hyppäämään hommiin, eikä työmäärää saa pelätä. Toisaalta kannattaa varoa, ettei väsytä itseään alun innostuksessa, sillä töitä riittää vielä vuosienkin päästä.

Pidä mieli avoinna. Henkilökunnalle pitää antaa aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, eikä liian äkkinäisiä liikkeitä kannata tehdä heti. Viherlaakson mielestä yrittäjyydessä on hyvä pitää mukana kokeilua sopivassa suhteessa. Kaikkeen ei tarvitse eikä kannata lähteä mukaan, mutta harvalle asialle on syytä sanoa heti ei.

Yrityksen myynti vaatii paljon pohjatyötä: Tee nämä toimenpiteet

Yrityksen myyntiä helpottaa, jos yritys on jatkuvasti myyntikunnossa.

Omistajan vahva tahto toteutui Kultakeskuksessa: Työntekijät ryhtyivät yrityksen jatkajaksi

Hämeenlinnalaisen Kultakeskuksen nykyiset omistajat ovat karsineet rönsyjä ja hakeneet kasvua yrityskaupalla.

Unelma omasta yrityksestä toteutui: Pariskunta osti hotellin ja uudisti sen lattiasta kattoon

Hotelli Gustavelundia jo vuosia johtanut Antti Ropponen ryhtyi yrittäjäksi vaimonsa kanssa. Riskin otto on tuottanut tulosta.

Tiedätkö yrityksesi myyntikunnon? Korjaa rönsyt ajoissa

Yrityksen luvuista, osaamisesta ja ilmeestä on syytä huolehtia jo ennen kuin edes suunnittelee yrityksen myyntiä.

Yrityskaupan kultainen sääntö: Kerro kaikille, mitä muutos tarkoittaa

Uusi yritys otetaan haltuun avoimella viestinnällä ja henkilöstöä kuunnellen, tietää Martinexin toimitusjohtaja Riia Sandström.

Uupuuko liikeidea? Ehkä voisit ostaa toimivan yrityksen

Yrityksen ostaminen tarjoaa hyvän reitin yrittäjäksi, kunhan tunnistaa myös sen riskit, kirjoittaa Suomen Uusyrityskeskus ry:n Jari Jokilampi.

Yrityskauppa tarjosi lentävän lähdön: ”Realismi tuli vasta toisena vuonna”

Hamari toimittaa auditoriokalusteita tilaustöinä eri puolille maailmaa. Nuorella yrityksellä on taustalla yli 20 vuoden kokemus.

Oppi yrityskaupoista: Riskiä voi pienentää kahdella tavalla

Yrityskauppaa ei pitäisi yrittää tehdä koskaan väkisin, ei ostajana eikä myyjänä, kirjoittaa Paikallis-Sähkön Jukka Kivimäki.

Viidestoista kerta toden sanoi – yrittäjäura lähti käyntiin miljoonafirman ostolla

Tuomas Tukeva tajusi, ettei hänen ole pakko keksiä omaa liikeideaa. Niinpä hänestä tuli yrittäjä yrityskaupalla.

Lataa lisää